Uutiset

Ennakko: KaMa ja Kitee iskevät yhteen Nightwishin tahdissa

 

Kankaanpään Mailan Superpesis-kausi jatkuu kotiottelulla Kiteen Palloa vastaan. Ottelu kuuluu jälleen tärkeiden kuuden pisteen otteluiden sarjaan. Pitkän matkan reissaamaan joutuva Kiteen Pallo pääsee pelaamaan heille hyvinkin tutun Tuomas Holopaisen musiikin tahdissa.

Sarjatilanne

Kiteen Pallo on ehtinyt kauden aikana pelaamaan 15 ottelua ja Kankaanpään Maila ottelun enemmän. Molemmat joukkueet ovat pelaamistaan otteluistaan keränneet 13 pistettä yhdessä Pattijoen Urheilijoiden kanssa. KaMa on kerännyt joukkueista eniten voittoja, mutta Kitee löytyy sarjataulukosta korkeammalta kerättyään kolme kolmen pisteen voittoa KaMan hakiessa vielä ensimmäistään. Sijoitukset joukkueilla ovat 10 ja 12, mutta pudotuspeliviiva on vain kolmen pisteen päässä.

Viimeisimmät 3 peliä

Kankaanpään Maila ei ole viimeisistä kolmesta ottelusta saavuttanut pistettäkään. Edellisessä ottelussa Kempeleen Kiri oli Kankaanpäässä vahvempi 0-2. Tätä ottelua edelsi 2-0 –vierastappio Alajärvellä sekä 0-1 –“koti”tappio Porissa Hyvinkään Tahkolle.

Vierailija Kiteen Pallolla on viime aikoina ollut lähes yhtä vaikeaa. Edellisten otteluiden ainoa piste tuli Hyvinkäältä supervuorotappiolla. Tuota ottelua edelsivät 2-0 –tappiot Kempeleelle vieraissa sekä Sotkamolle kotona.

Kauden kohtaamiset

Runkosarja 21.5.   KiPa – KaMa 1-2s (0-2, 5-1, 0-1)       Tilastot 

Ennakkoasetelmat

Ennakkoasetelmat otteluun ovat jälleen kerran huikaisevan jännittävät ja tasaiset. Joukkueet majailevat tasapisteissä sarjataulukossa. Vaikka heikkojen viime kierrosten myötä molemmilla joukkueilla sarjataulukon häntäpää on uhkaavasti lähestynyt, on kaikki vielä auki. Pudotuspelipaikoille matkaa on vain kolme pistettä ja ylempään jatkosarjaankin viisi pistettä. Joukkueet pelasivat jo toukokuussa huipputasaisen ottelun Kiteen Rantakentällä. Tuolloin KaMa otti historiallisen vierasvoiton Kiteestä, sillä edellisestä voitosta Rantakentällä oli ehtinyt kulua jo peräti 24 vuotta. Tuolloin voiton supervuoroparissa ratkaisi Ville-Veikko Olli kolmospuolen läpilyönnillään.

Kotijoukkue Kankaanpään Mailan viime kierrokset ovat olleet vaikeita. Helppojen virheiden ja huonojen ratkaisujen suma on vaivannut joukkuetta juhannustauon ympärillä. Lukko joukkueessa on henkisellä puolella, sillä jokainen pelaajista on pystynyt osoittamaan osaavansa pelata korkealla tasolla tälläkin kaudella, kuten Sotkamo- ja Kouvola –voitot osoittavat. KaMalla olikin nyt Itä-Länsi –tauolla aikaa hioa kuvioita ja itseluottamusta kuntoon. Tiistaina Vatajankosken Energiakentälle ei saa astella valmiiksi alistunutta isäntää, vaan täydellisesti latautunut ja näytönhaluinen kotijoukkue, joka aloittaa juuri nyt taistelun siitä kauan himoitusta pudotuspelipaikasta.

Jos on KaMalla ollut vaikeaa, niin sitä on ollut myös vierailija Kiteen Pallolla. Molempien joukkueiden neljän ottelun tappioputki alkoi samana päivänä – 15.6. Kiteellä painettiin jo Itä-Länsi –tauolla paniikkinappula pohjaan, kun KaMassakin aikoinaan pelannut Jukka Latvala vapautettiin pelinjohtajan toimesta, ja hänet korvattiin Raimo Braggella. Nähtäväksi jää, kumpi joukkueista onnistuu palaamaan ottelussa voittokantaan – Mika Peltosen peliään ja itseluottamustaan hionut KaMa vaiko uusin kujein vieraaksi saapuva Braggen KiPa.

Kokoonpanot

KaMalta ottelusta sivussa on loukkaantumisen vuoksi kotiuttajajokeri Jukka Lankinen. Lankisen tilanne on päivittäisessä tarkkailussa, ja hän voi palata kokoonpanoon nopeastikin. Sen sijaan edellisestä ottelusta pallon kasvoihinsa saatuaan terveyskeskuskäynnille joutunut Mika Ihanamäki on ottelussa normaalisti mukana. KaMan kokoonpano julkaistaan Kankaanpään Mailan Facebook-sivulla pelipäivänä kello 12. 

Kiteen Pallo menetti syksyn siirtomarkkinoilla KaMaan siirtyneen Sami Joukaisen sekä peliuransa lopettaneen Ville Hämäläisen. Tilalle joukkue hankki Ville Kotron Jyväskylän Kiristä sekä Jouni Mäen Koskenkorvan Urheilijoista. Kiteen kokoonpano on kauden aikana elänyt todella paljon. Nähtäväksi jää, miten kokoonpano elää jälleen tähän otteluun uuden pelinjohtajan myötä. Tästä linkistä pääset tutkimaan Kiteen edellisen Hyvinkää-ottelun kokoonpanoa ja tilastoja. 

