Uutiset
Ennakko: KaMa mittaa Kankaanpää-taustaisen sarjanousijan Superlauantaissa
Kankaanpään Mailan kausi jatkuu seuraavaksi jo perinteeksi muodostuneella Porin Superlauantailla, jossa teemana on tällä kertaa sarjanousijoiden kaataminen. KaMa kohtaa Helsingin Puna-Mustat kello 13 alkaen miesten Ykköspesiksen koitoksessa sekä KaMa-kasvatti Tiia Peltosen edustama Porin Pesäkarhut kohtaa Laitilan Jyskeen naisten Superpesiksen ottelussa kello 16 alkaen.
PuMu-ottelu on ollut varmasti merkattuna monien pesisniilojen kalenteriin punakynän kera, sillä helsinkiläiset ovat alkaneet tekemään nousua ryminällä kohti Superpesistä. Pitkään Suomensarjoja tahkonnut ja satunnaisia visiittejä Ykköspesikseen tehnyt PuMu sai todellista ryhtiä tekemiseensä, kun kankaanpääläinen Juho Juhantalo otti seuran vetääkseen.
Vahvasti Juhantalon projektina edennyt Puna-Musta hurrikaani on tehnyt määrätietoista työtä jo useamman vuoden ajan, ja nykyään seuran taustoissa toimiikin huomattavasti laajemmat hartiat kuin vain yksi ex-kankaanpääläinen. Ryhtiä toimintaansa saanut jo 1941 perustettu perinteinen pesäpalloseura alkoi panostamaan vahvasti myös edustusjoukkueeseensa, josta palkintona tuli viime syksynä nousu Ykköspesikseen 12 vuoden tauon jälkeen.
Joukkue on lyönyt kunnianhimoiseksi tavoitteekseen pelata Superpesistä jo vuonna 2027. Tätä unelmaansa se ryhtyi konkretisoimaan Ykköspesis-nousun jälkeen toden teolla syksyn siirtomarkkinoilla, kun kirkkaimpana timanttina haaviin tarttui viime kaunna vuoden lukkariksi valittu Juha Puhtimäki. Tämän lisäksi PuMu oli hankkinut jo Suomensarjassa riveihinsä nelinkertaisen lyöjäkuninkaan Jere Dahlströmin.
Puhtimäen vanavedessä seurasi myös vahvaksi ulkopelaajaksi Superpesis-tasollakin mielletty Leevi Lehto sekä kauden avaustaan yhä odotteleva nelinkertainen Suomen mestari Lauri Kivinen. Näiden lisäksi Superpesis-kokemusta PuMun pelaajista löytyy myös mm. Veli-Matti Sigvartilta, Ville Rämetiltä sekä Miika Riikoselta. Ja kuin kirsikkana kakun päälle PuMu teki myös farmisopimuksen toisen suurkaupungin joukkueen, Manse PP:n, kanssa.
Farmisopimuksen myötä PuMu saa käyttöönsä Manse PP:n huippukovan junioriosaston, joka juhli esimerkiksi viime kaudella poikien Superpesiksen mestaruutta. Kankaanpääläisyleisölle farmisopimuspelaajista tuttuja nimiä saattavat olla KaMassakin viime kaudella ihastuttanut Tino Heikkilä, KaMan junioreissakin piipahtanut Kaapo Mäkelä sekä Matias "Rasmuksen veli" Paananen.
Farmisopimuksessa piillee myös PuMun tämän kauden suurin kysymysmerkki. PuMu hyötyy sopimuksesta varsinkin alkukaudella, kun se saa kovia nimiä lainalle. Tämä onkin tuottanut hienot voitot sarjan kärkijoukkueisiin veikatuista Koskenkorvan Urheilijoista sekä Jyväskylän Kiristä. Harvemmin kuitenkaan sarjanousua tavoitteleva joukkue tekee mitään farmisopimusta ylemmän tason joukkueen kanssa.
Tämä johtuu siitä, että useimmiten loukkaantumisten vaivatessa ja pudotuspelien lähestyessä ylemmän tason joukkue alkaa kokoamaan reserviä syksyn tärkeimpiä otteluita varten. Lisäksi viimeinen sana on myös Superpesis-joukkueella ketä se kulloinkin omissa otteluissaan käyttää. Eli siinä missä esimerkiksi KaMa, Kiri ja KoU saavat harjoitella ja valmistaa peliään rauhassa syksyn koitoksiin, PuMu voi pahimmillaan menettää siirtorajalla läpi kauden käyttämänsä pelaajarungon.
PuMu on rymistellyt kuitenkin pesiskartalle jäädäkseen, ja helsinkiläisjoukkueessa varmasti tuntuvat myös paineet koko pesäpallo-Suomen seuratessa heidän tarinaansa. Tästä kertoo myös pelinjohtaja Antti Väistön sanat hallipelien jälkeen, että kaudelle oli saatava vahva startti heti paukusta. PuMu lieneekin siis alkukaudesta erityisen vahva, mutta on mielenkiintoista seurata, minne asti joukkueen liito lopulta riittää ensimmäisellä Ykköspesis-kaudellaan.
Siinä missä PuMu on lähtenyt kauteen kaasu pohjassa, on KaMan katse tiukasti pelin kehittämisessä kohti syksyn tärkeimpiä otteluita. Tämä näkyi myös edellisessä ottelussa Kouvolassa, jossa KaMa ei päässyt lähellekään parastaan. Voitto- ja pistetili on kuitenkin avattuna jo avauskotiottelusta Jyväskylän Lohea vastaan, joten sen suurempaa paniikkia ei KaMa-leirissä ole syytä lietsoa.
Kaiken kaikkiaan Superlauantain ottelusta voi luvata todella jännittävää ja tiukkaa koitosta kankaanpääläisen ja ex-kankaanpääläisen organisaation välillä. Ottaen huomioon joukkueiden alkukauden vireen joutuu ennakon kirjoittaja ehkä nimeämään PuMun hienoiseksi ennakkosuosikiksi otteluun, sillä huippulukkari Puhtimäki osaa kyllä tylsyttää sisäpelin kuin sisäpelin etenkin, mikäli se osoittaa minkäänlaisia heikkouden merkkejä.
Toisaalta KaMalla on myös kasvojen pesun paikka, johon kotiottelu tuo varmasti lisäenergiaa sekä Porin Erku Areena vielä ekstrakutinaa. Mikään yllätys ei siis olisi, mikäli ottelun ratkaisua haettaisiin kotiutuskilpailusta. PuMun tähtisikermän joukosta yleisön kannattaa seurata hyvävireistä nuorta kotiuttajaa Nooa Hoikkaa. KaMan riveistä kotiyleisön edessä ensiesiintymisensä tekee Roope Koskelainen, joka on KPL-ottelun jälkeen saanut vetää ensimmäiset harjoitukset uuden joukkueensa kanssa.
Satakunnan pesäpalloylpeydet ottavat mittaa Superlauantaissa sarjanousijoista, joista erityisesti PuMu on tuonut aivan uutta sähköä pesäpallomaailmaan sekä Ykköspesikseen. Juha Puhtimäki on monen nuoren pesäpalloilijan alun idoli ja esikuva sekä paljasjalkaisille kankaanpääläisille lisävärinää tuo PuMun vahvat Kankaanpää-taustat. Tervetuloa kannustamaan KaMa ja Pesäkarhut voittoihin Erku Areenalla!
-MK