Uutiset

KaMattaret oli tyly emäntä kotikentällä

Kankaanpään Mailan naiset palasivat voittojen tielle lauantaina, kun Viinijärven Urheilijat kaatui tiukan ja hikisen taistelun jälkeen 2-0 (2-0, 2-0). Kotijoukkueen ulkopeli oli siis rautaa ja vierailijat jäivät helteessä pelatussa ottelussa kokonaan ilman juoksuja.

Viinijärven Urheilijoiden voitettua hutunkeiton ja valittua ulkovuoron, pääsi KaMattaret yrittämään juoksujen tekoa ensimmäisenä. Joukkue saikin tehtyä kolmostilanteen, mutta Niina Jokisen lyönnillä Anniina Kiviharju paloi niukasti kotipesään. Ensimmäisen tasoittavalla vuorolla KaMattaret esitti todella tiukkaa ulkopeliä, eikä Viinijärvi saanut aikaiseksi edes kolmostilannetta. Toisessa vuoroparissa molempien joukkueiden ulkopeli oli täyttä rautaa, eikä kumpikaan joukkue päässyt yrittämään kotiutusta. Kolmannen vuoroparin aloittavalla KaMa sai rakennettua heti hienosti ajotilanteen, mutta juoksutiliä ei vieläkään saatu avattua. Tasoittavalla vuorolla Viinijärvi sai jo kärkietenijä Petra Hussan kolmospesälle, mutta kotiutusyrityksiä ei ehditty nähdä, kun Eeva Mäki-Maukolan kopinnosto epäonnistui. Neljännen vuoroparin aloittavalla KaMattaret avasi juoksutilin, Emilia Itävalo karkasi ensin Taiju Ollilan välilyönnillä kotiin ja seuranneesta tilanteesta Niina Jokinen kipitti kotipesään Piritta Kärnän kovalla lyönnillä. Viinijärvi pääsi tasoittavalla vuorolla yrittämään kotiutusta kahdesti, mutta tuloksetta. Ensimmäinen yritys nähtiin, kun Saara Suomalainen löi hienon kupperin kolmospuolelle, mutta Niina Jokinen tuli upeasti vastaan ja toimitti pallon Taiju Ollilaln räpylään ennen kuin etenijänä ollut Henni Kauppinen ehti kotipesään. Suomalaisen jatkaessa lyöntejään Noora Jantunenkin paloi kotipesään.

- Tämä ottelu oli selkeästi ulkopelin juhlaa, Meiltä tämä mielestäni oli parasta ulkopeliä kaudella. Sisäpeli ei pyörinyt vieläkään toivotun laisesti, mutta voitto tänään oli pääasia, kertoo pelinjohtaja Mikko Järvenpää.

Toinen jakso alkoi Viinijärven sisävuorolla, mutta KaMattarien ulkokenttä esitti jälleen huikeita otteita, eikä juoksuja yhdestä yrityksestä huolimatta nähty. KaMan sisävuorolla nähtiin kaksi kotiutusyritystä, mutta tuloksena molemmista oli palo. Toisen vuoroparin aloittava toisti samaa kaavaan kuin ensimmäisen aloittava, Viinijärvi pääsi kerran yrittämään juoksuntekoa, mutta tuloksetta. Tasoittavalla vuorolla KaMattaret siirtyi johtoon, kun Piritta Kärnän saumalyönti painui aina kolmoskopparille asti ja Niina Jokinen juoksi kotiin. Viinijärvi sai kolmannessa vuorossa yrittää jälleen kotiutusta kertaalleen, mutta edelleen ilman tulosta. KaMattaret puolestaan onnistui kasvattamaan johtoaan juoksulla, kun Elisa Salonen löi kolmossaumasta lähes identtisen lyönnin edeltävässä vuorossa Kärnän mailasta lähteneen sivalluksen kanssa ja Emilia Itävalo sai tuoda ottelun toisen juoksunsa. Neljännessä vuorossa Viinijärvi ei saanut enää aikaan kolmostilannettakaan, joten ottelu päättyi hienosti KaMan 2-0 -voittoon.

- Koko alkukauden ajan on ollut vaikeuksia reissupelien kanssa. Tänään emme tehneet niitä asioita joita oli sovittu ja joista oli puhuttu. Ulkopeli sentään piti meidät mukana pelissä, kommentoi Viinijärven pelinjohtaja Antti Yli-Saunamäki.

- Ilmeisesti vanhakin vertyy näillä helteillä ja tänään heittäminen tuntui kulkevan, kertoi puolestaan Niina Jokinen.

KaMan ykköspalkinnon sai kaksi juoksua tuonut ja upeita tappoheittoja esitellyt Niina Jokinen. Kakkospalkinnon pokkasi Jokisen kopparippari Anniina Kiviharju. Viinijärven ykköspalkinto annettiin hyvää ulkopeliä esittäneelle Johanna Myyryläiselle ja kakkospalkinnon sai lukkari Niina Härkönen.

KaMattaret nousi voitolla jo kahteenkymmeneen kahteen pisteeseen ja sarjataulukossa viidenneksi.