Uutiset

Raportti: Ankkurit vahvempi – KaMa jätti kaiken yhden kortin varaan

 

 Kankaanpään Maila – Alajärven Ankkurit 0-2 (2-3, 0-2)

Kankaanpään Mailan viimeinen tärkeä runkosarjan kotiottelu päättyi suoraan tappioon Alajärven Ankkureille. Kiitos Imatran Pallo-Veikkojen voiton Kempeleen Kiristä, on KaMan säilyminen edelleen omissa käsissä. Se vaatii kolmen pisteen voittoa torstaina Oulusta sekä tämän jälkeen voittoa uusintaottelusta Kempeleen Kiriä vastaan. Tämän jälkeen olisi sitten vuorossa karsintaottelut Ykköpesiksen toiseksi sijoittunutta vastaan.

 - Tuli todella heikko peli tähän kohtaan. Ehkä se oli sitten sellaista hermostuneisuutta, kun kaikki tietävät ne panokset, missä ollaan ja missä mennään. Se näkyi kyllä tänään sisäpelissä todella kovasti. Ulkopeli nyt oli ihan ookoo hommaa, mutta täytyisi vain lyödä muutama juoksu enemmän, tiivisti pettynyt Mika Peltonen KaMan ottelun annin.

 - Tämä oli tietysti hirveän arvokas voitto. Aikalailla tuntui, että lataukset joukkueilla onnistuivat tälle päivälle hienosti, mitä myös painotettiinkin, iloitsi puolestaan vieraiden kollega Matti Iivarinen lehdistötilaisuuden aluksi.

Tärkeä ottelu alkoi kuitenkin KaMan osalta hyvin, kun heti avausvuorossa joukkue rakensi ajolähdön. Edellisessä ottelussa hyvin esiintynyt Sami Joukainen ei kuitenkaan onnistunut. Perään lyömään tullut Jukka Lankinen puolestaan iski viimeisellään vastustamattoman kumuran kakkoskoppari Riku Niemen eteen vieden KaMan johtoon.

Alajärven vastine tuli heti tasoittavalla joukkueen rakennettua palottoman ajolähdön kotiuttajajokeri Sami Mikkolanaholle. Hän iskikin vapaan tappikumuran kenttään. KaMan kolmoskoppari Topias Lilja oli kuitenkin tilanteessa hyvin hajulla, ja pääsi heittämään hyvältä paikalta hyvästä asennosta. Kotiyleisön harmiksi heitto kuitenkin karkasi kauas taivaisiin ja aina päätykatsomoon asti. Palolta näyttänyt tilanne tuotti lopulta kaksi juoksua, kun tällä harhaheitolla kotiin ehti livistämään Viljo Sillanpään lisäksi Rami Mäkinen.

Toisessa vuorossa KaMa rakensi kärjestä palottoman takatilanteen. Lyömään astellut Ville-Veikko Olli iski oppikirjamaisen vapaan tappikumuran, jolla kotiin ehti Topias Lilja. Ankkureiden vastine tuli kuitenkin jälleen tasoittavalla. Kakkostilanteeseen lyömään tullut Mikkolanaho puhkoi ensin kenttää kakkosjatkeelta. Koppari Arttu Vilanderilta nähtiin kuitenkin todellinen game saver -haku pahaan lyöntiin. Kuitenkin jälleen kerran Kankaanpäässä kovassa vireessä ollut Mikkolanaho iski toisellaan ottamattoman tappikumuran merkistä väliin, ja vei Ankkurit jälleen johtoon.

 - Pakko nostaa meidän ulkopeli framille. Heikkinen, Yli-Sissala, Iivarinen Väliaho... Se oli ehdottomasti tänään kauden parasta. Mahtava oli katsoa, vaikka en itse en mikään ulkopeliasiantuntija olekaan. Näytti, että homma oli hallussa, ja pojat tiesivät, mitä tekevät. Pallot jäivät räpylään ja tiukoissa paikoissa erittäin varmaa suorittamista. Oli mahtavaa katsella. Sisällä oli ongelmia nollan kanssa, mutta kun vain saimme miehen kentälle, niin alkoi tapahtumaan. Mahtava voitto, keskittyi vieraiden ykköspalkinnon napannut Mikkolanaho suitsuttamaan omiensa ulkopeliä lehdistötilaisuudessa.

