Uutiset

Ennakko: KaMa aloittaa jatkosarjan kotiottelulla IPV:tä vastaan

 

Superpesiksen alkusarja on nyt lusittu, ja sarja jatkuu yksinkertaisilla jatkosarjoilla. KaMa aloittaa ottelunsa alemmassa jatkosarjassa kotiottelulla Imatran Pallo-Veikkoja vastaan. Panoksia ottelussa riittää, sillä alkusarjan jälkeen joukkueilla on eroa ainoastaan kaksi pistettä. KaMa lähtee jatkosarjaan metsästämään myös pudotuspelipaikkaa, joka on tällä hetkellä viiden pisteen päässä Kiteen Pallon hallussa. Lähtökohdat jatkosarjaan ovat niin tasaiset, että yleisölle otteluissa riittää yllin kyllin jännitettävää!

Sarjatilanne

26 alkusarjaottelun jälkeen KaMa löytyy sarjataulukosta sijalta kymmenen, kun pisteitä noista otteluista on tarttunut mukaan 29 kappaletta. IPV löytyy sijan alempaa 27 pisteellään. Viimeistä pudotuspelipaikkaa, eli kahdeksatta sijaa, pitää hallussaan Kiteen Pallo-90, jolla pisteitä on 34. KaMalle ja IPV:lle painetta tulee myös takaapäin, sillä tällä hetkellä parempaa karsijan paikkaa pitää hallussaan Haminan Palloilijat 26 pisteellään.

Viimeisimmät 3 peliä

Kotijoukkue Kankaanpään Maila seilaa kolmen ottelun pisteputkessa. Alkusarjan lopussa KaMa nappasi puhtaan 2-0 -kotivoiton Haminan Palloilijoista. Tämän jälkeisessä viimeisessä alkusarjan kotiottelussa joukkue ryösti pisteen sarjakärki Kouvolan Pallonlyöjiltä supervuoroparin jälkeen. Alkusarjan viimeisestä ottelusta KaMa saalisti kaksi pistettä Oulun Lippo Pesiksen vieraana, kun sarjajumbo kaatui supervuoroparin jälkeen.

Vierailija Imatran Pallo-Veikot saalisti myös alkusarjan lopussa kaksi erittäin tärkeää voittoa, kun Alajärven Ankkurit kaatui kotona ja Hyvinkään Tahko vieraissa puhtaasti 2-0. Alkusarja kuitenkin päättyi selvään 0-2 -kotitappioon sarjakärki Kouvolan Pallonlyöjille.

Kauden kohtaamiset

Runkosarja 6.6.   Imatran Pallo-Veikot – Kankaanpään Maila 2-1k (6-3, 3-5, 0-0, 3-2)   Tilastot
Runkosarja 3.7.   Kankaanpään Maila – Imatran Pallo-Veikot 0-2 (3-5, 3-5)                   Tilastot

Ennakkoasetelmat

Sarjataulukkoa tutkailemalla huomaa, että ennakkoasetelmat otteluun ovat erittäin tasaiset ja jännittävät. Lisäksi panoksia riittää molemmilla joukkueilla otteluun valtavasti, sillä pudotuspelipaikka ei ole vielä kummaltakaan liian kaukana, mutta taas toisaalta karsijan paikka on hyvinkin lähellä. Molemmat joukkueet janoavat ottelusta voittoa, tärkeitä pisteitä sekä hyvää starttia jatkosarjalle. KaMalle ottelu on myös revanssin paikka, sillä alkusarjassa Imatra vei molemmat joukkueiden kohtaamiset pistein 1-5. Nyt KaMalla on oiva mahdollisuus tilastojen kaunisteluun, sillä alemmassa jatkosarjassa kohdattavista joukkueista KaMa sai alkusarjassa vähiten pisteitä juuri Imatralta

Kankaanpään Mailan kausi on sujunut kaikin puolin positiivisissa merkeissä. Yleisesti karsintoihin tuomittu joukkue miehittää kymmenettä tilaa, ja on edelleen täysin pudotuspelipaikkataistelussa mukana. Lisäksi useampi pelaaja on nostanut kuluvalla kaudella selvästi tasoaan sekä osoittanut olevansa Superpesis-pelaaja. Jatkosarjassa KaMalla ei ole mitään hävittävää, vaan joukkue pääsee nauttimaan pelaamisesta täysin rinnoin. Hyvillä otteilla pudotuspelipaikka on täysin mahdollinen, sillä lähtökohtaisesti alempi jatkosarja on niin tasainen, että pelit tulevat luultavasti menemään vahvasti ristiin, mikä korostaa voittojen merkitystä.

