Uutiset

Heinäkuun viimeisellä pesisviikolla tapahtuu

Heinäkuun viimeistä viikkoa viedään ja sehän tarkoittaa, että pesäpallorintamalla panokset se kuin kovenevat.

Viikko on jo ehtinyt käynnistyä C-ikäisten nuorisoleirillä, joka pelataan siis tänä vuonna Oulussa.  Siellä KaMa on siis mukana kahdella joukkueella C-ikäisten kilpasarjassa.   Tänään maanantaina  pelattiin  myös Poikien Superpesistä . Joukkueemme haki puhtaan voiton Alajärveltä ja varmistivat näin lohkonsa kakkossijan ja sitä kautta hyvät asetelmat elokuun puolella alkaviin mitalipeleihin, joissa vastaan tulee Joensuu. 

Naisilla on luvassa puolestaan todella tiukka viikon mittainen rypistys, johon sisältyy neljä ottelua. Huomenna joukkue matkaa paikallisotteluun Hämeenkyröön Mansen Räpsän vieraaksi.   Perjantaina on toinen paikallisottelu ja silloin mennään Raumalle Lukon vieraaksi.  Lauantaina viedään sitten Superpesistä  taas uusiin maisemiin kun naiset kohtaavat Lapuan Jalasjärvellä pelattavassa ottelussa. 

Miehet matkaavat puolestaan torstaina Hyvinkäälle katkomaan tappioputkea.  Sunnuntaina pelataan sitten erittäin tärkeä ottelu kotona Koskenkorvaa vastaan. Siinä pelissä on jaossa isoja pisteitä alempia pudotuspelejä silmällä pitäen. 

Myös Suomensarjajoukkueet ovat tällä viikolla tulessa.  Miehet menevät keskiviikkona Vaasaan lohkon kärkijoukkueen vieraaksi.  Jopa oman lohkonsa kärkipaikasta taistelevat naiset taasen saavat lauantaina kotiotteluun vieraaksi Pöytyän. Siitä pelistä voitto niin joukkueella on erittäin hyvät asetelmat myös elokuulla pelattaviin sarjan ylempiin pudotuspeleihin.  

Isoja pelejä pelataan ja tärkeitä pisteitä jaetaan siis tällä viikolla!