Uutiset

Raportti: Debytantit esiintyivät edukseen Tahkoa vastaan

 

 Kankaanpään Maila – Hyvinkään Tahko 0-2 (3-6, 1-3)

Kankaanpään Mailan Superpesis-kausi jatkui paikallisottelulla Hyvinkään Tahkoa vastaan. Kokoonpanossa nähtiin useita omia nuoria, kun Superpesis-debyyttinsä ottelussa tekivät hienon kauden poikien Superpesiksessä sekä farmiseura Ikaalisten Tarmossa pelanneet Joe Vartiamäki ja Rasmus Paananen, joista jälkimmäinen debytoi vielä suoraan lautasen äärellä. Lisäksi tasan viikko sitten Superpesis-debyyttinsä Koskenkorvalla tehnyt Santeri Heinimäki pelasi toisen ottelunsa pääsarjatasolla ja ensimmäisen kotiyleisön edessä.

Tahko heti otti avaussisävuorossa kuskin paikan, kun Juha Korhonen puhkaisi viimeisenä lyöjänä kakkossauman juoksun arvoisesti. KaMan kärki toimi tasoittavalla, mutta palottomasta ajolähdöstä tuloksena oli kolme paloa kotipesään. Toisessa sisävuorossa vieraat löivät lisää löylyä ja siirtyivät neljän juoksun johtoasemaan Teemu Nikkasen näpillä sekä Korhosen ja Kristian Malikinen tappikumuroilla.

 – Lähdimme itse ottamaan ottelua haltuun heti alusta asti ja ihan hyvin sen saimmekin. Teimme hyvin tilannetta ja kotiutimmekin hyvällä tasolla, vaikka Kankaanpää puolusti hyvin takatilanteessa. Keulaa ei oikein saatu kiinni, kun Ruuska ja Hämäläinen tekivät hyvin tilannetta, mutta takatilannepelaaminen oli tänään hyvää. Ilmaiseksi ei annettu mitään ja kaverin juoksut olivat kaikki lyötyjä tänään. Tasapainoinen esitys meiltä ja ottelu pysyi koko ajan hyvin hallinnassa, kommentoi vieraiden pelinjohtaja Miika Rantatorikka omiensa peliä.

Tasoittavalla ykköskärki toimi jälleen palottoman ajolähdön arvoisesti, mutta Jouni Itävalon ja Kari Kellokosken kotiutusyritykset päättyivät tälläkin kertaa paloihin. Petteri Kortelainen sen sijaan onnistui hienolla kolmospuolen välilyönnillä rikkomaan isäntien kuparisen. Kolmannessa vuoroparissa Tahkolta löytyi iskua, kun se puhkoi kahdesti KaMan ulkokenttää kakkospuolelta. Jälkimmäisestä puhkaisusta Jere Harjuvaara sai lyödyn juoksun tilastoihinsa.

Tasoittavalla vuorolla KaMan ketsuppipullo oli aukeamaan päin. Kärjestä syntyi kahdella palolla ajolähtö, josta Kari Kellokoski kotiutti Santeri Heinimäen mallikkaalla tappikumuralla. Tuotu juoksu oli Heinimäen Superpesis-uran ensimmäinen. Tilannetta jatkoi Petteri Kortelainen, joka kotiutti Arttu Ruuskan upealla kakkospuolen kumuralla. Kakkoskärki yritti vielä rakennella tilannetta, mutta vuoro päättyi, kun vieraiden lukkari Kalle-Tapio Huusko irroitti Toni Pomellin taktisella väärällä Joe Vartiamäen lyöntivuorolla. Lyöntivuoro oli Vartiamäen ensimmäinen Superpesiksessä vaikka hän ilman varsinaista lyöntiä jäikin.

Neljännen aloittavallakin KaMan Superpesis-tulokkaat olivat näkyvästi esillä. Lukkari Rasmus Paananen haastoi ennakkoluulottomasti lautasen äärellä Tahkon kotiuttajia ja harmillisesti Tahko sai kuudennen juoksunsa vapaataipaleen turvin, kun kaksi sääntöjen rajamailla ollutta syöttöä vedottiin vääriksi. Tämän jälkeen Paananen kuitenkin hyydytti Tahkon kolme seuraavaa kotiutusyritystä paloihin pahoilla syötöillään. KaMa lähti viimeisen tasoittavalla raivokkaaseen kiriin ja rakentelikin kärjestä jälleen palottoman ajolähdön. Itävalon, Kellokosken ja Kortelaisen kotiutusyritysten päätyttyä kuitenkin paloihin kirjattiin avausjakso vieraille luvuin 3-6.

