Uutiset

Raportti: Haminasta kotiintuomisina tärkeät kolme pistettä

 

 Haminan Palloilijat – Kankaanpään Maila 0-2 (1-7, 1-4)

Edellinen IPV-ottelu oli muisto vain, kun ryhdistäytynyt KaMa kävi hakemassa suvereenilla esityksellä täydet kolme pistettä sarjanousija Haminan Palloilijoiden vieraana. Iloista sisäpeliä ja tarkkaa ulkopeliä Vallikentällä pelannut KaMa ei jättänyt kotijoukkueelle pienimpiäkään mahdollisuuksia voittoon vakuuttavalla esityksellään.

KaMa otti ottelussa kuskinpaikan heti avaussisävuorossa mänttäen kolme juoksua Haminan ulkokentästä Petteri Kortelaisen kahdella ja Arttu Vilanderin yhdellä onnistumisella. Ulkopeli oli tasoittavalla rautaa, ja Kari Kellokoski sekä Kortelainen lisäsivät KaMan johtoa entisestään toisessa vuorossa.

 – Meille aika iso peli. Edellisessä ottelussa menetimme täyden hallintamme ottelusta yhteen helppoon virheeseen. Latautuminen oli tärkeää, sillä Haminassa ei ikinä ole ollut vierasjoukkueelle helppoa peliä luvassa. Joukkueessa on todella rento fiilis. Se näkyi kyllä varmasti ensimmäisen jakson lyöntipelissä hyvin, ja kantoi meitä todella pitkälle, jutteli KaMan viuhkamies Jukka Karttunen lehdistötilaisuudessa.

KaMa löi naulan kotijoukkueen arkkuun viimeistään kolmannessa sisävuorossa, kun Jouni Itävalo onnistui kotiutuksessa Kortelaisen ohella, jolle juoksu oli jaksolla jo neljäs. Kolmessa ensimmäisessä sisävuorossaan Hamina sai aikaiseksi ainoastaan kaksi kotiutusyritystä. Vasta 0-7 -tilanteessa joukkue lopulta sai aiheutettua painetta KaMan ulkokentälle, ja joukkueen kuparisen rikkoi Juha Toikka neljännen tasoittavalla.

 – Todella kliininen matsi meiltä. Yhdeksän kolmostilannetta vain kotijoukkueelle on erittäin hyvä suoritus. Tuntui kyllä, että peli pyöri välillä yllättävänkin hyvin, vaikkeivat kolmostilanteet sitä täysin kerrokaan. Vielä kuitenkin tehdään itse vähän sellaisia tyhmiä paloja, ettei kaveri joudu edes suorittamaan. Kolme pinnaa vieraista on iso voitto, analysoi toisessa peräkkäisessä ottelussa KaMan ykköspalkinnon napannut Kortelainen.

KaMan juoksutilin aukaisi jälleen toisella jaksolla ensimmäisen tasoittavalla Kortelainen, joka iski Mikko Paunan kotipesän suojiin ottelussa kolme kertaa. Toisen aloittavalla kotijoukkue sai vaarallisimmat tilanteensa, mutta ne eivät tuottaneet kuin vain Joni Lehikoisen iskemän tasoitusjuoksun.

 – Vaikka lyöntipeli olikin mallikasta, niin kolmostilanteita oli kyllä äärimmäisen vähän siihen nähden, mikä olo pelistä jäi. Se kyllä varmasti selittyy sillä, että paljon lyötiin nollakolmosiin ja nollakakkosiin, joista niitä pinnoja sitten tuli. Saatiin kuitenkin kohtuullisen hyvin pyörimään sisäpeli koko ottelun ajan, kertoili Karttunen ihmetellen samaten kolmostilanteita, jotka menivät KaMalle suurista lukemista huolimatta vain 14-10 -luvuin.

Haminan tasoitusjuoksun jälkeen KaMa terävöitti jälleen ulkopeliään, ja päästi kotijoukkueen yrittämään kotiutusta jäljellä olevissa kahdessa sisävuorossa vain kertaalleen. Sen sijaan sisäpeli jatkoi iloista pyörimistään. Tutut miehet olivat onnistujien listalla, kun toisen ja kolmannen vuoron tasoittavalla Kortelainen, Itävalo ja Kellokoski onnistuivat kertaalleen. Tuodutkin osuivat tutulle kolmikolle, kun kotipesän suojiin kirmasivat Paunan lisäksi Topias Lilja ja Teemu Rouhiainen.

 – Se täytyy sanoa, että herra Kortelaisella käy kohtuullisen hyvin risuun tällä hetkellä. Se antaa peliin paljon happea, ja silloin tällöin pääsee hyökkäämäänkin. Tämän lisäksi Itävalon Jounin ulkopeli oli kyllä jotain melko hienoa. Tyytyväinen olen, mutta toki meidän tavoitteemme on taistella sijasta kahdeksan, ja jokainen piste ja jokainen voitto on yksi iso askel sitä silmällä pitäen, päätti Karttunen.

Ottelun pöytäkirja & tilastot

Ottelun lehdistötilaisuus

 -MK

Tuuletus Alajärvi