Uutiset

Raportti: KaMa lahjoitti käsissä olleen voiton Imatralle

 

 Kankaanpään Maila – Imatran Pallo-Veikot 1-2s (4-1, 4-5, 0-1)

Superpesiksen alemman jatkosarjan ottelut pyörähtivät KaMan osalta käyntiin kotiottelulla Imatran Pallo-Veikkoja vastaan. KaMa metsästi ottelusta kauden ensimmäistä voittoaan imatralaisista, ja veikin ottelua mielin määrin toisen jakson alkuun saakka. Imatra vei kuitenkin kaksi pistettä mukanaan KaMan otteen livettyä totaalisesti ottelun tuoksinassa.

Kotijoukkue KaMa hallitsi ottelua lähes ensimmäiset puolitoista jaksoa. Kotijoukkueen hallinnasta kertovat myös kolmostilanteet 14-10 sekä kokonaiskärkilyöntiprosentit 55-44. Vieraiden pelinjohtaja Petri Tuuva kiteytti kuitenkin ottelun kuvan erinomaisesti lehdistötilaisuudessa:

 – Jotenkin oli tänään jääty bussiin. Ei vain oltu ottelussa yhtään mukana, ja ensimmäinen jakso sekä toisen alkupuoli menivät meiltä täysin ohi. Sitten pääsimme onnenkantamoisella mukaan peliin ja sen jälkeen pelasimmekin ihan hyvin. KaMa puolestaan menetti otteensa. Tällä kaudella ei meillä ole käynyt tällaista onnea kuin tänään. Täysin onnella voitimme tämän ottelun.

Imatra ei päässyt kahdessa ensimmäisessä sisävuorossaan edes kakkospesälle. KaMa puolestaan siirtyi johtoon heti ensimmäisen vuoron tasoittavalla, kun Petteri Kortelainen iski tappikumuran väliin. Kolmannessa vuorossa IPV rakenteli ensimmäisen kolmostilanteensa, ja syntyneestä ajolähdöstä kaikkien aikojen lyöjätilaston kärkeen aiemmin kesällä siirtynyt Jere Dahlström rankaisi ja tasoitti ottelun puhkaisemalla kolmossauman.

KaMa sisuuntui selvästi tasoitusjuoksusta ja meni tasoittavalla vuorolla menojaan. Ensin Jouni Itävalo pomputteli itselleen kolmostilanteen, ja iski toisellaan pallon varmasti väliin. Tämän jälkeen syntyneeseen ajolähtöön asteli Kortelainen, joka iski ensimmäisellään pallon kakkossaumasta kopparille asti, ja toisellaan komean kumuran kolmoskopparin eteen. KaMa siirtyi nopeasti 4-1 -johtoon, jotka jäivät myös jakson loppuluvuiksi Imatran pelin takellellessa vielä viimeisessäkin sisävuorossa.

 – Hyvä valmistautuminen, hyvin levätty ja hyvin treenattu sekä kaverista tiedettiin oikeastaan kaikki mahdollinen. Ensimmäisellä jaksolla pystyimme suorittamaan ihan hyvin ja osin toisen jakson alunkin vielä, kertasi KaMan pelinjohtaja Jukka Karttunen ottelun alun kulkua.

Kaikki näyttää hyvältä, kunnes...

KaMa jatkoi ralliaan heti toisen jakson alussa. Aloittavalla vuorolla Kortelainen iski avausjuoksun komealla hidastetulla kolmospussiin. KaMa lisäsi vielä johtoaan vapaataipaleella vieraiden lukkari Ville Liukulta lipsahdettua kaksi väärää syöttöä. Tasoittavallaan Imatra ei päässyt kakkospesää pidemmälle, ja toisen aloittavalla KaMa lisäsi johtoaan Kari Kellokosken oppikirjamaisella keskikumuralla.

 – Toisen jakson puoliväliin saakka ihan kohtuuhyvää peliä, mutta sitten käsittämätön sulaminen. Todella iso tappio, totesi harvasanainen ykköspalkittu Petteri Kortelainen lehdistötilaisuudessa.

Tasoittavalla vuorolla Imatran peli vaikutti edelleen hengettömältä, ja se ainoakin ykköstilanne päättyi paloon kakkoselle. Seuraavaan ykköstilanteeseen asteli lyömään Konsta Kurikka, jonka vaarattoman näköinen lyönti painui Kellokosken kainalosta maissa aina kakkoskoppari Teemu Rouhiaiselle asti. Pienoinen kivenmurikka kuitenkin teki tilanteesta luultua vaarallisemman, kun pallo kimmahti kiven ja Rouhiaisen olkapään kautta takaa maisemiin. Tilanne kaventui 3-2:een. Imatra rakenteli tämän jatkeeksi ajolähdön, mutta Dahlströmin tappikumuran katkaisi upeasti Toni Pomell linjassa tehden palon kotipesään. Jäljelle jääneestä etutilanteesta KaMa lahjoitti kuitenkin harhaheitolla Dahlströmille ilmaiseksi uuden takatilanteen eikä mies tällä kertaa erehtynyt. Nyt kumura hieman pidemmälle Pomellin yli ja tilanne olikin jo tasan 3-3.

