Uutiset

KaMa venytti pisteputkeaan Hippoksella

 

 Jyväskylän Kiri - Kankaanpään Maila 2-1k (4-2, 2-3, 0-0, 3-2)

Toinenkin paikalliskierrosottelu oli huipputasainen - jopa tasaisempi kuin ensimmäinen, kun ottelulle saatiin ratkaisu vasta kotiutuslyöntikilpailun jatkopareilla. Tällä kertaa Jyväskylän Kiri oli niukasti parempi. KaMa venytti kuitenkin pisteputkensa jo neljän ottelun pituiseksi. Taistelu pudotuspelipaikasta käy kiivaana. KaMa pitää hallussaan viimeistä pudotuspeleihin oikeuttavaa paikkaa, ja tällä Hippokselta tuodulla pisteellä repi eron takana vaanivaan Pattijoen Urheilijoihin kahteen pisteeseen sekä kavensi edellä olevan Seinäjoen JymyJussien johdon myöskin kahteen pisteeseen.

KaMa aloitti ottelun vahvasti, kun kärki rakensi heti palottoman ajolähdön ja ensimmäisenä kotiuttamaan astellut Jukka Lankinen iski keskisaumasta kuparisen rikki. Kiri onnistui kuitenkin torjumaan Ville-Veikko Ollin, Petteri Kortelaisen ja Topias Liljan yritykset. Kirin Perttu Hautala yllätti kuitenkin tasoittavalla kahden palon tilanteessa KaMan takakentän kunnarin ja kahden tavallisen juoksun arvoisesti. Toisessa vuorossa Kortelainen onnistui kavennusjuoksun teossa. Enempää juoksuja ei KaMa kuitenkaan avausjaksolla saanut aikaiseksi, ja neljännen juoksunsa Kiri sai harhaheitolla. Näin kotijoukkue vei ensimmäisen jakson 4-2.

Toinenkin jakso alkoi KaMalta heikosti, kun tällä kertaa Kimmo Carlson yllätti takakentän kahden palon tilanteessa ja juoksi kunnarin tyhjään kenttään. Tämän jälkeen KaMa kuitenkin karisti virheet pelistään ja iski juoksun jokaisessa sisävuorossaan. Ensimmäisessä onnistui Jussi Kivelä, toisessa Olli ja kolmannessa Kortelainen. Kiri onnistui neljännen vuoron aloittavalla kaventamaan Pasi Rajalan nostonäpillä, mutta se oli lopulta jyväskyläläisille laiha lohtu KaMan viedessä toisen jakson 2-3.

Supervuoroparissa KaMan sisäpelillä oli hieman käynnistymisvaikeuksia. Lopulta kuitenkin Jukka Lankinen pääsi viimeisenä lyöjänä yrittämään Topias Liljaa kotiin, siinä kuitenkaan onnistumatta. Kirin sisäpeli toimi hieman paremmin rakentaen yhden palon ajolähdön, mutta KaMan ulkopeli kesti kuitenkin Hautalan ja Jukka Latvalan yritykset.

KaMa aloitti kotiutuslyöntikilpailun räväkästi, kun kaksi ensimmäistä paria onnistuivat. Kolmaskin pari oli lähellä tuottaa tuloksen, mutta Miikka Matikka onnistui polttamaan Lauri Kaartokallion kotiin Ville-Veikko Ollin hyvästä kumurasta. Tämän jälkeen huippuottelun pelannut Kirin lukkari Perttu Hautala irroitti kaksi viimeistä etenijää taktisilla väärillä. KaMa onnistui pimentämään Kirin kaksi ensimmäistä paria, mutta tämän jälkeen Pasi Rajala ja Ville Kotro onnistuivat kotiutuksissaan. Hautalan epäonnistuttua viimeisen parin lyöjänä edettiin jatkopareille.

KaMa ei jatkopareilla onnistunut juoksuja tekemään - tästä suuri kiitos Kirin Ville Kotrolle, joka kahdella huippu-ulkopelisuorituksella onnistui tuhoamaan etenijät kotipesään hyvistä lyönneistä. Kun Kirin Jukka Latvala onnistui heti ensimmäisenä lyöjänä, kirjattiin toisen huipputasaisen paikalliskierroksen voitto tällä kertaa Kirille.

 Tiukan paikan kotiutukset sekä virheet mietityttivät

 - Ensimmäisellä jaksolla Pertun lyönti, josta piti tulla yksi juoksu, mutta tulikin kolme, oli vähän jo alkusoittoa sille virhesumalle, joka ensimmäisellä jaksolla meiltä nähtiin. Toki kaverin kärki teki myös hyvin tilanteita, mutta tällaisessa nihkeässä pelissä tuollaisia virheitä ei saisi tulla, harmitteli KaMan pelinjohtaja Jukka Karttunen ottelun jälkeen.

 - Toisella jaksolla nähtiin sitten se, että kun vain pääsemme johtoon, niin olemme kaikinpuolin pelin päällä. Mutta superissa tai kotarissa, kun tulee se tiukka paikka, niin ei pystytty tänään ratkaisemaan. Kotijoukkue oli piirun verran parempi tänään ja teki ehkä vähän vähemmän virheitä sisällä ja ulkona, hän jatkoi jakaen tunnustusta ottelun voittajalle.

Samoilla linjoilla oli myös jo toisessa peräkkäisessä ottelussa ykköspalkinnon pokannut Henri Pulkkinen

 - Meiltä tosi hyvä lähtö otteluun. Raikkaalla ilmeellä haastettiin hyvin alussa ja saatiinkin heti tilannetta ja juoksu. Mutta kuten JP:kin sanoi, niin kauhea määrä virheitä meillä tänään. Ne vain tällaisissa tiukoissa otteluissa kääntävät pelin kyllä vastustajalle. Tilannetta tuli mukavasti, mutta niissä tiukoissa paikoissa ei sitten vain onnistuttu lyömään miestä kotiin. Ulkona ihan ookoo peli, muutamia virheitä, joita yritetään saada pois.

 - Hyvä kuitenkin, että saatiin tuosta ainakin tuo pinna kairattua mukaan, etteivät kaikki jääneet kotijoukkueelle. Onneksi torstai tulee pian taas vastaan, niin ei tarvitse jäädä tätä ottelua surkuttelemaan. Tuon päivän Raahe-ottelu onkin meille erittäin tärkeä, käänsi "Bule" katseet jo tulevaan kuuden pisteen otteluun ja taisteluun pudotuspelipaikasta.

Torstaina vuorossa on todellinen huippuottelu, kun viimeistä pudotuspelipaikkaa hallussaan pitävä KaMa saa Pohjanlinnassa vastaansa vain kaksi pistettä takana vaanivan Pattijoen Urheilijat Raahesta. Tuolloin kankaanpääläisyleisöllä on mahdollisuus kannustaa kotikylän poikia jälleen askel lähemmäs pudotuspelejä neljän kauden tauon jälkeen! Torstaina ei siis todellakaan ole varaa jäädä kotiin, joten ota suunnaksesi Pohjanlinna ja tule huutamaan KaMa voittoon!


Ottelun tilastot

Lehdistötilaisuus


-MK