Uutiset

Uudet kasvot KaMassa osa 3: Lauri Kaartokallio

Uudet kasvot KaMassa juttusarjan osassa 3 estradille astuu Lahden Maila-Veikkojen kasvatti Lauri Kaartokallio, jonka tie on kulkenut Kankaanpäähän Jyväskylän, Lievestuoreen ja Raahen kautta. Kaartokallion Kankaanpäähän toi mahdolllisuus haistella uusia tuulia sekä ennen kaikkea paljon haasteita ja mahdollisuuksia sisältävä kokonaispaketti.


Lauri Kaartokallio 2

 1. Miten aikanaan päädyit pesäpallon pariin? Synnyinkaupunkisi Lahti tunnetaan kuitenkin ensisijaisesti nykyään jääkiekko- ja jalkapallo kaupunkina, vaikka toki pesäspallostakin vahvoja perinteitä löytyy.

"Ennen pesiksen pariin ajautumista kävin itsekin Kiekkoreippaan luistelukoulun ja tarkoituksena oli aloittaa jääkiekon harrastaminen. Lätkätreenien aikataulut eivät kuitenkaan sopineet kovin hyvin perheen aikatauluihin ja äiti kannusti LMV:n pesiskouluun. Sieltä Seppälän Suvin opeista olen saanut kipinän ja sillä tiellä ollaan edelleen."

2. Mitä miehen elämään kuuluu pesäpallon ohella?

"Päivät kuluvat mukavasti liikuntaa ja terveystietoa opettaessa. Kaiken työn ja treenaamisen ulkopuolelle jäävän ajan pyrin lepäämään, olemaan vaimon ja ystävien kanssa tai muuten vaan nauttimaan elämästä."

3. Mitkä syyt saivat sinut tulemaan Kankaanpään Mailaan ?

"Halusin uralleni uusia tuulia ja Kankaanpäästä tarjottiin motivoivaa pakettia, jossa on paljon haasteita ja mahdollisuuksia. Tietenkin päätökseen vaikutti myös se, että asetuimme Lahteen asustelemaan ja ajomatkat lyhentyvät viime vuosiin verrattuna tuntuvasti."

4. Siirryit kaudeksi 2012 Raaheen, missä menikin sitten viimeiset kolme kautta. Millainen kokemus nämä Pohjois-Pohjanmaalla vietetyt vuodet olivat`

"Viihdyin Raahessa todella hyvin ja seurassa hoidettiin asiat mallikkaasti. Kolme vuotta PattU:ssa kasvattivat pelaajana todella paljon ja opettivat lajista enemmän kuin ehkä ymmärränkään. Kiitos siitä. Joka vuosi meillä oli potentiaalinen mitalijoukkue kasassa, jossa oli mukava pelata ja jäihän sieltä yksi pronssimitali mukaan, vaikka tietysti joka vuosi harmitti paljon, että pelit loppuivat aina hieman liian aikaisin."

5. Raahen viime kauden joukkue oli ikärakenteeltaan aikalailla erilainen, mitä KaMan joukkue on tulevalla kaudella. Miten itse koet tälläisen muutoksen?

"Ehdottomasti mielenkiintoinen muutos! Raahessa olin aina nuorten puolella ja ymmärtääkseni täällä olen selvästi ikäloppujen puolella. Lähtökohta on erilainen siinä mielessä, että nyt olen yksi heistä, joiden tulee omalla tekemisellään näyttää esimerkkiä nuoremmille. Raahessa oli niin kokeneita pelimiehiä ja mahtavia persoonia, että oma rooli oli tietenkin lähtökohtaisesti paljon pienempi kuin nyt."

6. Kuluneet kolme vuotta menivät Raahessa pääosin etenijäjokerin roolissa. Kuinka kove polte siitä on syntynyt päästä ulkokentälle pelaamaan?

"Viihdyin etenijäjokerin roolissa hyvin, sillä meidän systeemissä etenijäjokerillakin oli suuri rooli ja koin sen itse tärkeäksi. Ulkokentälle en ole aina osannut kaivata, sillä koin oman roolinikin haasteelliseksi ja yritin kehittyä siinä mahdollisimman hyväksi. Joka vuosi olen kuitenkin päässyt paikkaamaan muutaman kerran ulkokentälle ja kyllähän onnistumisten jälkeen on aina tullut sellainen olo, että olisi mukava jatkaa. Hyvän pelivireen ylläpitämisen kannalta jokerina olo voi olla joskus haasteellista."

7. Millaisia asioita odotat harjoituskaudelta?

"Motivaatio kehittyä kaikilla osa-alueilla on kova ja se on myös yksi syy siihen, että hyppäsin KaMa:n kelkkaan. Kovaa treeniä on siis tiedossa. Oman kehityksen lisäksi on myös mielenkiintoista nähdä, miten paljon nuoret pelaajat kehittyvät vuoden aikana. He ovat viime vuosina ymmärtääkseni ottaneet isoja askelia eteenpäin, mikä motioi myös itseä näyttämään omaa parastaan."

8. Minkälaisia henkilökohtaisia tavoitteita sinulla on tulevan kauden suhteen?

"Pelata paras kausi. Tarkoituksena on jatkaa nousevaa kehityskäyrää ja auttaa joukkuetta mahdollisimman paljon siinä roolissa, joka minulle katsotaan parhaaksi."

9. Liikunnan opettajana olet hyvin perillä siitä kuinka kovaa eri lajien kilpailu lasten ja nuorten suosiosta on tänä päivänä. Millä eväillä mielestäsi pesäpallo tässä kilpailussa pärjää nyt ja tulevaisuudessa?

" Kyllähän pesiksen tulee painottaa lajin monipuolisuutta. Koulussa näen nuoria, jotka ovat taitavia "omassa" lajissaan, mutta motoriset perustaidot saattavat olla kokonaisuudessaan heikolla tasolla. Pesiksessä tulee monipuolisesti juoksua, heittoa, hyppyä, kiinniottoa ja lyömistä. Pelaajan täytyy myös olla samaan aikaan nopea, kestävä ja voimakas. Pesiksen selkeä etu moneen muuhun valtalajiin nähden on myös harrastuksen vähäiset kustannukset. Esimerkiksi jääkiekkoon verrattuna pesiksen vuosikulut ovat moninkertaisesti pienemmät. Kyllähän harrastusten kustannukset ovat karanneet monessa lajissa jo luokattoman korkeiksi, mikä valitettavasti sulkee osan lapsista ulkopuolelle."

10. Mikä on mielestäsi hankalin vieraskenttä Superpesiksessä?

"Eihän tähän voi vastata muuta kuin Sotkamo. En nyt nopeasti muista, voitettiinko siellä ainuttakaan peliä kolmen vuoden aikana. Ensi kesänä taas uusi mahdollisuus!"

Kaartokallion pelaajakortti  Pesiksen Maailman sivuilta löytyy täältä


Jarkko Huhtala