Uutiset

Ennakko: Hurja kamppailu pudotuspelipaikoista jatkuu – Nyt vastassa Imatra

 

Kankaanpään Mailan taistelu pudotuspelipaikasta jatkuu. Tasaisessa keskiryhmässä jokaisessa ottelussa jaetaan huipputärkeitä pisteitä. Nyt tuosta ryhmästä vastaan asettuu yksi mielenkiintoisimmista joukkueista, sarjanousija Imatran Pallo-Veikot. Otteluun on luvassa myös helpotusta sairastuvalta.

Sarjatilanne

Se on erittäin jännittävä. Kankaanpään Maila löytyy 18 pelatun ottelun jälkeen sijalta yhdeksän, kun kerättynä on 16 pistettä. Imatran Pallo-Veikot majailee ottelun vähemmän pelanneena 13:ntena, eli sarjan toiseksi viimeisenä. Piste-ero KaMaan on kuitenkin vain kaksi pistettä, ja näiden joukkueiden väliin mahtuu siis siitä huolimatta peräti kolme muuta joukkuetta!

Viimeisimmät 3 peliä

Edellisessä ottelussa siipirikkoinen KaMa kävi vierailulla Sotkamon Hiukassa, josta tuloksena 2-0 –tappio. Tätä ottelua edelsi kuitenkin huikaisevan tärkeä ja helpottava 2-0 –voitto Kiteen Pallosta. Tuo voitto oli ensimmäinen kolmen pisteen voitto kotona sitten kauden 2015. Tärkeää voittoa edelsi 0-2 –kotitappio Kempeleen Kirille.

Vierailija Imatran Pallo-Veikot hävisi kuunvaihteen ympärillä kotonaan Vimpelin Vedolle ja vieraissa Joensuun Mailalle puhtaasti 2-0. Itse asiassa joukkue oli peräti kuuden ottelun pisteettömässä tappioputkessa, mutta onnistui katkaisemaan tuon torstaina kotonaan Pattijoen Urheilijoiden kustannuksella supervuoroparin jälkeen 2-1.

Kauden kohtaamiset

Runkosarja 8.6.    IP-V – KaMa 2-1s (7-5, 2-5, 3-1)        Tilastot

Ennakkoasetelmat

Superpesis on tänä kesänä ollut niin tasainen sarjan keskikohdilta alaspäin, että huipputärkeitä otteluita on pelattu oikeastaan joka kierroksella. Jälleen kerran KaMan kotiottelussa panokset ovat tapissa, kun vastaan asettuu toiseksi viimeisenä – mutta vain kahden pisteen päässä – majaileva sarjanousija Imatran Pallo-Veikot. Toisaalta taas KaMa on myös vain kaksi pistettä perässä viimeistä pudotuspelipaikkaa hallussaan pitävää Hyvinkään Tahkoa, joten voitolla tästä ottelusta KaMa voi nousta jälleen pudotuspelijunaan. Ottelu on myös hieno kasvojen pesun paikka KaMan miehistölle, sillä kesäkussa Imatralta tuloksena oli tappio supervuoroparin jälkeen KaMan hallinnasta huolimatta. Ensimmäisen jakson viimeinen heikko ulkovuoro vei tuolloin kolmen pisteen voiton, joten nyt tuota vahinkoa lähdetään korjaamaan.

Kotijoukkue Kankaanpään Maila on ollut viime kierroksilla hieman siipirikkoinen. Tähän otteluun luvassa on kuitenkin onneksi liikennettä takaisinpäin sairastuvalta. KaMa eli kesäkuun puolivälin jälkeen vaikeaa ja synkkää pelillistä vaihetta. Viime kaudelta tuttuun aikaan tullut notkahdus saatiin kuitenkin onneksi edellisessä kotiottelussa Kiteen Palloa vastaan katkaistua hienolla kolmen pisteen voitolla. Gorilloja ei pitäisi olla nyt selässä, vaan KaMa pääsee otteluun vapautuneesti hakemaan toista perättäistä kolmen pisteen voittoa Vatajankosken Energiakentällä sekä nousua pudotuspeliviivan paremmalle puolelle.

