Uutiset

Niko J. Korhonen siirtyy Kankaanpään Mailaan

Kankaanpään Maila on tehnyt sopimuksen kausille 2019 ja 2020 Sotkamon Jymyn kasvatin ja viime kaudella Oulun Lippoa edustaneen   Niko J. Korhosen kanssa.

Korhonen debytoi superpesiksessä kaudella 2015, jolloin hän pelasi tuolloin Suomen mestaruuden voittaneen kasvattajaseuransa riveissä 17 ottelua.  Superpesiskokemusta 21-vuotiaalta Korhoselta löytyy myös Alajärven Ankkureiden paidasta, missä hän pelasi kaudella 2017.   Miesten mestaruuden ja hopeamitalin lisäksi Korhosen palkintokaapista löytyvät myös pronssimitalit A ja B-pojista.

Sisällä etenijän ja ulkona pääosin linjapelaajan roolissa nähtyä Korhosta Kankaanpäässä kiinnosti ennen kaikkea joukkueen koostumus ja mahdollisuus olla mukana pitkäjänteisessä toiminnassa:  

KaMassa on käynnistymässä mielenkiintoinen projekti, kun pelataan suoraan kaksi vuotta eteenpäin seuran puolesta. Joukkue täynnä kehittyviä, mutta mikä tärkeintä jo valmiiksi hyviä pelaajia. Minusta KaMa saa etenijän silmää omaavan sisäpelaajan ja ulkopelissä linjaan vahvistuksen, kuvailee liiketaloutta opiskeleva Korhonen itseään pelaajana.

Korhonen

Niko J. Korhonen on ensimmäinen Sotkamon Jymyn kasvatti KaMan riveissä


Puheenjohtaja Jani Mäntylä näkee Niko J. Korhosen tärkeänä vahvistuksena tulevaisuuden KaMalle: 

Kaltaisemme vahvaan juniorityöhön toimintansa perustavan seuran tavoitteena on nostaa nuoria ja kehittyviä pelaajia vastuullisiin rooleihin.  Juuri Korhosen kaltaiselle pelaajalle meillä oli tällä hetkellä tarvetta ja onkin hienoa, että saimme miehen Kankaanpäähän kahden vuoden sopimuksella.

 JH