Uutiset

C1 pojat selkein tavoittein kauteen

Niko Peltomäen ja Pasi Virtasen luotsaamat 99-00 synteet pojat ovat aiempina vuosina menestyneet mainiosti valtakunnan leireillä, sillä löytyyhän joukkuelta mestaruudet, niin Rauman Tenavaleiriltä vuodelta 2011 kuin Oulun suurleiriltäkin vuodelta 2013. Tänä vuonna tämä ikäluokka muodostaa rungon myöskin B-poikien SM-sarjassa pelaavalle joukkueelle. Sarjaa pelataan kahdessa lohkossa, joista kummastakin neljä parasta selviytyy elokuulla pelattaviin mitalipeleihin.

Niko Peltomäen mukaan joukkueella ei B-poikien SM-sarjassa ole niinkään tuloksellisia tavoitteita, vaan pääpaino on yrittää kehittää pelaajia urallaan eteenpäin. Tässä sarjassa joukkueen varsinainen tavoite onkin kahden vuoden päässä, jolloin runko on B-ikäluokan vanhimpia

B-pojat (2)


-Tällä kaudella tietysti C-pojat saavat tärkeää kokemusta miesten kentästä ja ennen kaikkea hyvää harjoitusta ulkopeliin kun B:n peleissä tuo pallo kulkee hieman kovempaa. Jo kauden avausottelussa Vähäkyröä vastaan itselle jäi ihan hyvä fiilis siitä,  että pystymme kyllä haastamaan B.ssäkin vastustajia. Ensimmäisessä ottelussa  näkyikin vielä jännitys ja joukkue alisuoritti, mutta silti ottelu ei revennyt. Meidän pitää vaan suoritua joka B:n pelissä omalle tasollemme. 

Peltomäen mukaan kovimpia haastajia omassa alkulohkossa ovat KaMan ohella laadukasta juniorityötä tekevä Kouvola, Vähäkyrö ja Hyvinkää.

B-poikien SM-sarjaan mukaan lähteminen on Peltomäen ja Virtasen joukkueelle tähän astisen pelaajauran kovin haaste, mutta joukkueessa vallitsee kuitenkin tällä hetkellä luottavainen fiilis, vaikka ennen ensimmäistä ottelua jännitystä olikin ilmassa.

Omassa ikäluokassa eli C:ssä joukkueen tavoite tänä vuonna Oulussa pelattavalle nuorisoleirille on selkeä:

- Ehdottomasti SM-kultaa. Olemme aina ikäluokan vanhempana voittaneet valtakunnanleirin  ja sitä putkea haluamme jatkaa, kertoo Peltomäki

C-ikäluokassahan pelataan ennen leiriä neljä karsintalohkoa, joiden neljä parasta selviää Oulun leirin kilpasarjaan. 

Puhuttessa kovimmista haastajista omassa ikäluokissa nousee esille ilmiö, joka on aiheuttanut runsaasti kriitistä keskustelua pesäpallopiireissä:

-Kovimman haasteen heittää nämä yhdistelmäjoukkueet, jotka ovat järjestelmällisesti keränneet koko alueensa joukkueista parhaat päältä. Näistä esimerkkinä voi mainita Halsuan ja Tohmajärven. Näiden vuoksi ei tarvitse ihmetellä, miksi pelaajamäärät putoavat entistä rajummin C-A ikäisissä. Kouvolalla on myös hyvä joukkue ja pelaavat pääosin omilla junnuilla niin kuin mekin. 

Kahden sarjan läpivieminen on tietysti aina haastava urakka yhdelle joukkueelle:

-C-pojissa on käytössä on 13 pelaajaa, mutta todellisuudessa vain 12,  kun meidän kapteeni Teemu Utunen pelaa miesten  Superia tällä hetkellä. B-pojissa 15:sta pelaajaa kun varsinaiset b-ikäiset lasketaan myös mukaan.

Kilpailakaudella joukkueen harjoittelussa painopiste on nimenomaan pelin kehittämisessä:

-Ulkopeliä kokonaisuutena kun ei kauheasti pysty talvella treenaamaan niin sitä pyritään kehittämään, sekä itse pelaamista. Pelinomaisia suorituksia eri tilanteisiin käydään paljolti läpi.

Niko Peltomäki on aloittanut taipaleen näiden poikien kanssa, jo silloin kun he olivat vielä G-ikäisiä. 

- Piti tulla vetämään parit harjoitukset, kun pesiskoulun jälkeen ryhmällä ei ollut valmentajaa, mutta tässä sitä ollaan vielä melkein 10 vuoden jälkeenkin. Pelaajia on niiltä ajoilta jäljellä C1 joukkueessa kahdeksan ja tällä hetkellä silloin aloittaneista kaksi pelaa C2 joukkueessa. Loput on joko 00 ikäisiä tai hieman myöhemmin aloittaneita 99 ikäisiä.

Peltomäeltä pitkän linjan KaMalaisena löytyy siis perspektiiviä myös arvioida, sitä miten juniorityö on muuttunut seurassa kuluneiden vuosien aikana:

-Melkein joka ikäluokkaa vetää vanhoja Superin pelaajia, joissain joukkueissa jopa useampia. Tämä on todella iso asia että vanhat pelaajat ovat innostuneet juniorityöhön, näin saadaan useampia seuroja kiertäneiden hyvät kokemukset jaettua eteenpäin. Vielä jokunen vuosi sitten oli todella iso valmentaja pula, mutta nyt ainakin näyttää hyvältä. Toki aina tarvitaan taustalle lisää innokkaita KaMa henkisiä tekijöitä.

Miks sitten  yleisön kannattaa tulla katsomaan C- ikäluokan otteluita  tällä kaudella Pohjanlinnaan?

- Turhan usein kuulee Superin peleissä että ”Ihme kopin nostelua”. Tämä toki johtuu viimeiseen asti viritetyistä ulkopeleistä, jolloin pitää olla huippueteniöitä joita viedääh eteenpäin . Tulkaahan katsomaan C-poikien pelejä niin ei käy aika pitkäksi. Voin taata tapahtumarikkaita pesiskokemuksia. Ja vielä nuorempienkin pelejä kannattaa käydä katsomassa niissä näkee vielä tapahtumia mitä ei koskaan näe ylimmillä sarjatasoilla. Paljon on potentiaalisia superin pelaajia tulossa KaMan junnuista, kuten vielä c-ikäinen Teemu Utunen joka peittoaa kyllä monen superin ukon jo nyt ulkopelillään.

C1 joukkueessa pelaavat seuraavat pojat. Syntymävuosi suluissa perässä:, 

Joona Lehtinen (99), Teemu Utunen (99), Joonas Peltomäki (99), Joona Anttila (99), Janne Viitanen (99), Janne Leppänen (99), Matias Jokisalo (99), Joni Levä (00),  Niko Ehto (00), Veikka Vuorinen (99), Nestori Kalliomäki (99), Aleksi Ahjolahti (99), Niklas Ahjolahti (99), 

Lisäksi B:n SM sarjaa pelaavat: Niko Markkula (98), Miikka Kulmala (98) ja Atte Brandt (97)

Pelinjohdosta ja valmennuksesta vastaavat siis Niko Peltomäki ja Pasi Virtanen. Huoltajina toimivat Juha Utunen ja Kari Jokisalo sekä joukkueenjohtajana Marko Kivinen.              

Joukkueen otteluohjelmat sekä C:ssä että B:ssä löytyvät täältä


Jarkko Huhtala