Uutiset

Juhannustauolta Koplan kimppuun

 

Kankaanpään Mailan miesten Superpesis-joukkue palaa juhannustauolta keskiviikkona, kun vastaan asettuu Pohjanlinnan pesäpallostadionilla Kouvolan Pallonlyöjät. Ottelu on joukkueiden välillä toinen tällä kaudella yhteensä neljästä kohtaamisesta, sillä joukkueet pelaavat toisiaan vastaan niin kutsutussa välisarjassa, joka tuo kaksi lisäkohtaamista normaalin kaksinkertaisen runkosarjan lisäksi.

Sarjatilanne: Kotijoukkue Kankaanpään Maila löytyy sarjataulukosta sijalta 11, kun se on kerännyt 13 ottelusta 10 pistettä. Vierailija Kouvolan Pallonlyöjät on neljäntenä 22 pisteellään, joiden keräämiseen joukkue on tarvinnut 14 ottelua.

Viimeisimmät 3 peliä: KaMa: 1 voitto, 2 tappiota, 4 pistettä. KPL: 1 voitto, 2 tappiota, 2 pistettä.

Kauden kohtaamiset: 31.5. KPL – KaMa 2-0 (4-1, 8-0)

Ennakkoasetelmat: Viime kaudella peräkkäisiltä sijoilta 9 ja 10 löytyneiden joukkueiden lähtökohdat tähän kauteen olivat hyvin erilaiset. Sarjan hännillä tarponeet joukkueet on nähty play offs –otteluissa viimeksi kaudella 2011, ja kuluvaksi kaudeksi Kouvolan Pallonlyöjät vahvisti joukkuettaan huomattavasti. Joukkue hankki talvella riveihinsä Matti Latvalan Kiteeltä sekä Matias Rinta-ahon Vimpelistä. Vielä juuri ennen kauden alkua joukkueen riveihin liittyi viime kaudella Hyvinkään Tahkoa edustanut Pasi Kokkonen. Näillä vahvistuksilla joukkue ilmoittautuikin tiukasti mitalitaisteluun.

Kotijoukkue KaMa sai helpottavan voiton juuri ennen juhannustaukoa. Kauden ensimmäinen kolmen pisteen kotivoitto Koskenkorvasta katkaisi jo pitkähköksi venyneen tappioputken sopivaan paikkaan. Joukkue repikin kaulansa jumbojoukkue Koskenkorvaan nähden kahdeksaan pisteeseen, ja samalla nipisti eron edellä olevaan Hyvinkään Tahkoon vain kahteen pisteeseen. Ennalta vahvempaa Kouvolaa vastaan olisikin mukava jatkaa kahden ottelun pisteputkea ja tavoitella parin pisteen päässä majailevia Tahkoa ja Seinäjoen JymyJusseja.

Vierailijajoukkue KPL lähti kauteen uusvanhan pelinjohtaja Eero Pitkäsen komennuksessa muutamalla kovalla täsmävahvistuksella höystettynä. Ensisijainen tavoite joukkueella on varmasti katkaista kolmen kauden mittaiseksi venynyt pudotuspelitön putki, mutta nimivahvat vahvistukset nostattivat myös toiveita mahdollisesta kotiedusta pudotuspeleihin sekä välieräpaikasta ja täten myös mitalipeleistä. Joukkue löytyykin tällä hetkellä juuri kotietuun oikeuttavalta sijalta neljä. Viime kierrokset ovat olleet joukkueelle kuitenkin vaikeita, sillä täyden pistepotin joukkue on kerännyt viimeksi toukokuun puolella juuri KaMaa vastaan. Peräkkäisiä tappioitakin joukkueella on kaksi Alajärveä ja Kiteetä vastaan, ja edellinen voitto on Jyväskylästä 12.6.

Kokoonpanot: Mika Ihanamäki on palannut kokoonpanoon jäädäkseen ja onkin esittänyt hyviä otteita linjassa. Roope Reinikan vamma taasen ei ole ainakaan toistaiseksi sallinut ulkopeliä, mutta jokeripaidan mies tarvittaessa pystyy päälleen pukemaan. Oletettavaa kuitenkin on, että KaMa lähtee otteluun tällä Koskenkorva-ottelusta tutulla kokoonpanolla, sillä uusista pelaajahankinnoista joukkue ei ainakaan toistaiseksi ole tiedottanut.

Kouvolalla hienoisia kokoonpanohuolia on aiheuttanut Matias Rinta-ahon lievähkö loukkaantuminen. Mies oli sivussa varotoimenpiteenä kolmesta juhannustaukoa edeltävästä ottelusta, joissa häntä tuurasivat Lauri Aitala kahdesti ja vielä B-ikäinen Valtteri Luoma kerran. Vaikeahkon vaiheen keskellä myös joukkueen ykkös- ja kakkoskärjet ovat olleet Pitkäsen muokkauksen alla erityisesti vaihtajien osalta. Mielenkiintoista onkin seurata päädytäänkö tässä ottelussa tähän viimeisimmässä Alajärvi-ottelussa olleeseen kokoonpanoon, vaiko johonkin muuhun.

Taisteluparit: Ossi Meriläinen vs. KaMan ulkokenttä. Kouvolan riveistä löytyy läpimurtokesäänsä pelaava Ossi Meriläinen, joka on lyöjätilaston viidennellä sijalla komealla saldolla 1+36=37. KaMan ulkokentän onkin saatava mies kiinni, jotta mahdollisuudet voittoon säilyvät. Unohtaa ei myöskään sovi säestäjä Sasu Toikkaa sekä mahdollisesti pelaavaa Matias Rinta-ahoa.

Joukkueiden kärjet Lauri Kaartokallio vs. Tommi Mäentausta. Kaartokallio vie kärkilyöntitilastoissa näiden herrojen kohtaamista. Tuotuja taasen on Mäentaustalla enemmän. Kuinka käy ottelussa? Seurata lisäksi kannattaa herroja eteenpäinvieviä joukkueiden päävaihtajia Henri Pulkkista ja Anssi Lammilaa.

Ottelun ratkaisee: Kumpi saapuu juhannustauolta virkeämpänä? Kouvola on materiaalinsa puolesta ottelun ennakkosuosikki. Kuitenkin kesäkuu on ollut joukkueelle vaikeahko ja KaMalta taasen lähtö juhannustauolle oli hieman loukkaantumistenkin vaivaamana vahva. Varsinkin Koskenkorva-ottelun toisella jaksolla nähtiin varsin vakuuttava KaMa. Viikon tauon jälkeen kysymys lieneekin enemmän siitä, kumpi tulee otteluun valmiimpana ja on saanut karistettua juhannustauon karstat koneestaan. Kliseisesti omasta pelistään tauon jälkeen paremmin kiinni saava joukkue tulee voittamaan tämän varmasti yllätysvalmiinkin ottelun.

Tule siis kannustamaan KaMa voittoon, ja toivottamaan viikonlopun Itä-Länsi –otteluun lähteville pelureille onnea, sillä seuraavan kerran joukkue nähdään Pojanlinnan kentällä vasta 7.7.!


-MK