Uutiset

Raportti: Ei tuomisia Vimpelin reissulta

Miesten superin tiivis pelitahti jatkui tänään KaMan superpesisjoukkueen vierailulla Vimpelin legendaariselle Saarikentälle.

Viikonloppuna pelattujen Kouvola-ottelujen tavoin kaava oli tänään Vimpelissä turhan samanlainen: Heikko ensimmäinen jakso, jonka jälkeen seurasi toisella jaksolla varsinkin sisäpelissä ryhdistäytyminen. Pisteille asti se ei kuitenkaan tänäänkään riittänyt, vaan Vimpeli tuli neljännen aloittavalla tasoihin ja kun KaMa ei tasoittavallaan saanut miestä kakkosta pidemmälle kirjattiin voittolukemat isännille lopulta jaksoin 1-0 (3-0 ja 4-4)

KaMalta palkittiin ykkösellä jälleen hyvää kopparipeliä esittänyt ja 80 prosenttisesi vaihdoissa onnistunut Topias Lilja. Kakkospalkinto meni myös hyviä ulkopelisuorituksia tehneelle Jouni Itävalolle.
Myös Joona Lehtisen hyvä lukkarointi ja Petteri Kortelaisen kaksi juoksua tuottanut läpilyönti ansaitsevat tunnustuksen.

KaMan osalta ottelut jatkuvat tulevana lauantaina 18.7, jolloin vieraaksi saapuu kolmen KaMa kasvatin eli Henrien Itävalo ja Puputti sekä Toni Marjamäen edustama JymyJussit Seinäjoki.

Taistelu sarjapisteistä alkaa tuolloin Kankaanpää Areenalla klo 15.00 ja liput ennakkoon hoituu täältä: https://bit.ly/32otbV8