Uutiset

Jyväskylän jänne pidempi kaksijakoisessa ottelussa

Tämän illan ottelua voi hyvällä syyllä kutsua kaksijakoiseksi. Avausjaksolla täysin purjeessa ollut vierasjoukkue Jyväskylän Kiri haki toisen jakson ja supervuoron terästäytymisellä voiton Kankaanpäästä jaksoluvuin 1-2 (4-0, 2-8 ja 0-1).

Avausjaksolla nuori KaMan joukkue näytti mihin se parhaimmillaan pystyy. Viime kaudesta vahvistunut ja yhdeksi kauden yllättäjistä veikkaillulla Jyväskylällä ei ollut jaksolla mitään jakoa. Lukemat olisivat loppujen lopuksi voineet olla vielä 4-0 selkeämmätkin isännille. Jakson aikana pelissä oli mukavasti myös tunnetta ja muutamat turpakäräjätkin tuomarien kanssa nähtiin. 

Avausjuoksu nähtiin toisen aloittavalla, kun huikeassa vireessä oleva Jukka Lankinen kotiutti kakkospuolen puhkaisulla yksinäisenä etenijänä kolmosella kotiutusta odotelleen Topias Liljan.  Mies itse juoksi perässä aina kakkoselle asti.  Kolmannen aloittavalla isännät lisäsivät johtoaan 2-0 Petteri Kortelaisen kotiuttaessa Topias Liljan. 

KaMan ulkopeli toimi koko jakson ajan hyvin. Lukkari Ville-Veikko Olli sekoitti vieraiden sisäpeliä ja räpylä piti hyvin joka puolella kenttää.  Vastaavasti esimerkiksi Jyväskylän kovalla kotiutusosastolla – Hannu Kiukkonen mukaan lukien ei onnistunut mikään. 

Jakson herkullisimmat suoritukset nähtiin sen neljännen aloittavalla.  Ensin isäntien pelinjohtaja Jukka Karttunen laittoi takatilanteessa merkin päälle ja Ville-Veikko Ollin hyvin kiertäneellä kakkosrajanäpillä juoksi kotiin Lauri Kaartokallio.  Pian tämän jälkeen ensin jokeri Petri Kulmala vaihteli Ollin ykköspesältä kolmoselle hyvillä lyönneillä. Sitten viimeisenä lyömässä ollut toinen jokeri Petteri Kortelaisen haastopallo linjaan ei palautunut kotiin ajoissa, vaan Olli toi luvuiksi 4-0. 

Jokerit ja lankinen

Avausjaksolla oli Jukka Lankisella sekä jokereilla Petteri Kortelainen ja Petri Kulmala aihetta
tuuletuksiin.

Tauolla ounasteltiin, että toisella jaksolla nähdään takuulla sisuuntunut Jyväskylä.  Tämä ei kuitenkaan vielä toteutunut heidän ensimmäisessä sisävuorossaan. Vieraat saivat hengen päälle ulkovuoron aikana katkaisemalla KaMan sisävuoron numeroon viisi. Siitä hetkestä eteenpäin ottelu alkoi nimittäin kulkea täysin Jyväskylän komennossa.   Vierailta onnistui kaikki ja KaMalta ei enää mikään

Jakson juoksujen teon aloitti täysin muuttuneena miehenä toiselle jaksolle tullut Hannu Kiukkonen, joka kotiutti saumaan suunnatulla lyönnillä myös ottelun aikana vahvasti parantaneen etenijäjokeri Ilkka Ylitalon.  Jukka Latvala ja Pasi Rajala kävivät vielä onnistumassa mailan varressa hyvillä lyönneillä ja näin vieraat olivatkin siirtyneet toisen aloittavallaan jo 0-3 johtoon.  Jyväskylä takoi lopulta jakson aikana kahdeksan juoksua. Juoksujen taustalla oli paljon hyviä suorituksia, mutta myös sitä, että KaMan hyvin toiminut ulkopeli alkoi sulaa vieraiden onnistumisten myötä.  Pallot polttivat räpylöissä ja heitotkin alkoivat karkailla. Jakson aikana isännistä parhaiten pelissä mukana oli Valtteri Kleemola, joka löi muuten toisen isäntien juoksuista hienolla välilyönnillä.  Toinen  jakson juoksuista syntyi myös Ulvilan miehen eli Petri Kulmalan mailasta kakkosjatkeelle tippuneella merkkaamattomalla. 

