Uutiset

A-pojat: KaMa käänsi voiton hyytävissä olosuhteissa

KaMan ja Jyväskylän välinen poikien superpesiksen avausottelu vietiin olosuhteissa, joissa harvemmin on jouduttu sarjapesäpalloa pelaamaan näillä leveysasteilla. Elohopea näytti +3 astetta ja toisella jaksolla myös pieni lumisade kävi kiusaamassa urheasti taistelleita joukkueita. Ottelun edetessä koneen käyntiin saaneet isännät korjasivat voiton lopulta jaksoluvuin 2-1 (0-3, 3-0 ja 1-0)

Ensimmäisellä jaksolla ei isäntien kotiutukset onnistuneet, mutta vieraat sitä vastoin käyttivät tilanteensa paremmin hyväkseen osittain tuurilla ja osittain taidolla. Ottelun avausjuoksu nähtiin toisen tasoittavalla kun Jyväskylän Veikka Keinänen kotiutti Miro Kähkösen.  Jakson kahdesta muusta juoksusta vastasi Roope Räsänen, joka kotiutti ensin näyttävällä kakkosrajahidastetullaan Iiro Hyvösen ja pian tämän jälkeen kovalla keskisaumalyönnillä Altti-Jussi Ronkaisen.

Tämän jälkeen KaMa ei enää juoksuja vieraille antanut, mutta isäntien avausjuoksua jouduttiin kuitenkin odottamaan toisen jakson kolmannen tasoittavalle saakka.Avausjuoksusta vastasi Arttu Vilander, jonka kakkosraja näppi poltti Jyväskylän ulkokentällä ja kotiin kiiti Topias Lilja.  Toinen juoksu syntyi Matias Jokisalon näyttävällä välilyönnillä, jolla hän kotiutti Luukas Poutasen. Jakson loppulukemat sinetöi lukkari Joona Lehtinen, jonka lyönti ei pysynyt Jyväskylän linjapelaajan räpylässä ja näin Tommi Angervisto ehti selvästi kotiin.

 

Supervuorossa jyväskyläläiset aloittivat sisällä, mutta isännät eivät antaneet yhtään siimaa ja näin vierasjoukkue ei saanut miestä ykköspesää pidemmälle vuoron aikana.

KaMa puolestaan rakensi palottoman ajon heti tasoittavan vuoron alkuun ja sitä asettui purkamaan Arttu Vilander. Täksi kaudeksi paluun tosimielellä kentälle tehnyt ”Arve” laittoi merkkaamattomalla lyönnillä pallon tyylikkäästi väliin ja Topias Lilja toi ottelun voittojuoksun.

 

Isäntien ykköspalkittu oli oikeutetusti Arttu Vilander. Vierailta palkittiin puolestaan hyvällä prosentilla kentällä mennyt Eemeli Paldanius.