Uutiset

Raportti: KaMan juhlakaudelle upea alku Pöytyältä

 

 Kankaanpään Maila – Hyvinkään Tahko 2-0 (10-3, 3-2)

Kankaanpään Maila aloitti 60-vuotisjuhlakautensa kotiottelulla Hyvinkään Tahkoa vastaan. Ottelu pelattiin yhteistyöseura Pöytyän Urheilijoiden kotiareenalla, Kymppi-Katto Areenalla, ja järjestelyt  sekä yleisö olivat tapahtumassa mahtavat. Mahtavaa oli myös KaMan peli, kun Tahko murskattiin lyöden heti alussa luu kurkkuun.

Kyrön Kultakello lahjoitti ottelun ensimmäisen kunnarin lyöjälle Citizen Eco-Drive rannekellon. KaMan Topias Lilja ei antanut muille edes mahdollisuutta taistella tuosta kellosta, sillä mies iski heti avaussisävuoron ensimmäisenä lyöjänä pallon kolmoskopparin yli maisemiin. Jouni Itävalo napautti Liljan välittömästi kotiin upealla pystymailalyönnillä, ja Petteri Kortelaisen kumura lisäsi vieraiden ahdinko avausvuorossa.

 – Pikkaisen hermostunutta oli ja paljon oli perhosia vatsassa, kun niin moni poika meidän riveistä sai tänään nyt Superpesis-debyyttinsä alle. Sitten kun huomioidaan, että eilisen ja tämän päivän aikana meidän kokoonpanoa jouduttiin muuttamaan vielä ainakin kolme kertaa, niin oli tänään aika miehinen esitys Kankaanpään Mailalta, kommentoi pelinjohtaja Jukka Karttunen ylpeänä omistaan.

Avausvuoro ei ollut kuitenkaan vielä mitään toisen sisävuoron ilotulituksen rinnalla. Ensin etutilanteesta Jouni Itävalon millimetrin tarkka vapaa pystymailalyönti yllätti Tahkon takakentän tällä kertaa kakkoskulmasta. Heti perään Kari Kellokosken raju kumura ylitti Tahkon kopparit, ja ottelussa oli nähty jo kolme kunnaria ensimmäiseen kolmeen lyöntivuoroon. Miikka Riikosen vielä kohennellessa lukemia alkoi avausjakso olla taputeltu.

 – Ensimmäisen jakson alku oli musertava. Kahteen ensimmäiseen vuoroon kaveri iskee yhdeksän juoksua, ja kun et itse saa tehtyä, niin se jakso oli aika nopeasti sitten siinä, myönsi vieraiden pelinjohtaja Iiro Haimi.

Tahkon ilonaiheet olivat vähissä, mutta eniten positiivista antoi kotiuttajajokerina pelannut ex-KaMa Atte Brandt lyöden Tahkon kaikki kolme juoksua hyvillä lyönneillä. KaMan iski uudelle kymmenluvulle vielä hyvän pelin pelannut Kellokoski, ja näin avausjakso kirjattiin KaMalle murskalukemin 10-3. Uusille valkovihreille peliasuille saatiin siis loistava sisäänajo ja mainio alku.

 – Ei ottelusta paljon ilonaiheita jäänyt. Itse sain kuitenkin otteluun hyvän lisälatauksen siitä, kun vastapuolella oli niin monta tuttua pelaajaa, kommentoi KaMassa A-poikien Suomen mestaruuden kaudella 2015 voittanut ykköspalkittu Brandt.

Toinen jakso tasaisempaa

Avausvuorossa KaMa onnistui nollaamaan Tahkon. Tasoittavalla loimaalaislähtöinen Riikonen iski hirvittävän pommin kolmoskopparin eteen, ja ilo oli katsomossa ylimmillään, kun KaMa siirtyi johtoon viime kaudella Pöytyän Urheilijoita edustaneen pelaajan toimesta. Tämän jälkeen juoksuja tehtailtiinkin vuorotahtiin, kun Santtu Patova iski pallon juoksun arvoisesti läpi kolmosjatkeelta ja Petteri Kortelaisen keskipomppu poltteli Tahkon linjassa.

 – Toinen jakso oli tiukkaa, mutta meillä tuli ikävästi pari räpylävirhettä, ja kaveri sai siitä pinnat. Nuo kuuluvat kuitenkin peliin, ja jos kaveri tekee kolme juoksua, niin itse pitäisi pystyä tekemään enemmän. Toinen jakso kaatui meillä ehkä enemmän sisäpeliin, kun ensimmäiset lyönnit olivat usein laittomia ja jouduttiin sitten viemään, mikä on paljon hankalampaa, harmitteli Haimi.

KaMa nollasi Tahkon kolmannessakin vuorossa, ja tasoittavalla saatiin jo pieni irtiotto, kun Petteri Kortelaisen kolmossaumalyönti poltteli linjassa ja Kari Kellokoski kirmasi kotiin lyöjien samalla loppuessa. Tahko viritteli vielä kiriä, kun Mikko Mahlamäki puhkoi viimeisessä sisävuorossa kakkossaumaa. Ottelu päättyi lopulta kentälle pudotellun Mahlamäen ja Teemu Utusen kilpajuoksuun kakkospesälle. Utusen syöksyn jälkeen KaMan juhlat olivat valmiit alkamaan.

 – Oli hienoa vihdoin avata kausi. Harjoitusottelut olivat meiltä melko surkeita, mutta tänään, kun lyötiin peliasut päälle, niin tuli oikein kunnon selän ojennus, ja oltiin tosissaan. Erityisesti lämmittää tuo, kuinka onnistumisia tuli tasaisella rintamalla niin sisällä kuin ulkonakin, hykerteli kapteeni Itävalo omiensa otteita. Huonosti ei pelannut kapteenikaan, kun ykköspalkinto tarttui matkaan 1+3 lyödyllä, kolmella tuodulla sekä 10/12 kärkilyönneillä.

 – Meillä lyöntivoima on kasvanut selvästi viime vuodesta ja aiemmista kausista. Melko maukastahan se oli katsella, kun kaveri joutui palloa pusikoista kaivelemaan, ja osa kotiutuslyönneistä oli vielä täysin ottamattomia. Oikein hyvä esitys meiltä, myhäili Karttunen.

KaMan juhlakausi sai upean startin, ja tätä herkkua on luvassa Vatajankosken Energiakentällä jo heti sunnuntaina, kun äitienpäivänä vierailemaan saapuu kaimaseura Joensuun Maila! Ottelu alkaa kello 17, joten aamupäivällä on hyvin aikaa viedä äiti syömään, ja päättää ilta rattoisasti huippupesäpallon parissa. Tervetuloa kannustamaan KaMa voittoon!





-MK