Taisteluparit 

Jouni Itävalo vs. Sami Partanen. Joukkueidensa kapteenit, ykkösvahdit sekä tämän kesän Itä-Länsi –pelaajat ovat suuressa roolissa ja vastuussa joukkueidensa pelaamisesta sekä henkisestä latautuneisuudesta. Molempien joukkueiden eläessä erittäin vaikeaa ajanjaksoa, nousee kapteenin rooli joukkueessa vielä korostetummin esiin. Kumpi pystyy kääntämään joukkueensa suunnan sekä johtamaan joukkonsa voittoon?

Ville-Veikko Olli vs. Joni Tervo. Joukkueidensa lukkarit ovat myös erittäin suuressa vastuussa kotiuttamistyöskentelystä. Nämä kaksi roolia sisällä ja ulkona tulevat ratkaisemaan ottelun kokonaisuudessaan, joten näiden herrojen panos sekä kaksintaistelu ottelussa tulee olemaan lopputuloksen kannalta merkittävää.

Mika Peltonen vs. Raimo Bragge. Pelinjohtajienkin rooli korostuu tappioputkessa. Pelaamista on muutettava, mutta myös omasta identiteetistä ja sapluunasta on pidettävä kiinni. Virheiden välttelyyn ryhtyminen ruokkisi nyt oravanpyörää, joten ottelussa nähtäneen rohkeaa peluuttamista varsinkin vaihtotilannetyöskentelyssä, kun molemmat pelinjohtajat hakevat henkistä lukkoa avaavaa läpilyöntiä ja pelihuumaa nostattavia onnistuneita ja hienoja suorituksia. Mielenkiintoista on myös nähdä Kiteen joukkueen reaktio pelinjohtajavaihdokseen ensimmäisessä ottelussa vaihdon jälkeen.

Ottelun ratkaisee

Psykologia. Ottelu on ennakkoon erittäin tasainen, kuten aiempikin ottelu Kiteellä osoittaa. Joukkueet osaavat myös pelata, kuten ovat kovilla voitoilla kauden aikana jo osoittaneet. Molemmilla joukkueilla on päällä henkinen lukko. KaMa on lähtenyt avaamaan tuota joukkueen sisältä yhteishengen avulla. Kiteellä sen sijaan otettiin kovat keinot käyttöön vaihtamalla pelinjohtajaa. Miten joukkueet ovat Itä-Länsi –tauolla onnistuneet lukkojensa aukaisemisessa? Entä miten rajun matkan käyvään Kiteeseen vaikuttavat ottelussa niin kutsutut “bussijalat”? Suurin taistelu käydään kuitenkin pelaajien omien päiden sisällä. Kumman joukkueen pelaajat ovat valmiimpia ja uskaltavaisempia voittamaan ottelun?

Pelinjohtaja Mika Peltosen kommentit

 - Ei nyt mitään telttaretkeä pystytty tekemään, kun puolet joukkueesta oli pelailemassa Imatralla Itä-Länsiä. Pienellä ryhmällä vähän treenailtiin, ja tänään tehtiin hyvä pelinomainen harjoitus. Pyrittiin rauhassa pelinomaisessa tilanteessa käymään vähän läpi juttuja, joita ei normaalisti voi kaarella keskeyttää ja sanoa, että tehdäänpä näin.

 - Kitee tulee Braggen johdolla terävästi matsiin, ja tulevat varmasti myös olemaan yllätyksellisiä sisäpelissä. Ihan peruspelin kautta hekin joutuvat otteluun kuitenkin varmasti lähtemään. Kotiuttajat Tervo ja Partanen ovat vaarallisia ja heidät pitää saada kiinni huomenna takatilanteessa.

 - Meidän täytyy olla huomenna jälleen valmiina, sillä Bragge on parhaimmillaan yllätyksellinen pelinjohtaja, joka pystyy luomaan henkeä joukkueeseen nopeastikin. Muistan hänet hyvin niiltä ajoilta, kun viimeksi olimme pelinjohtajina vastatusten Superpesiksessä.

Entäs se tärkein kysymys huomisesta ottelusta; pidätkö Nightwishistä?

 - On niillä vissiin jotain ihan hyviäkin biisejä, naurahti Peltonen.

“Virtuaalinen” kotikenttäetu Kiteelle

Kankaanpään Maila haluaa viedä reilun pelin periaatteen aivan uudelle tasolle lahjoittamalla Kiteen Pallolle "virtuaalisen" kotikenttäedun.

Kiteeläisten olo tehdään Vatajankosken Energiakentällä mahdollisimman kotoisaksi käyttämällä ottelumusiikkina pelkästään Kiteen ylpeyden, Nightwishin, tuotantoa. Nightwish soi alkumusiikkina, tauoilla, väliajalla ja lopuksi Nightwish saattelee Kiteeläiset kotimatkalle.

Lisää aiheesta Kankaanpään Mailan Facebookissa tästä linkistä klikkaamalla. 

Tervetuloa nauttimaan Kitee-otteluun loistavasta musiikista, huippujännittävästä ottelusta sekä kamppailusta vieläkin tärkeämmistä pisteistä! Nyt katkaistaan tappioputki ja käännetään kurssi kiteeläisten kustannuksella! Nähdään tiistaina kello 18 Vatajankosken Energiakentällä!

SoMessa pääset menoon mukaan hashtageilla #SydäntäPeliin #PaluuTulevaisuuteen #Pääskysasento


-MK


P.S. Veikkaus tarjoaa KaMan voitolle komeaa 2,75 kerrointa. Tästä linkistä pelaamalla tuet KaMan junioritoimintaa, ja voit kaunistella oman tilisikin saldoa.

19598808 1724631617554834 2930368412909655979 n