Turhaan hän ei noita kehuja jaellut, vaan tämän jälkeen KaMan sisäpeli kipsaantui totaalisesti, ja kolmannessa vuorossa joukkue ei päässyt edes kakkospesälle. Tällä kertaa tasoittavalla Ankkurit onnistuttiin kuitenkin nollaamaan, ja KaMa lähti viimeiseen vuoroonsa takaa-ajoon. Nihkeästi alkaneessa vuorossa saatiin kuin saatiinkin rakennettua lopulta yhden palon ajolähtö. Ville-Veikko Ollin viimeisen lyönnin keskipomppu oli kuitenkin laiton. Sami Joukainen tuli jatkamaan viimeisenä lyöjänä. Toinen lyönti oli hyvä kakkosluukkuun, ja kotiin olisi tullut tiukka pesäkilpa, mutta ykköspesällä ollut Teemu Utunen oli kuitenkin lyönnillä irti, ja näin kakkospesältä tuli kolmas palo ennen juoksua, ja Ankkurit vei avausjakson.

Sisäpeli kipsaa toisella jaksolla

Jos avausjaksolla joukkueet lähtivät otteluun hyvin, ja sisäpelit hyytyivät jakson edetessä, oli toinen jakso täysin päinvastainen. Jakson sytyttävin hetki avausvuoroparissa KaMan tasoittavalla. Jalkaansa loukannut Ville-Veikko Olli oli vaihdettu jokeriksi, eikä pystynyt etenemään. Näin viimeistä edellisenä lyöjänä etenemään lähti kaikkien suureksi yllätykseksi Sami Joukainen.

Yleisö syttyi kannustamaan, kun Olli iski Joukaisen ensin hienolla kakkosjatkelyönnillä kakkoselle. Seuraava lyönti kakkosjatkeelle puolestaan räjäytti yleisön rajuihin suosionosoituksiin, kun pallo tippui räpylän kautta kenttään, ja jakson ensimmäinen kolmostilanne olikin toisenlaisista ansioista tunnetun Joukaisen etenemistyön tulosta. Olli iski vielä viimeiselläänkin kakkosjatkeelle, mutta tuo lyönti oli hivenen laiton. Näin jäi kysymykseksi, mikä olisikaan tunnelma Vatajankosken Energiakentällä ollut, mikäli Joukainen olisi viety kolmella lyönnillä ykköseltä kotipesään saakka.

 - Nyt ei ihan vaihtolyöntipelikään onnistunut niin kuin tässä on parhaimmillaan mennyt. Siitä varmaan Väliahon Villelle iso ansio. Siihen päälle vielä heikkoa kaaripeliä meiltä, niin pääsi Ville vaikeuttamaan meidän lyöntipeliä. Plus sitten kun pääsee koko ajan tuota korkeaa ja puolikorkeaa syöttämään, ja siitä kun etukenttä ja linja suorittavat hyvin, niin täytyisi lyödä palloa väliin. Tänään ei siinä onnistuttu kuin kerran. Olen äärimmäisen pettynyt, aivan todella pettynyt, harmitteli Peltonen KaMan heikkoa esitystä sekä antoi tunnustusta ottelun parhaana ulkopelaajana palkitulle KaMa-kasvatti Ville Väliaholle, joka onnistuikin paikoin viemään KaMan kaarta. Paras suoritus nähtiin, kun itsensä suoraan kakkospesälle iskenyt Joni Rytkönen seisoi hölmistyneenä kärkkymässä Väliahon heitettyä pallon maissa kolmospesälle.

Toisesta vuorosta ei jälkipolville kerrottavaa jäänyt, kun paras suoritus kahdessa sisävuorossa oli Ankkurien kakkostilanne. Kolmannen aloittavalla vierailijat onnistuivat rakentamaan jakson ensimmäisen ajolähdön. Tuosta onnistui – kukapa muukaan kuin – jälleen kerran ottamattomalla merkatulla tappikumuralla Sami Mikkolanaho.

Kolmannen tasoittavalla nähtiin KaMan jakson ainoa ajolähtö, kun kakkoskärki rakensi palottoman tilanteen. Lyömään tullut Sami Joukainen iski kotiutuslyönnin linjaan, josta polttoheitto karkasi hieman ylös ja Väliaho joutui hyppäämään heiton kiinni. Ylimääräisen sekunnin tuomiota pohtineet tuomarit kuitenkin polttivat Topias Liljan kotipesään KaMan suuresta kritisoinnista huolimatta. KaMa rakensi vuorossa vielä takatilanteen, mutta Arttu Vilanderin viimeisen lyönnin kotiutusyritys oli selvästi laiton. Viimeisenä lyöjänä iskemään tulleen Ollin kotiutusyritys oli puolestaan kuin toisinto Joukaisen tilanteesta paitsi tällä kertaa tuomareiden tuomio tuli välittömästi ilman lyhyttä pohdintataukoa hypystä huolimatta.