Imatran Pallo-Veikot on esiintynyt nousukaudellaan Superpesiksessä ennakkoluulottomasti. Puhtaasti yhdellä kärjellä pelaava imatralaisryhmä on kiusannut isompiaan, ja kävi alkukaudesta jopa pudotuspelipaikoilla. Edellisestä KaMa ottelusta alkanut vaikea kuuden ottelun pisteetön tappioputki on tiputtanut IP-V:n kuitenkin sarjassa toiseksi viimeiseksi. Tämän vuoksi heitä ei voi kuitenkaan missään tapauksessa aliarvioida, sillä kaikki tuon tappioputken aikana pelatut ottelut pelattiin sarjan karannutta kärkikuusikkoa vastaan. Sijoilla 7-14 pelaavilta joukkueilta Pallo-Veikot on pystynyt napsimaan hyvin pisteitä, joten KaMa saa tehdä täyden päivätyön, jotta täysi pistepotti Vatajankosken Energiakentälle jää.

Kokoonpanot

Sairastumisten ja loukkaantumisten runtelema KaMa hävisi torstaina Sotkamossa. Tuolloin kokoonpanossa olivat toisen Superpesis-ottelunsa pelannut Joonas Peltomäki sekä Superpesis-debyyttinsä tehnyt Aleksi Pajuniemi. Kokoonpanosta puuttuivat Arttu Vilander, Valtteri Kleemola sekä Jukka Lankinen. Tähän otteluun sairastuvalta pitäisi kuitenkin olla luvassa helpotusta. Vilander puuttuu ottelusta varmasti, mutta Kleemolan pitäisi olla huomenna pelikunnossa. Lankisen pelaaminen varmistuu aamuharjoitusten jälkeen. Ellei hän ole pelikunnossa, esiintyy ottelussa Joonas Peltomäki.

KaMan kokoonpano julkaistaan Kankaanpään Mailan Facebook-sivulla Lankisen tilanteen varmistumisen jälkeen, kuitenkin aikaisintaan kello 12.

Vierailija Imatran Pallo-Veikot sai kuuntaitteessa iloisia uutisia sairastuvalta, kun pitkäaikaisloukkaantunut syksyn hankinta Jussi Hurskainen palasi kokoonpanoon kopparin paikalle. Joukkue onkin päässyt nyt melkeinpä ensimmäistä kertaa koko kaudella pelaamaan ykkösmiehistöllään. Imatralaisten kovan kärjen muodostavat KaMasta siirtynyt Lauri Kaartokallio, Jyväskylän Kiristä palannut oma kasvatti Miikka Matikka, Joensuun Mailasta kesken kauden siirtynyt Tommi Päivinen sekä varsinkin sisäpelissä hienoa tulokaskautta pelaavat Juuso Lattu sekä lukkari Ville Liukku. Tärkein yksittäinen pelaaja joukkueessa alkukaudesta on ollut ehkäpä Sotkamosta vuokralla oleva kotiuttajajokeri Lauri Rönkkö.

Taisteluparit 

Joni Rytkönen vs. Lauri Kaartokallio. Nyky- vs. ex-KaMa. Vikkeläjalkaiset etenijät mittelevät paremmuudestaan myös ulkona linjassa. Kaartokallio tuli KaMassa tunnetuksi vahvana kentällemenijänä, mutta Rytkönenkään ei ole tällä kaudella jäänyt pekkaa pahemmaksi. Kumpi vie kumpaa huomenna?

Vaihtomiehet. Muutaman keskinkertaisemman pelin jälkeen huipputyötä numerolla kaksi tehnyt Jouni Itävalo saa haasteen hienoa tulokaskautta pelaavalta Juuso Latulta. Lattu oli myös se henkilö, joka läpilyönnillään vaihtotilanteessa edellisessä ottelussa aloitti Imatran nousun ensimmäisellä jaksolla. Henri Pulkkisen puolestaan haastaa kopparien ja kolmosvaihtojen taitossa Miikka Matikka. Pulkkinen on ollut kuluneella kaudella tilastojen valossa vahvempi, mutta kuinka käy huomenna? Seurata kannattaa myös kapteenien taistoa Itävalon ja Matikan välillä.

Sami Joukainen vs. Lauri Rönkkö. Nuori Rönkkö pelaa upeaa tulokaskautta Superpesiksessä, kun hän löytyy lyöjätilastossa sijalta neljä 2+46 lyödyllä juoksulla. Poikkeuksellisesti tässä ottelussa haastajana onkin siis kaikkien aikojen lyöjäkuningas Joukainen, joka oli hurjassa vireessä Imatralla. Kuka vie ja ketä huomenna? Tässä taisteluparissa ratkeaa paljon ottelun lopputuloksen kannalta.

