Uutiset

Ensimmäinen puolivälierä tiistaina!

KepuKunnari

Historiansa ensimmäistä Naisten Superpesis-kautta pelaava Kankaanpään Maila lähtee hakemaan samalla myös ensimmäistä kertaa paikkaa välierissä. Rauman Lukko lähtee myös hakemaan ensimmäistä paikkaansa välierissä, tosin raumalaisilla kausia superissa on jo melkoisesti enemmän.

Runkosarjassa neljänneksi sijoittunut Lukko sai siis sarjaan kotiedun, kun KaMattaret sijoittuivat runkosarjassa viidenneksi. Raumalaisten otteet kauden aikana olivat hieman vuoristoratamaiset, alkukaudesta Lukko johti sarjaa, heinäkuussa osui suvantovaihe ja runkosarjan lopulla Lukko sai jälleen peliään kulkemaan. Jarmo Ania sai väistyä suvantovaiheen aikana tehtävistään ja tällä hetkellä Lukon viuhkasta löytyy Mika Takalahti, joka on tehnyt raumalaisten juniorijoukkueiden kanssa hyvää työtä useamman vuoden ajan. 

KaMattarien kausi on kulkenut melko tasaisesti kokokauden, eikä joukkueelle tullut pidempiä tappioputkia, kuin yksi. Näin sarjanousija oli siis hienosti viides ja Mikko Järvenpään suojatit pääsevät hyvistä asetelmista haastamaan Lukkoa puolivälierissä. Kankaanpään vahvuudet ovat koko kauden olleet tiukassa ulkopelissä ja kotiuttajajokerit Piritta Kärnä sekä Annika Koivuniemi ovat molemmat onnistuneet kotiutiksissa hyvällä prosentilla.

Sarjasta voisi olettaa tulevan tasainen, eikä olisi mikään ihme, vaikka joukkueet vääntäisivät kaikki viisi ottelua ennenkuin jatkoon menijä selviää.

Tiistaina siis kaikki KaMa-fanit läheltä ja kaukaa mukaan kannustamaan KaMattaret ensimmäiseen ryöstöön Raumalta. Ottelu alkaa Otanlahdessa kello 17.30.