Uutiset

Tuplaraportti: KaMa yllätti Sotkamon – Joensuu liian vahva

 

Kankaanpään Maila päätti neljän ottelun vierasputkensa peräkkäisinä päivinä pelattuihin otteluihin idässä. Keskiviikkona KaMa yllätti sarjassa kolmantena olevan Sotkamon Jymyn avausjaksolla hurjavireisen Petteri Kortelaisen johdolla, ja nappasi pisteen aina vaikealta Hiukan kentältä. Seuraavana päivänä joukkueella oli hieman puhti pois kahden hellepelin johdosta, mutta KaMa haastoi silti tosissaan sarjassa neljäntenä olevaa Joensuun Mailaa.

Sotkamon Jymy – Kankaanpään Maila 2-1s (10-14, 8-2, 2-0)

KaMa sai otteluun loistavan alun siirtyen heti avaussisävuorolla 0-3 -johtoon Arttu Vilanderin, Petteri Kortelaisen sekä Jussi Kivelän kotiutuksilla. Jymy kavensi tasoittavallaan Roope Korhosen toimesta, kunnes toisessa vuoroparissa lävähti; Petteri Kortelainen iski pallon takaa maisemiin ja kiersi kunniaa vieden KaMan uskomattoman tuntuiseen 1-7 -johtoon. Tasoittavalla käynnistyi kuitenkin päivän kaksintaistelu, kun myös Roope Korhonen iski pallon läpi. Tuolla lyönnillä tuli kolme juoksua Korhosen itsensä palaessa kunnaria yrittäessään. Lauri Rönkkö toi isännät vielä kahden juoksun päähän.

Tämän jälkeen Kortelainen-show kuitenkin jatkui. Kolmannessa sisävuorossa Arttu Vilander onnistui kotiutuksessa ennen Kortelaisen vuoroon tuloa, joka iski jälleen pallon takaa läpi. Tällä kertaa kunnari jäi tulematta, mutta kolme tavallista kuitenkin. Tasoittavalla KaMa onnistui Korhosen pimennyksessä, ja neljännessä vuorossa Kortelainen iski jälleen. Kaksi komeaa kotiutusta, joiden jälkeen vielä Teemu Utunenkin onnistui kotiutuksessa.

Sotkamo viritteli viimeisen tasoittavallaan vielä takaa-ajoa, mutta KaMan 5-14 -johto ennen sisävuoroa oli kuitenkin liikaa. Kolmesti onnistuneen Roope Korhosen johdolla SoJy nousi 10-14:ään, mutta kiri kuihtui jälleen epäonnistuneeseen kunnariyritykseen. Näin KaMa nappasi ensimmäisen pisteensä legendaariselta Hiukan kentältä sitten kauden 1994 peräti kymmenen juoksua avausjuoksulla lyöneen Kortelaisen johdolla.

Toisella jaksolla Roope Korhonen löi nopeasti alkutahdit kahdella juoksulla. Vähemmän yllättäen KaMa vastasi tasoittavalla Kortelaisen toimesta. Tämän jälkeen isännät kuitenkin menivät menojaan, ja Kari Kellokosken 8-2 -kavennus neljännen tasoittavalla jäi laihaksi lohduksi. Supervuoroparin alkuun Sotkamo rakensi nopeasti ajolähdön, josta heti onnistuivat kotiuttajajokerit Korhonen ja Rönkkö. Tämän jälkeen KaMa sai kuitenkin raavittua kolme paloa kasaan, mutta isku tasoittavalla jäi yhteen kolmostilanteeseen. Näin värikkään avausjakson jälkeen Sotkamo nappasi ottelusta lopulta voiton.

Ottelusta KaMa sai siis ensimmäisen pisteen Hiukasta 24 vuoteen, mutta ottelussa kirjoitettiin myös ennätyksiä uusiksi. Petteri Kortelaisen 1+10 lyötyä ja Roope Korhosen 11 lyötyä ovat molempien mörssäreiden yhden ottelun ennätystulos. Kortelainen saavutti ennätyksensä siis jo toisen jakson ensimmäisen tasoittavalla. Korhonen sai tehdä töitä ennätyksensä eteen aina supervuoropariin saakka.

Ottelun tilastot & pöytäkirja

Ottelun lehdistötilaisuus

 Kova helle vaatii veronsa Joensuussa

Joensuun Maila – Kankaanpään Maila 2-0 (15-5, 6-4)

KaMa sai avausvuorossa taisteltua Joensuun nollille. Toisena perättäisenä päivänä hellesäässä pelattu ottelu kuitenkin vaati verojansa sisäpelin puolella, joka ei jakson alkupuolella ottanut toimiakseen. Toisessa sisävuorossaan JoMa rikkoi kuparisen Aleksi Rautiaisen toimesta. Kun KaMa ei saanut toisessakaan sisävuorossaan kolmostilannetta, lävähti kolmannen aloittavalla. JoMa teki KaMan ulkokentästä reikäjuustoa iskien peräti seitsemän juoksua lisää.

Revennyt tilanne aukaisi lopulta KaMankin sisäpeliä, kun edellisen ottelun sankari Kortelainen rikkoi kuparisen, ja perässä onnistuivat Jouni Itävalo sekä Miikka Riikonen. JoMa ei tästä kiristä kuitenkaan pelästynyt, vaan iski neljännessä vuorossa toiset seitsemän juoksua lisää. KaMan kiri jäi viimeisessä vuorossa kolmostilanteessa kunnarin iskeneen Arttu Vilanderin varaan. Näin runsasjuoksuinen avausjakso kotijoukkueelle 15-5.

KaMa pääsi toisen jakson aloittavalla yrittämään johtojuoksua ensimmäistä kertaa ottelussa siinä kuitenkaan onnistumatta. Ottelun jatko oli kuitenkin surullinen, kun tasoittavalla vuorolla JoMa sai peräti kolme juoksua kahdella eri harhaheitolla. Hannes Pekkinen iski vielä neljännen ja toinen jakso vaikutti ratkenneen heti alkuunsa.

Toisen aloittavalla ottelusta ykköspalkinnon napannut kapteeni Itävalo rikkoi KaMan toisen jakson kuparisen, jonka Juha Niemi kuittasi iskemällä juoksun sekä toisen että kolmannen vuoroparin tasoittavilla. KaMa sai vaikeaan otteluun kuitenkin hyvänmielen lopetuksen, kun 6-1 tilannetta kaunisteltiin viimeisen tasoittavalla 6-4:ään Kari Kellokosken kahdella sekä hurjassa lyöntivireessä olevan Kortelaisen juoksuilla.

Ottelun tilastot & pöytäkirja

KaMan kausi jatkuu seuraavaksi huipputärkeällä ottelulla Haminan Palloilijoita vastaan! Tuo ottelu on myös yritysottelu, johon on lippuja saatavilla paikallisista yrityksistä. Seuraa siis paikallisyritysten mainoksia sekä SoMe-kanavia lipputarjousten varalta! Ottelu alkaa Vatajankosken Energiakentällä sunnuntaina kello 17. Tervetuloa rikkomaan KaMan kauden yleisöennätystä sekä samalla huutamaan ja kannustamaan KaMa makeaan voittoon ja tärkeisiin pisteisiin!

 -MK


Yleisöennätysjahti