Jyväslylä oli siis juuri 2-8 lukemien verran parempi toisella jaksolla. Supervuoron aloittavallaan vieraat rakensivat väkisin yhden palon ajolähdön Hannu Kiukkoselle. Miehen lyönti sirvahti KaMan ulkokentältä kolmospesän taakse ja Ilkka Ylitalo juoksi kotiin.   KaMan vastine omalla tasoittavallaan jäi torsoksi. Kovasta yrityksestä huolimatta miestä ei saatu kakkospesää pidemmälle ja näin 0-1 supervuoro voiton myötä saivat jyväskyläläisten voitonjuhlat alkaa. 

Kokonaisuutena ottelu oli tilastojen valossa tasainen, vaikka jaksot niin täysin toistensa vastakohtia olivatkin. Jyväskylän sai kuitenkin Supervuorossa pidettyä suoritustasonsa korkeammalla ja ansaitsi sitä kautta voittonsa. 

Latvala

Toisella jaksolla syytä hymyyn oli kuitenkin paluun vanhalle kotikentälleen tehneellä
Jukka "Päällikkö" Latvalalla.

Vierailta oli palkittiin kolme juoksua tuonut Ilkka Ylitalo ja kaksi juoksua lyönyt Pasi Rajala Avainasemassa heidän voitossaan oli kuitenkin jokeri Hannu Kiukkosen tärkeisiin paikkoihin tulleet  onnistumiset. Mies löi toisella jaksolla Jyväskylän sisäpelin avanneen ensimmäisen juoksun sekä supervuorossa ottelun voittojuoksun. 

KaMasta palkittiin ansaitusti 100 % kentälle mennyt Lauri Kaartokallio sekä yhdeksän kärkilyöntiä nakuttanut Henri Pulkkinen. Ville-Veikko Olli oli myös varsinkin ensimmäisellä jaksolla hyvällä pelipäällä lautasen äärellä. 

Jyväskyläläisten pelinjohtaja Paavo Hämäläinen oli saatuun kahteen pisteeseen tyytyväinen. 

Otteluun lähtö oli meiltä heikko, mutta toisella jakso parannettiin riittävästi.  Supervuorossa puolustettiin KaMan yritykset hyvin. Hieno voitto meille kaiken kaikkiaan. 

Kotijoukkueen pelinjohtajan Jukka Karttusen kommentit olivat tietysti päinvastaiset

-Ensimmäisellä jaksolla olimme hyvin latautuneita ja jatkettiin siitä mihin Koskenkorvalla jäätiin. Toisen jakson ensimmäisen sisävuoron nopea loppuminen kuitenkin käänsi ottelun kulun. Sen jälkeen alkoi pallot tippua räpylöistä. 

Jo toisen kerran Pohjanlinnassa tällä kaudella ykköspalkinnon pokannut Lauri Kaartokallio oli pelinjohtajansa kanssa samoilla linjoilla ottelusta: 

- Kaksijakoiset fiilikset minullakin tietysti ottelusta.  Yhteen pisteeseen toki täytyy olla tyytyväinen, mutta enemmänkin olisi tietysti toivottu.  

KaMan ottelut jatkuvat vierailulla Seinäjoelle tulevana sunnuntaina. Seuraavan kerran joukkue nähdään kotikentällään ensiviikon tiistaina Raahea vastaan. 


Jarkko Huhtala