Uutiset

Valtteri Kleemolakin pukee jatkossa oranssia ylleen

 

Kankaanpään Maila on solminut ensi kauden kattavan jatkosopimuksen Valtteri Kleemolan kanssa. Sopimus on mallia 1+1 vuotta, eli siinä on optio myös kaudesta 2018.

 - Saatiin homma hyvin purkkiin, ja neuvottelut eivät kauaa kestäneet. Halusin jatkaa KaMassa, joten hyvä, että tunne oli molemminpuolinen, kertoi Kleemola sopimuksen taustoista.

 - Vadesta on kasvamassa pelaaja, joka pystyy pelaamaan isoakin tonttia kovalla tasolla ulkokentällä. Myös sisäpelissä on kaikki eväät ratkaisijan rooliin olemassa, kehui KaMan puheenjohtaja Jarkko Huhtala tuoreinta kiinnitystään.

Ulvilan Pesä-Veikkojen kasvatti onkin ottanut tällä kaudella suuren roolin KaMan polttolinjasta. Kakkospolttajan tontin lisäksi mies pelaa vaihtotilanteet vaativalla etulukijan paikalla. Sisäpelissä mies on nähty pääsääntöisesti numerolla 6 todellisena multipelaajana, joka muuntautuu kuin kameleontti tarpeen mukaan etenijäksi, vaihtajaksi tai kotiuttajaksi. Tämän kauden 21 pelaamassaan ottelussa mies on iskenyt neljä juoksua ja tuonut kuusi – molemmat luvut jo nyt kaksinkertaisia verrattuna viime kauden 30 ottelun runkosarjaan. Tilastollisesti suurin rooli on ollut 1-2 -välin vaihdoissa, jotka Kleemola on hoitanut komeilla, yli 61%, tehoilla.

 - Kehitystä on tullut, mutta ehkä suurin askel on tullut otettua siinä, että niin sanotusti uskallan pelata ja luottaa itseeni turhaan kuvia kumartelematta. Opin koko ajan tuntemaan paremmin vastustajia, mikä auttaa ulkopelissä. Jatkossa odotan itseltäni yhä enemmän tasaisuutta, ettei taso päivien välillä juurikaan vaihtelisi, analysoi "Vade" omaa kehitystään sekä omia kehityskohteitaan.

VadeUlko

Vahvan debyyttikauden jälkeen "Vade" on ottanut jälleen askelen eteenpäin KaMan tärkeimpien pelaajien joukkoon. Ulkona rooli on joukkueen suurimpia, ja sisälläkin kaikki debyyttikauden ennätykset ja tilastot on murskattu jo nyt kauden ollessa vielä kesken. Kuva: Juha Levonen


 - Joukkueen otteet ovat kuluvalla kaudella vaihdelleet aika paljonkin. Pitää vain yrittää parantaa koko ajan, ja ottaa oppia virheistä. Siitä se lähtee, kuvaili vasurilta lyövä mailataituri kulunutta kautta.

Viimeisen juniorikautensa kunniaksi Kleemola loisti Kouvolan Itä-Länsissä lyöden Lännen A-poikien voittojuoksun sekä pokaten joukkueen ykköspalkinnon. Täynnä huikeaa taitopotentiaalia oleva pelaaja lähetti terveisiä myös kankaanpääläisyleisölle.

 - Hyvällä sykkeellä on ollut yleisö mukana aina, kun on pystytty joukkueena antamaan kaikki kentälle. Koko ajan koitetaan parantaa, että saadaan yhä enemmän pisteitä ja ääntä, kiitteli ja lupasi 21-vuotias nuorukainen.

Puheenjohtaja Huhtala avasi myöskin tällä viikolla julkaistujen kolmen jatkosopimuksen merkitystä seuran tulevaisuudelle.

 - Haluamme tulevaisuudessa menestymisemme perustuvan siihen, että riittävän moni pelaaja ottaa samaan aikaan riittävän suuren kehitysaskeleen urallaan. Tällä viikolla julkistetut sopimukset ovat oleellinen osa tämän tavoitteen saavuttamista.


Valtterin pelaajakortti Pesiksen Maailma -sivustolla


KaMan kahden aiemman Tulevan Legendan jatkosopimukset, mietteet ja haastattelut löydät alta:

KaMa ja Ville-Veikko Olli jatkosopimukseen

Myös Topias Lilja jatkaa KaMassa


KaMan jatkosopimuspaljastukset olivat tältä erää tässä. Nyt on aika palata jälleen sorvin ääreen. B-pojat ovat tulessa tänään kello 18 Pohjanlinnan kentällä. Miesten vuoro on sunnuntaina kello 17, kun huipputärkeässä pelissä vastustajaksi saapuu itärajalta Kiteen Pallo-90. Tervetuloa!


-MK

Vade