Uutiset

Naiset voittoon pitkän kaavan mukaan

Kankaanpään Mailan naiset voittivat Lappeenrannan Pesä Ysit kotiutuslyöntikilpailun jälkeen lukemin 1-2 (2-9, 4-2, 0.0, 0-1).

Pesä Ysit aloitti ottelun juoksujen teon heti ensimmäisen vuoroparin aloittavalla, kun Essi Pehrman löi kotiin Jenna Auvisen. Tästä KaMattaret ei kuitenkaan hätkähtänyt, vaan tasoittavalla vuorolla nähtiin myös tasoitus. Annika Koivuniemi löi Emilia Itävalon kotipesän turvaan. Toisen vuoroparin tasoittavalla kankaanpääläiset pistivät tuulemaan. Joukkue takoi taululle kuusi juoksua, lyöjinä Piritta Kärnä kahdesti, Annika Koivuniemen, Emilia Itävalon, Niina Jokisen ja Elisa Salosen onnistuessa kertaalleen. Tuojina kunnostautuivat kahdesti Itävalo ja Laura Jokinen, kertaalleen kotiin kirmasivat Jenni Kemppainen ja Anniina Kiviharju. Kolmannessa vuoroparissa KaMattaret onnistui kahdesti. Annika Koivuniemen lyönnillä Ella Kaasinen toi juoksun ja Elisa Salosen lyöntivuorolla kotipesään juoksi Laura Jokinen. Pientä lohtua lappeenrantalaisille toi Laura Toikkasen harhaheitolla tuoma juoksu jakson viimeisessä vuoroparissa.

- Ensimmäinen jakso todella hyvää peliä, niin ulkona kuin sisälläkin. Saimme tehtyä tilannetta ja hyvillä lyönneillä juoksuja, kertoo pelinjohtaja Mikko Järvenpää.

Toisen jakson alussa KaMan ajatus oli jäänyt tauolle ja Lappeenrannan Pesä Ysit käytti tilaisuuden hyväkseen. Lappeenranta teki kahdessa ensimmäisessä vuoroparissa neljä juoksua, kun KaMattaret pääsivät yrittämään kotiutusta ainoastaan kerran. Pieniä piristymisen merkkejä nähtiin toisen jakson lopulla, kun ensin Jokisen siskokset tehtailivat juoksun, lyöjänä Niina ja tuojana Laura. Jakson loppulukemat sinetöi Annika Koivuniemi, joka kotiutti Johanna Käkösen.

- Ensimmäiset kaksi juoksua vastustaja sai helpolla räpylästä ja sen jälkeen ei tuntunut onnistuvat oikeastaan mikään. Onneksi joukkue pelasi painetilanteessa supervuoron ja kotiutuskilpailun ulkovuorot tiukasti. Tärkeintä kuitenkin oli kaksi pistettä ja voitto, päättää Järvenpää.

Supervuoron päätyttyä juoksuttomana haettiin ratkaisua kotiutuslyöntikilpailusta. KaMan tiukan ulkopelin ansiosta Pesä Ysien kaikki viisi yritystä päättyivät juoksuitta. KaMattarien ensimmäisenä parina oli Piritta Kärnä - Anniina Kiviharju, ja se tuotti heti tulosta. Näin enempää pareja ei Kankaanpäältä tarvittu ja KaMa nappasi kaksi pistettä.

Voiton myötä Kankaanpää nousi 24:än pisteeseen ja vankisti paikkaansa sarjataulukon viidentenä.

KaMattarien ykköspalkinnon sai yhden juoksun lyönyt ja kolme tuonut Emilia Itävalo. Kakkospalkinnon pokkasi puolestaan hienot neljä juoksua lyönyt Annika Koivuniemi. Pesä Ysien parhaana palkittiin tehot 2/1 kirjauttanut lukkari Essi Pehrman ja kakkospalkinnon sai hyvillä prosenteilla vaihtotyöskentelyä esittänyt Inka Pietilä.