Ville-Veikko Olli vs. Ville Liukku. Lukkarien ja numerokotiuttajien taistelussa ratkeaa myös huomenna paljon. Molempien pelaajien otteet kuluvalla kaudella ovat ailahdelleet ulkona, mutta sisällä tekeminen on ollut varmaa. Kuka on lautasen herra huomenna huippuottelussa? Nöyryyttääkö hän kaveria myös kotiutusten muodossa?

Ottelun ratkaisee

Jälleen kerran tasaisessa ottelussa yksityiskohtien hallinta nousee arvoon arvaamattomaan. KaMa on onnistunut nousemaan takaisin alkukauden tasolleen, ja mikäli keskittyminen pysyy pelaajilla hallinnassa, pitäisi KaMan pystyä tekemään voittoon tarvittavat juoksut.

Imatran kärjen vaarallisuutta ei voi kuitenkaan liiaksi korostaa. KaMan on päästävä kiinni Imatran kärjen tilanteenrakenteluun ja heidän parhaimpiin lyönteihinsä. Imatralla tuo onnistui suurimman osan ottelusta hienosti. Kuitenkin ensimmäisen jakson Imatran viimeisen sisävuoron huima nousu osoittaa, että keskittyminen pitää olla tapissa läpi ottelun, sillä Imatra on valmis käyttämään nukahdukset häikäilemättä hyväkseen, kuten joukkueiden edellinen kohtaaminen osoitti.

Pelinjohtaja Mika Peltosen kommentit

 - Huomenna päästään jälleen takaisin normaaliin ulkopelisapluunaan, ellei mitään ihmeitä tapahdu, sillä Valtteri on pelikuntoinen. Ulkopeli palaa näin vanhaan formuun.

 - Meidän täytyy olla huomenna ottelussa vahvoja joukkueena, ja jokaisella pelaajalla pitää olla käsitys, mitä nyt tapahtuu. Meidän täytyy pitää mielessä, että Imatra on vaarallinen, räiskyvä ja kovalyöntinen joukkue, joka pelaa vauhdikasta pesäpalloa.

 - Tämän vuoksi meidän täytyykin tietää mitä nyt tapahtuu; malttaa mielemme ulkona, ja olla sisällä tarkkana helppojen ja yksinkertaisten juttujen, kuten kopinnostojen ja takaetenemisten kanssa, sillä ne ovat huomenna ratkaisevia. Uskon, että luvassa on hieno ja hyvä peli.

 - Imatralla on hyvä kärki. Kaartokallio lähtee auraamaan. Häntä on vaikea ottaa kiinni, sillä hän on niin monipuolinen kentällemenijä. Sen vuoksi meidän täytyy päästä kiinni heidän vaihtolyöjiinsä. Heidän parhaat vaihtolyöntinsä on pelattava pois. Hyvälle lyönnille löytyy aina tila, mutta sen vuoksi onkin tärkeää päästä kiinni niihin lyönteihin, joilla he pääasiallisesti tekevät tilannetta.

Pro Tip

Kankaanpään Maila aikoo julkistaa Imatran Pallo-Veikkoja vastaan pelattavan ottelun yhteydessä lähivuosien "energiavisionsa". Tarkoituksena on luoda Vatajankosken Energiakentästä tulevaisuudessa itsenäisesti toimiva voimalaitos! Inspiraatiosta kiitoksena Imatralaiset saavat ladata puhelimensa ilmaiseksi ottelun aikana! (Varaudu todistamaan Imatralaisuutesi).

Lisää aiheesta löydät tämän linkin takaa.


Tärkeiden otteluiden sarja sekä pudotuspelijahti siis jatkuu Vatajankosken Energiakentällä. Otteluisäntänä ottelussa toimii Kuljetus T. Roskala Oy sekä Kyläkauppa Wihtis. Otteluisännän kestitsee Lumiainen Oy. Tervetuloa kannustamaan KaMa voittoon, ja näin kohti niitä kauan kaivattuja pudotuspelejä!

SoMessa pääset menoon mukaan hashtageilla #SydäntäPeliin #PaluuTulevaisuuteen #Pääskysasento


-MK


P.S. Veikkaus tarjoaa KaMan voitolle komeaa 2,30 kerrointa. Tästä linkistä pelaamalla tuet KaMan junioritoimintaa, ja voit kaunistella oman tilisikin saldoa.