Uutiset

Tuplaraportti: KaMalle piste tuliaisina pohjoisesta

 

 Sotkamon Jymy – Kankaanpään Maila 2-0 (8-4, 7-0)
 Kempeleen Kiri – Kankaanpään Maila 2-1s (1-2, 1-0, 2-0)

Huippujännittävän JoMa-ottelun jälkeen KaMa pelasi juhannustauon ympärillä kaksi vierasottelua Superpesiksen pohjoisempia joukkueita vastaan. Kovien ja jännittävien otteluiden jälkeen KaMan pistesarake karttui yhdellä pisteellä, mikä varmasti jättää nälkää torstaiseen kotiotteluun Kouvolan Pallonlyöjiä vastaan. Leppäkoski Areenalla kello 18 alkavasta ottelusta onkin odotettavissa jälleen huikea pesäpallotrilleri.

Juurikaan paremmin KaMa ei olisi voinut ottelua Sotkamossa aloittaa pitkän bussimatkan jälkeen, sillä Mikko Pauna iski heti ensimmäisenä lyöjänä kunnarin tyhjään kenttään, kun mies löysi tilaa Jymyn kakkosjatkeelta. Tämän perään rakennetusta ajolähdöstä Pauna toi vielä tuplajuoksun Miikka Riikosen iskettyä miehen kotiin.

Jakso jatkui KaMa-henkisenä, kun isäntien ensimmäinen sisävuoro tuotti vain kaksi kakkostilannetta sekä yhden kolmostilanteen, joka sekin päättyi paloon kotipesään. KaMa puolestaan heitti toisen aloittavalla sisävuorollaan lisää löylyä kiukaalle siirtyen 4-0 johtoon, kun Petteri Kortelainen kotiutti Jouni Itävalon ja Niko J. Korhonen Joona Anttilan.

Jymy aloitti kuitenkin kirin toisen tasoittavalla Roope Korhosen onnistuttua kotiutuksessa kahdesti. Sama mies nosti isännät lopullisesti peliin mukaan kolmannen tasoittavalla hänen iskettyä ajolähtötilanteessa pallon läpi kunnarin arvoisesti. Tämän perään onnistuivat vielä Lauri Rönkkö tuplajuoksun lyömisessä sekä KaMa-kasvatti Ville Väliaho. Tästä 8-4 tilanteesta KaMa ei enää noussut ja avausjakso kääntyi näin isäntäjoukkueelle.

Toinen jakso alkoi, mihin ensimmäinen päättyi, ja SoJy meni menojaan heti jakson alkuvihellyksestä, kun ensimmäisen sisävuoron jälkeen taululla komeilivat jo 3-0 lukemat. Toisen aloittavalla johto tuplaantui, kun Niko Korhonen iski pallon maisemaan etutilanteessa. KaMa ei lopulta toisella jaksolla vähistä tilanteistaan onnistunut ja loppulukemat 7-0 taululle iski neljännen aloittavalla Roope Korhonen.

Lehdistötilaisuus

Pöytäkirja & tilastot

Ulkopeli teräksisessä iskussa Kempeleessä

Juhannustauon jälkeen KaMa matkasi toiselle pitkälle vierasreissulle Kempeleeseen. Asetelmat otteluun olivat kutkuttavat, kun joukkueet olivat vain pisteen päässä toisistaan, ja tasainen ottelusta toden totta tuli. KeKi avasi juoksuhanat ensimmäisen tasoittavalla, kun ex-KaMa Matti Korhonen onnistui kotiutuksessa keskinäpillä. Jakso eteni tämän jälkeen hienoisessa KeKi-hallinnassa, mutta KaMan rautainen ulkopeli teki tarvittavat palot viimeistään kotipesään.

Avausvuoroissa hivenen takkuillut sisäpeli aukesi kolmannen aloittavalla, kun kokoonpanoon noussut Teemu Utunen toi tasoitusjuoksun harhaheitolla kolmospesältä. Tämän jälkeen KaMa sai paineen päälle, mutta lukemat taululla säilyivät tasoissa neljännen aloittavalle, jossa Miikka Riikonen onnistui kotiuttamaan välilyönnillä Topias Liljan. Teräksisessä iskussa ollut ulkopeli terävöityi entisestään jakson loppuun, ja kahdessa ensimmäisessä sisävuorossaan kuusi kolmostilannetta rakennellut KeKi joutui kahdessa viimeisessä sisävuorossa tyytymään vain yhteen kolmostilanteeseen. Näin KaMa nousi avausjakson voittoon luvuin 1-2.

Toiselle jaksolle osat kääntyivät. KaMa painoi päälle ja KeKi oli sisällä suurissa vaikeuksissa. Jakson avausjuoksua saatiin kuitenkin odotella aina neljännen aloittavalle saakka, kun isäntien illan sankari Matti Korhonen kotiutti kolmosjatkeiskullaan Jonne Luhtavaaran. Tämä riitti jaksovoittoon, vaikka KaMa veikin kolmostilanteet jaksolla 6-4.

Supervuoropari alkoi isäntien sisävuorolla, jossa KeKi rakensi nopeasti palottoman ajolähdön. Marko Pelkosen yritykset KaMa kesti, mutta avausjuoksun iski - kukapa muukaan - kuin Korhonen välilyönnillä. Lukemat 2-0:aan kaunisteli tämän jälkeen vielä Joona Suni. KaMan tasoittava vuoro supervuoroparissa jäi lopulta torsoksi, ja näin isännät nappasivat voiton ja kaksi pistettä vähäjuoksuisesta ottelusta, josta molemmilla joukkueilla riitti varmasti jossiteltavaa vahvemman tai laihemman pistepussin osalta.

 – Tyytyväinen olen avausjaksolta saatuun pisteeseen, mutta vaikea on tuon jälkeen voittaa, ellet pinnaakaan tee. Ottelu tuntui olevan hieman toisinto meidän kauden aiemmasta kohtaamisesta; toinen vie vähän herkemmillä virheillä ensimmäisen jakson ja sitten asetelmat vaihtuvat sen jälkeen. Kaikki kunnia Matille lyödyistä juoksuista, sillä ne olivat hyviä lyöntejä, ja itse ei saatu sitten oikein mitään aikaiseksi. Vähän harmittaa, mutta kyllä tämä tästä kirkastuu. Pitkä matka edessä ja tärkeä piste mukaan, summasi KaMan viuhkamies Jukka Karttunen KeKi-ottelun.

Lehdistötilaisuus

Tilastot

KaMan kausi jatkuu torstaina Leppäkoski Areenalla, kun vastaan asettuu viime kauden hopeamitalisti Kouvolan Pallonlyöjät. Vatajankosken Sähkön isännöimässä ottelussa on jälleen jaossa tärkeitä pisteitä, ja odotettavissa on KaMan edellisten kotiotteluiden tapaan jälleen mahtava pesäpallotrilleri! Saavu siis paikan päälle kannustamaan KaMa tärkeisiin pisteisiin ja makeaan – oi, niin makeaan – voittoon!

Ottelukaruselli KPL