Uutiset

Hieno kausi päättyi Raumalla

Rauman Lukko ja Kankaanpään Maila kohtasivat lauantaina kolmannen kerran viiden päivän sisään, kun vuorossa oli kolmas puolivälieräottelu. Lukko lähti otteluun kaksi voittoa taskussa ja Maila puolestaan tarvitsi voittoa venyttääkseen sarjan pidemmäksi.

Ensimmäinen jakso jatkoi samaa kaavaa, kuin aiemmat ottelut. Molemmat joukkueet pelasivat tiivistä ulkopeliä, eikä kumpikaan saanut tilanteita helpolla aikaiseksi. Kotiutusyrityksiä nähtiin molemmilta joukkueilta kolme, mutta kaikki olivat tuloksettomia. Neljännen vuoroparin aloittavalla tunteetkin kuumenivat hetkellisesti, kun ensin raumalaispelaaja esti selvästi Johanna Käköstä pallontavoittelutilanteessa ja tästä kaksi paloa taululle. Kolmannen palon tullessa Lukon kapteeni/pelinjohtajasta, Enni Kylä-Kausesta kakkospesälle hänellä meni hermot ja tuloksena punainen kortti. Jälkitilanteesta toki myös keltainen kortti Kankaanpään pelinjohtaja Mikko Järvenpäälle, joka tuomariston mielestä tuuletti Kylä-Kausen punaista korttia liian innokkaasti.

Toisen jakson avausvuoroparissa nähtiin ottelun ensimmäinen juoksu. Emilia Narmio toi juoksun, kun Jenni Kemppaisen lyönti hipaisi Lukon kakkoskoppari Venla Rapilan räpylää ja Narmio pääsi karkaamaan kotipesään. Raumalaiset kuitenkin osoittivat jälleen venymistä ja avasivat myös juoksutilinsä tasoittavalla vuorollaan. Lukko sai rakennettua ajotilanteen ja Sini Strander löi ensimmäisellä kupperin merkistä väliin ja näin Kaisa-Maija Rosvall toi tasoitusjuoksun. Rauma siirtyi samassa vuorossa johtoon, kun jatkotilanteessa Hanna Väisänen toi juoksun Iida Möttösen lyönnillä. Ja kun Lukko pääsi vauhtiin, niin Tiina Andreasen puhkaisi vielä KaMattarien kolmospuolen ja kotiin juoksivat Meea Lehtinen ja Sini Strander. Tämän jälkeen ei ottelussa enää lisäjuoksuja nähty.

Lukko voitti ottelun 1-0 (0-0, 4-1) ja ottelusarjan se vei nimiinsä puhtaasti 3-0 edeten välieriin. 

Kankaanpään parhaana palkittiin Emilia Itävalo ja kakkospalkinnon sai ainoan juoksun lyönyt Jenni Kemppainen. Lukolta puolestaan ykköspalkinnon sai Kaisa-Maija Rosvall ja kakkospalkinnon Karoliina Koski.

Kankaanpään Mailan naisten kausi päättyi siis puolivälieriin. Joukkue taisteli heinosti läpi kauden ja ylitti varmasti monien odotukset. Ensi kaudella on hyvä jatkaa.