Uutiset

Jyväskylä niukasti parempi miesten ulkokauden avauksessa

KaMan miesten joukkue pelasi aurinkoisessa säässä kevään ensimmäisen harjoitusottelunsa viime kaudella erittäin tutuksi tullutta Jyväskylän Kiriä vastaan. Sisäpelissä paremmin onnistuneet vieraat veivät ottelussa voiton puhtaasti jaksoin 0-2 (1-3 ja 0-1).

 

Ottelu alkoi KaMan kannalta mukavissa merkeissä, sillä ensimmäisen tasoittavalla siirryttiin 1-0 johtoon Jukka Lankisen lyödessä ja Topias Liljan tuodessa ulkokauden avausjuoksun. Pitkään ei ehditty kuitenkaan johtoasemasta nauttia, sillä heti toisen aloittavalla Jyväskylä siirtyi joukkueeseen täksi kaudeksi palanneen Hannu Kiukkosen sekä jokeri Kalle Virolaisen lyönneillä 1-2 johtoon. KaMa ei enää ensimmäisen jakson aikana onnistunut lisäjuoksujen tekemisessä ja kun Jaakko Heikkinen löi vielä yhden pinnan Kirille kolmannessa vuoroparissa, niin kirjattiin ensimmäinen jakso jyväskyläläisille lukemin 1-3.

Jos ei ollut ensimmäinen jakso sisäpelinjuhlaa kummaltakaan joukkueelta, niin ei meininki parantunut toisellakaan jaksolla. Osansa sisäpelin tehottomuudessa oli toki myös kummankin joukkueen hyvällä ulkopelillä. KaMa ei omien sisävuorojensa aikana saanut juoksutiliä auki ja näin Kiri pääsi yrittämään toisen jakson voittojuoksun tekemistä neljännen tasoittavalla. Joukkue rakensikin nopeasti palottoman ajolähdön ja sitä purkamaan asettunut Hannu Kiukkonen ratkaisi ottelun kolmospuolelle suunnatulla sivalluksellaan. Näin toinen jakso meni Jyväskylään jalkapallolukemin 0-1.

Positiivista KaMan kannalta ottelussa oli, että ulkopeli oli kauttaaltaan hyvää ja sitä pystyttiin alun pienen haparoinnin jälkeen parantamaan koko ajan ottelun aikana. Sisäpelissä ongelmana oli erityisesti tilanteiden rakentelun takkuaminen ja se että kotiuttajaosastolle ei saatu tilanteita juuri ollenkaan. Tämä on kuitenkin aina tyypillistä ensimmäisiä harjoitusotteluita pelattaessa ja tästä ottelusta joukkueen valmennusjohto saikin arvokasta dataa sisäpelin kehittämiseen kohti 10.5 pelattavaa Superin avausottelua Hyvinkäätä vastaan.

Kaikesta näkee kuitenkin, että harjoituskauden aikana on tehty hommia paljon ja laadukkaasti ja niin nuoremmat kuin kokeneemmatkin pelaajat ovat menneet eteenpäin.

Seuraavan harjoitusottelun KaMa pelaa Alajärveä vastaan ensiviikon lauantaina 26.4 Koskenkorvalla järjestettävässä hyväntekeväisyysturnauksessa. Ottelu alkaa kello 12.00. Heti seuraavana päivänä 27.4 taistellaankin sitten Satakunnan mestaruudesta Ulvilaa vastaan heidän kotikentällään. Tämä ottelu alkaa puolestaan kello 16.00.

KaMa pelasi ottelun seuraavalla kokoonpanolla:

1. Topias Lija
2. Marko Nygård
3. Henri Pulkkinen
4. Jukka Lankinen
5. Miikka Anttila
6. Antti Rinnevuori
7. Mika Ihanamäki
8. Erno Painilainen
9. Jussi Kivelä

Jokerit:
Elias Lilja
Eemeli Vanhatalo
Ville-Veikko Olli