Pudotuspelihaavein kauteen lähteneen Imatran Pallo-Veikkojen kausi on ollut aaltoileva. Kausi lähti huonosti käyntiin, ja vielä kesäkuun loppupuolellakin IPV:n saattoi löytää sarjataulukon toiseksi viimeiseltä sijalta. Juhannustauon jälkeisistä Oulu-tuplapeleistä lähti kuitenkin vahva putki, joka nosti joukkueen nopeasti mukaan pudotuspelitaisteluun. Heinäkuun helteillä kuitenkin tahti jälleen hyytyi, ja IPV valahti takaisin karsijan paikalle. Vasta alkusarjan loppupuolen kaksi voittoa nostivat joukkueen ainakin toistaiseksi "kuiville". Tällä hetkellä karsijan paikka on siis yhden pisteen päässä, ja pudotuspelipaikka puolestaan seitsemän pistettä karussa, mikä ei varmasti ole sellainen tilanne, jota Imatralla ennen kauden alkua ajateltiin.

Kokoonpanot

Kankaanpään Mailan kokoonpano löysi uomansa, kun siirtotakarajalla joukkue hankki yhteistyöseura Pöytyän Urheilijoista Toni Pomellin vahvistamaan linjapelaamista sekä kakkoskärkeä. Siirron jälkeen kokoonpanoon on tehty vain hienoisia viilauksia, mutta pelaava 12 miehen kokoonpano on kuitenkin ollut joka ottelussa sama. Suuria muutoksia KaMan kokoonpanoon on tuskin odotettavissa huomiseksikaan. Tästä linkistä klikkaamalla pääset tarkastelemaan viimeisimmän Oulu-ottelun kokoonpanoa ja tilastoja.

 KaMan kokoonpano julkaistaan Kankaanpään Mailan kotisivuilla pelipäivänä kello 12.

Myös Imatran pelaava kokoonpano on ollut jo pitkään sama eikä joukkue ole kokenut suurempia muutoksia sitten edellisen KaMa-kohtaamisen. Jarkko Matikka, Juuso Lattu ja Miikka Matikka muodostavat edelleen joukkueen kovan kärjen, joka pyrkii tekemään tilannetta kaikkien aikojen lyöjätilaston kärkeen siirtyneelle Jere Dahlströmille. Lisäksi alkukauden lukkarikokeilujen jälkeen Ville Liukku on varmistanut paikkansa lautasen ääressä hyvillä otteillaan. Tästä linkistä klikkaamalla pääset tarkastelemaan edellisen Kouvola-ottelun kokoonpanoa ja tilastoja.

Taisteluparit

Numerot 2. Imatran pelinrakentelu lähtee käyntiin pitkälti numerolla 2 esiintyneestä Juuso Latusta, joka on keräillyt 88 kärkilyöntiä 1-2 -välille. KaMalta tilastoa johtaa alkukaudella numerolla 2 esiintynyt, mutta viime kierroksilla jokerina ollut Mikko Pauna 100 kärkilyönnillä samalle välille, mikä on Superpesiksen toiseksi eniten Anssi Lammilan jälkeen. Kahdessa edellisessä ottelussa kunnarin iskenyt Lattu johtaa myös Imatran kunnaritilastoa neljällä kunnarillaan. KaMan tämän hetkinen numero 2, Topias Lilja, on laittanut kuitenkin paremmaksi iskemällä kunnarin peräti kolmessa edellisessä ottelussa, mikä on nostanut koko kauden saldon hänellä jo kuuteen kunniajuoksuun. Puhkooko joku kenttää keskiviikkona? Saako KaMa kovavireisen Latun kiinni? Entä miten Imatran käy Liljan ja Paunan kanssa?

Kapteenit. Molemmat ovat esiintyneet viime kierroksilla numeroilla 3, mutta silti heidän roolinsa ovat olleet hieman poikkeavat Miikka Matikan ollessa Imatran päätilanteenrakentelija Latun ohella. Edellisessä parissa mainitun kaksikon ansiosta KaMan Jouni Itävalo on sen sijaan saanut keskittyä enemmän kotiuttajan puuhiin, ja edellinen Oulu-ottelu olikin mieheltä mahtava neljällä lyödyllä juoksulla. Joukkueet kuitenkin pitkälti nousevat tai kaatuvat kapteeniensa suoritusten mukana, joten tämä taistelupari tulee näyttelemään isoa roolia ottelun lopputuloksen kannalta. Tasaisista suorittajista Itävalo on ollut viime kierroksilla hieman paremmassa vireessä, ja yllättäen 3-puolelta 2-kopparin tontille siirtynyt Matikka ei ole ollut enää ollut niin suuressa roolissa joukkueensa ulkopelissä kuin Itävalo. Kuinka kapteenit onnistuvat tässä ottelussa? Kumpi johdattaa joukkueensa huikeisiin suorituksiin niin sisällä kuin ulkonakin?

