Uutiset

Ennakko: KaMa hakemaan kuudetta peräkkäistä kotona SiiPen kustannuksella

 

Viiden ottelun voittoputkessa liihottava Kankaanpään Mailan Ykköspesis-miehistö pääsee hakemaan kuudetta perättäistään kotiyleisönsä edessä tiistaina. Kankaanpää Areenalle vieraaksi saapuu voittoputken aloittajan kunnian saanut sarjanousija Siilinjärven Pesis. Ottelun myötä KaMalle koittaa reilun viikon mittainen pelitauko ennen back-to-back -pelejä paikallisvastustaja Koskenkorvan Urheilijoita vastaan.

Hieno voittoputki on siivittänyt KaMan vaikean kauden alun jälkeen jo runkosarjan sijalle neljä. Yhdeksän voittoa 15 ottelusta sekä 24 pistettä tarjoavat tiistaina mahdollisuuden kohentaa sijoitusta yhdellä, sillä vierailija SiiPen naapuri Puijon Pesis on vain pisteen KaMan edellä. Sarjakärjessä karkuun muilta ovat jo päässeet Jyväskylän Kiri sekä Koskenkorvan Urheilijat.

Vierailija SiiPe löytyy puolestaan toisesta päästä sarjataulukkoa, kun 13 ottelua ovat tuottaneet neljä voittoa ja kymmenen pistettä. Sijaa 11 miehittävät vierailijat ovat jääneet jo viiden pisteen päähän yhdeksättä sijaa jakavista Kouvolan Pallonlyöjistä ja Seinäjoen Maila-Jusseista. Takana jumbopaikalla kolmen pisteen päässä vaanii Jyväskylän Lohi, joka nappasi vasta kauden ensimmäisen voittonsa.

KaMankin kanssa Superpesiksessä mitellyt Siilinjärven Pesis luopui Superpesis-paikastaan kauden 2021 jälkeen. Täten seura tippui hakemaan vauhtia Suomensarjasta, josta joukkue nousi Ykköspesikseen viime kauden päätteeksi. Pitkälti omin voimin sarjanousun hankkinut SiiPe nojaa kuluvalla kaudella Joensuun Mailaan ja näiden junioreihin, jotka viime kauden päätteeksi putosivat Ykköspesiksestä Suomensarjaan.

Kärkihankintoina joukkue kotiutti kasvattinsa Sebastian Lahden Lohesta sekä Miro Kähkösen PuPesta. Tämän mukana seuraan saapui vielä lyöjäjokeri Mikko Lukkari. Hankintojen voi sanoa onnistuneen, sillä kolmikolla on kolmoisjohto SiiPen sisäisessä kärkilyöntitilastossa. Lahti ja Kähkönen ovat myös tuoneet eniten juoksuja, 12 kappaletta, sekä Lukkari johtaa ylivoimaisesti sisäistä lyöjätilastoa tehoin 0+22 vastattuaan yli kolmanneksesta joukkueen juoksuista.

502734796 1285287880268550 8104182443228473018 n

KaMan tämän hetken ainoa pitkäaikaispotilas on kuluvan kauden tuurin mukaisesti kahden ottelun Superpesis-lainallaan IPV:ssä loukkaantunut Arttu Vilander, joka on alaraajavamman vuoksi sivussa vielä määrittelemättömän ajan. Kuva: Juha Levonen

KaMan hankalaa alkukautta varjostivat moninaiset loukkaantumiset, jotka ovat olleet viime aikoina helpottamaan päin. Tämä on näkynyt myös joukkueen otteissa, sillä viiden ottelun voittoputkensa aikana joukkue on kerännyt yhtä paljon pisteitä kuin ensimmäisissä 10 ottelussa yhteensä. Etenijämiesten paluut vaivojen jälkeen sekä selkeytyneet roolit ovat näkyneet hiljalleen sekä sisäpelin että ulkopelin merkittävänä paranemisena.

KaMan riveistä ei ole viime kierroksilla puuttuneet enää kuin vain Sami Mikkolanaho ja Arttu Vilander. Puolitoista kautta KaMaa edustanut lukkari Johannes Kerola taasen palasi omasta toiveestaan takaisin Hyvinkäälle. Kaksoisedustussopimus KaMaan purkautui automaattisesti pelaajan pelattua ensimmäisen ottelunsa Tahkon Suomensarja-joukkueessa. Tiitu Uusitalo on esiintynyt KaMan lautasella vahvasti ja tarvittaessa lukkarikokemusta löytyy myös Miska Mäkiviidalta.

KaMan nykyinen voittoputki alkoi joukkueen käytyä 0-2 ryöstöretkellä Siilijärvellä. Tuon ottelun myötä vakiintui myös KaMan kokoonpano, joka on sittemmin täydentynyt vain loukkaantumisesta toipuneella Roope Koskelaisella. Edellisen voittonsa Seinäjoelta KaMa haki kotiutuskilpailun jälkeen tällä kokoonpanolla. Kaksi viime otteluaan hävinnyt SiiPe puolestaan koki edellisessä ottelussa kitkerän 2-0 tappion paikallisvastus Puijon Pesikselle menetettyään 0-4 -johtonsa avausjaksolla.

Vaikka SiiPe tällä hetkellä löytyykin taulukon peräpäästä, on se esiintynyt silti kuluvalla kaudella edukseen ja aiheuttanut useita pistemenetyksiä KaMankin yläpuolella oleville joukkueille. KaMa toki lähtee otteluun ennakkosuosikkina, mutta joukkueelta vaaditaan silti tarkkuutta niin sisällä kuin ulkonakin, jotta pisteet – ja mielellään täydet sellaiset – jäävät Kankaanpää Areenalle. Pieniä kokoonpanomuutoksia otteluun nähtäneen, mutta ne tuovat toivottavasti KaMan otteisiin vain lisää virtaa napata kuudes voitto putkeen.

Ei viidettä ilman kuudetta! Hienosti esiintynyt KaMa-miehistö lähtee metsästämään kolmen pisteen voittoa ennen reilun viikon mittaista taukoa. Tuon jälkeen koittavat back-to-back -ottelut Koskenkorvan Urheilijoita vastaan, ja mikäli voittoputki edelleen venyy, on KaMa pian sarjan kärkikaksikon kintereillä. Nappaa siis lippusi otteluun Tiketistä ja saavu kannustamaan KaMa tärkeään kolmen pisteen voittoon – Tervetuloa!

Voitto-Gorillan viikkoennakko

 -MK