 – Joku sanoi, että lyönti oli yhden välin vaihto, mutta kyllä siitä piti tulla palo kakkoselle. Kuitenkin kainalosta pallo taakse ja kivestä ylös. Jos ottelu johonkin tänään ratkesi, niin se ratkesi tuohon lyöntiin. Siitä alkoi meidän henkinen alamäki, ja olimme sen jälkeen ihan jossain muualla kuin tässä pelissä, manasi Karttunen.

KaMan peli sekosi vieraiden yllättävästä kiristä eikä seuraavassa vuorossa päästy kakkospesää pidemmälle. Lyönnitkin jäivät vielä sopivasti numeroon neljä huonojen väärä-huutojen siivittämänä. Tasoittavallaan Imatra kiitti otteluun mukaan pääsemisestä ja siirtyi ottelussa ensimmäistä kertaa johtoon Dahlströmin kolmosluukkuiskulla sekä Tuisku Tuovisen mallikkaalla kakkospuolen kumuralla.

 – Huonoja väärä-huutoja, ajatuskatkoksia ja lyönnit jäivät numeroon neljä... Voisi sanoa tässä vaiheessa, että sylettää melko paljon, päivitteli Karttunen ottelun lopun virhesumaa.

Viimeisessä vuorossa KaMan peli ei ottanut edelleenkään toimiakseen. Petteri Kortelainen joutui lyömään viimeisenä lyöjänä etutilanteeseen. Vaihto sekä Topias Liljan kotiutus onnistuivat, mutta tarvittavaan kahteen juoksuun ei ollut eväitä Imatran ryhmittyessä kentän ulkorajoille torjumaan läpilyöntejä. Näin toinen jakso kääntyi lopulta vieraille 4-5.

 – Täytyy onnitella Imatraa siitä, että kun meillä alkoi yskimään, niin kaverilla ei. Tilastot ovat tilastoja, mutta kyllä minulla oli sellainen tunne, että tänään hallittiin peliä aivan mielin määrin toisen jakson toisen tasoittavalle saakka, antoi Karttunen tunnustusta vierailijoille, jotka onnistuivat kääntämään ottelun vielä itselleen heikosta alusta huolimatta.

Supervuoroparissa KaMa teki olonsa nopeasti tukalaksi kahdella ykköspalolla. Lopulta Topias Lilja saatiin kolmospesälle, ja Imatra pudotteli KaMan kopeista kahden palon ajolähdön. Tällä kertaa hienon ottelun ja peräti viisi juoksua iskenyt Kortelainen ei kuitenkaan onnistunut. Imatrankaan peli ei lähtenyt heti kulkemaan tasoittavallaan. KaMa sai kaksi paloa taululle, mutta lopulta kärkietenijä Ville Lantiainen onnistui tuomaan voittojuoksun saatuaan ensin vapaataipaleen kakkoselle, ja kolmosvaihdon näpistä suoritetun polttoheiton karattua pesästä yli. Loppuun saattin vielä hienoinen torikokous, kun KaMa kritisoi näpin osumista käteen. Tuomarit olivat kuitenkin järkähtämättömiä, ja IPV onnistui voittamaan KaMan jo kolmannen kerran tällä kaudella.

 – Se on tietysti hyvä juttu, että sarjassa on jäljellä viisi peliä, mutta täytyy kyllä sanoa, että paljon pitää kokonaisuuden osalta tapahtua. Pitkä matka on voittaa koko ottelu kuin vain yksi jakso. Meidän pelaajien ja joukkueen osalta pitää tulla henkisellä puolella iso kasvu, päätti Karttunen.

Yksi ottelu on vasta takana ja viisi edessä. KaMalla on edelleen mahdollisuus taistella itsensä pudotuspeleihin, ja tuo taistelu jatkuu sunnuntaina Haminassa isolla ottelulla sarjanousijaa vastaan. Seuraava kotiottelu on vuorossa ensi viikon tiistaina, jolloin Vatajankosken Energiakentälle puolestaan saapuu Ville Väliahon ja Valtteri Kleemolan edustama Alajärven Ankkurit. Tervetuloa jälleen tuolloin kotiareenalle kannustamaan KaMa makeaan voittoon ja tärkeisiin pisteisiin!




 -MK