 - Ulkopeli oli meillä hyvää Väliahon Villen johdolla, ja pitää nostaa vielä erikseen Heikkisen Henrin peli esiin. Hän pelasi hyvin, ja sitten "Mikkis" löi tärkeät juoksut meille. Tämä oli tällainen nihkeä peli, kun tilanteita ei tullut, niin jokainen yksittäinen juoksu on arvokas. Vimpelissä Sami ei ollut ihan parhaimmillaan, niin osasin kyllä odottaa, että hän on tänään kyllä tikissä. Ja näin se olikin. Tällaisista asioista se meidän juttu tänään koostui, tiivisti Iivarinen vierailjoiden ottelun kuvan.

Ankkurit rakensi viimeisessä sisävuorossaan palottoman ajolähdön, mutta Mikkolanahon löysään linjalyöntiin nähtiin hyvät suoritukset KaMan parhaana palkitulta Teemu Utuselta sekä Joni Rytköseltä – tuloksena palot kotipesästä sekä kakkoselta, ja tilanne näytti hyvältä. Seuraavana lyömään tullut Henri Heikkinen iski kuitenkin tarkan kumuran väliin ja Ankkurit 0-2 -johtoon. Viimeisen tasoittavassa vuorossa sisällä nähtiin todella aneeminen KaMa, joka ei päässyt ykköspesää pidemmälle. Näin kolme pistettä Ankkureille KaMan jäädessä nollille.

 - Ei lisättävää. Nyt on hyvin kiteytetty tähän lehdistötilaisuuteen, että mitä pelissä oikein kävi, totesi KaMan parhaana palkittu Utunen pettyneenä.

Pahimmassa tapauksessa tässä ottelussa olisi varmistunut KaMan suora putoaminen Ykköspesikseen kaudeksi 2018. KaMa saa kuitenkin kiittää Imatran Pallo-Veikkoja siitä, että he nappasivat voiton Kempeleen Kiristä supervuoroparin jälkeen. Nyt KaMan ja KeKin ero on siis kolme pistettä. KeKi on kaikki ottelunsa pelannut, mutta KaMalla on jäljellä vielä torstaina pelattava vierasottelu Oulun Lippo Pesistä vastaan. Tuosta ottelusta ei kelpaa kuin vain puhdas 2-0 -voitto, josta saaduilla kolmella pisteellä KaMa nousisi tasapisteisiin KeKin kanssa. Tämä tietäisi uusintaottelua puolueettomalla kentällä. Tämän ottelun häviäjä putoaisi suoraan Ykköspesikseen kaudeksi 2018, ja voittaja jatkaisi karsintoihin Ykköspesiksen toiseksi sijoittunutta vastaan.

 - Jos tähän peliin verrataan, niin Oulussa pitää parantaa joka osa-alueella. Siellä on vastassa taas uusi vastustaja ja uudenlainen ulkopeli sekä sisäpeli. Peli kerrallaan tässä mennään, mutta kyllä nyt täytyy ihan joka juttu parantua varsinkin sisäpelin puolella. Tänään ei ollut laatua pelaamisessa oikeastaan missään vaiheessa. Jotain pääsi tapahtumaan aina ennen kuin saatiin yritettyä miestä kotiin. Siellä oli aina vähän paloja alla ja näin poispäin. Tänään ei oikein ollut meidän päivä, käänsi viuhkamies Peltonen jo katseet torstaiseen otteluun.

Nyt ei auta muu kuin laittaa sormet ja varpaat ristiin sekä peukut pystyyn, että miehet onnistuvat torstaina Oulusta sen kolmen pisteen voiton kairaamaan! Jos ja kun näin käy, tarvitaan kotiyleisön tukea jälleen uusintaottelussa sarjapaikasta – palataan tuohon kuitenkin vasta torstain jälkeen. Kiitokset kuitenkin jo tässä vaiheessa mahtavalle kotiyleisölle kauden 2017 runkosarjan kotiotteluiden osalta!







 -MK