Jere Dahlström vs. KaMa. "Dalla" nostettiin esiin myös edellisen kohtaamisen ennakossa, mutta niin vain mies mätti kuusi juoksua KaMan ulkokentästä. Imatralla KaMa sai KaMa-taustaakin omaavan Dahlströmin paremmin kiinni. Miten puolestaan käy huomenna? Pitääkö KaMan räpylä vai kurittaako kaikkien aikojen lyöjäkuningas jälleen KaMaa? Nollille Dahlström tuskin kuitenkaan jää, joten ulkopeli tarvitsee apuja myös sisäpelistä, jossa KaMan pitää vastata laajalla arsenaalilla Imatran yhden miehen show'hun. Petteri Kortelaisen ja Miikka Riikosen pitää onnistua edellistä Imatra-ottelua paremmin. Miesten painetta helpottaa kuitenkin myös KaMan laajempi kotiutusarsenaali, josta tulosta on syytä odottaa myös Itävalolta, Kari Kellokoskelta sekä Arttu Vilanderilta.

Ottelun ratkaisee

Vastaus on jälleen tuttu ja turvallinen: ulkopeli. Sää huomiselle on jälleen aurinkoinen ja lämmin, mikä tarkoittaa sitä, että pallo kulkee. Näin sisäpelaajien työskentely helpottuu, ja toisaalta taasen räpylävirheet kostautuvat ja näkyvät taululla tavallistakin rumemmin. Edellisessä ottelussa KaMan räpylä ei pitänyt tarpeeksi hyvin, ja Imatra vei voiton. Samoin kävi Oulu-ottelun avausjaksolla, kunnes toiselle KaMa terästäytyi. Huomenna räpylän on pidettävä alusta asti eikä Imatralle sekä Dahlströmille saa antaa edellisen ottelun kaltaista hurmosta päälle. Pitävämmän ja varmemman ulkopelin pelannut joukkue tulee voittamaan ottelun. Tässä paljon vartijoina ovat myös joukkueiden lukkarit Ville Liukku sekä Joona Lehtinen, joiden tulee huolehtia siitä, että sisäpelaajat eivät pääse mättämään palloa maisemiin liian kilteistä syötöistä.

Pelinjohtaja Jukka Karttusen kommentit

 – Alkusarjasta jäi kaksijakoinen fiilis; alunperin laskettiin, että noin piste per peli tai vähän parempi tahti riittäisi ylemmäs sarjataulukossa. Ei riittänyt, ja toisaalta taas meiltä jäi paljon ilmaisia tai helppoja pisteitä nappaamatta lukuisten 2-1 tai 1-0 -voittojen myötä. Todella tyytyväinen olen kuitenkin loppuohjelmaan, jonka saimme. Lisäksi sijalta kymmenen on erinomainen mahdollisuus taistella todella kovaa pudotuspelipaikasta ja sijasta kahdeksan.

 – Olemme kovasti miettineet vastustajan peliä sekä sitä, kuinka heitä vastaan pitää omaa peliä pelata. Pääosin keskittyminen on kuitenkin ollut omassa hommassa, koska kauden aiemmissa otteluissa Imatraa vastaan olemme tehneet paljon helppoja virheitä sekä sisällä että ulkona, ja tehneet pelit sitä kautta heille turhan helpoiksi. Varsinkin jälkimmäinen kotiottelu oli meille todella vaikea, kun se oli vaikeiden tuplapelien jälkeen emmekä olleet siinä ottelussa oikein fyysisestikään skarppina. Nyt on päästy kuitenkin rauhassa huilaamaan sekä vetämään parit hyvät treenit.

 – Edellinen Oulu-ottelu lupailee siinä mielessä hyvää, että vaikka avausjakso oli meiltä erittäin heikko, niin useimmiten tällä kaudella, kun olemme saaneet vaikean alun jälkeen kesken pelin omasta hommasta jälleen kiinni, niin se on usein kantanut meitä vielä myös seuraavassakin ottelussa.

 – Kotiyleisöllä on lupa odottaa raikasta KaMaa. Kaikki on kunnossa loppusarjaa ajatellen ja treeniä on kevennetty tarkoituksellisesti todella voimakkaasti. Me olemme äärimmäisen hyvin valmistautuneita sekä valmiina huomenna. Toivottavasti myös kotiyleisö olisi erittäin äänekkäästi omiensa puolella, ja auttaisi sillä tavalla tekemään Imatran pelaamisesta erittäin vaikeaa.

Näin se jatkosarja vain lähtee käyntiin! KaMa lähtee metsästämään jatkosarjasta pudotuspelipaikkaa, ja tuo metsästys olisi hyvä laittaa käyntiin tärkeällä ja makealla voitolla IPV:stä. Otteluisäntänä toimii ST1 & Shell Kankaanpää, jonka kestitsee tuttuun tyyliin Lumiainen Oy. Tervetuloa aurinkoiselle Vatajankosken Energiakentälle jälleen huutamaan ja kannustamaan KaMa tärkeään voittoon ja kohti pudotuspelejä!

SoMessa pääset menoon mukaan hashtageilla #KAIKKIpeliin #60v #SydäntäPeliin #Pääskysasento

 -MK

Ottelukaruselli KaMa - IPV jatko

Kausikortit käyvät normaalisti ottelussa. Muuten lippujen hinnat löytyvät Liput-osiosta.