Ykköskärki toimii toisellakin jaksolla

Avausvuoroparissa KaMa sai saateltua Heinimäen kolmoselle, mutta tämän jälkeen takapalot söivät parhaimman terän sisävuorosta. Lisäksi ex-KaMa Teemu Rouhiaisen upea syöksykoppi Teemu Utusen kumurasta esti Heinimäen Superpesis-uran toisen tuodun. Kakkoskärki sai kuitenkin rakenneltua vielä ajolähdön viimeiselle lyöjälle debytantti Paanaselle, joka pääsi myös ensimmäistä kertaa Superpesiksessä mailan varteen. Toisen lyönnin tappikumurayritys jäi kuitenkin harmittavasti etumiehen käsiin.

Tahkon kärki rakenteli tasoittavalla palottoman ajolähdön. KaMan ulkokenttä torjui Nikkasen ja Korhosen yritykset, mutta Santtu Patova onnistui painavalla iskullaan kolmossaumaan. KaMan linja onnistui katkaisemaan lyönnin, mutta Huusko väläytti nopeuttaan tuomalla avausjuoksun. Toisen aloittavalla KaMan hyvin toiminut kärki rakenteli yhden palon ajolähdön, johon asteli Kortelainen. Ensimmäinen merkattu isku kolmospussiin tuotti palon, mutta seuraavan lyönnin painava keskikumura oli mallikas, ja ykköspalkinnon upeasta ulkopelistä ja vaihtotyöskentelystään ansainnut Valtteri Hämäläinen toi tasoituksen.

 – Tyytyväinen olen siihen, että pomppu oli tänään ruudussa ja sain onnistumisia sisällä sekä ulkopelissäkin meni hyvin. Vähän liian helposti annoimme kuitenkin kaverille tilanteita eikä itse saatu oikein ukkoa tupaan sekä välillä tapahtui hieman erikoisia asioita. Siihen tämä tänään kaatui, kommentoi Hämäläinen lehdistötilaisuudessa ottelua.

Tasoittavalla Tahko pääsi kuitenkin uudelleen johtoon, kun polttoheittoa ei saatu kakkospesällä kiinni ja pallon hukuttua katsomorakenteiden alle kenttä rullasi yhden juoksun arvoisesti. Tilanteen perään Tahko rakenteli ajolähdön, josta Juha Korhonen onnistuttiin pysäyttämään. Viimeisenä lyöjänä vuoroon tullut Patova puhkaisi kuitenkin kakkossauman juoksun arvoisesti. Uudelle lyöntikierrokselle Tahko ei kuitenkaan päässyt, kun Patovan kopinnosto ei pysynyt ruudussa Paanasen heitettyä ylivoimaisesti korkeimman tolpan, joka Kankaanpää Areenalla on tänä kaunna nähty.

KaMan kolmas sisävuoro oli vaisu, kun taas Tahko rakenteli tasoittavalla yhden palon ajolähdön, joka ei kuitenkaan tuottanut tulosta. KaMa tarvitsi juoksuja jakson viimeisestä sisävuorostaan ja kakkoskärki rakentelikin yhdellä palolla ajolähdön. Petteri Kortelainen iski viimeisellään hyvännäköisen keskikumuran, mutta tällä kertaa vieraiden 3-koppari Nikkanen otti upean syöksykopin. KaMan kärki rakenteli palottomasti uudestaan vielä ajolähdön, mutta lisäkierrokselle olisi vaadittu kaksi juoksua viimeisen lyöjän Jouni Itävalon vuorolla. Tässä ei onnistuttu ja näin toinen jakso merkattiin 1-3 ja koko ottelu 0-2 vierailijoille.

 – Tutut sanat, hyvä oli fiilis, kun peliin lähdettiin ja tänään pelasimmekin ehkä huomattavasti paremman ottelun kuin viimeksi. Tunnetaso oli ok ja yleisökin hienosti mukana siinä. Saimme hyvin tilannetta, mutta viimeisen lyönnin ratkaisuissa meillä oli aika huono kaari, kun pari miestä sieltä puuttuu niin se heti vähän syö meitä. Tauolla tuota tarkennettiin ja hieman paransimmekin, vaikkakaan ei kovin paljoa ja se vähän hankaloitti meidän viimeisen lyönnin ratkaisuita tänään, jutteli KaMan viuhkamies Jukka Karttunen.

 – Miestä ei tosissaan saatu tänään kotiin ja Tahko kotiutti sitten paremmilla prosenteilla samoista tilanteista. Oikeutettu voitto Tahkolle, summasi Karttunen.

Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja Superpesis-miehistöllämme on kauden 2020 runkosarjaa jäljellä enää kolmen ottelun verran. Ensi torstaina vuorossa onkin jo runkosarjan viimeinen kotiottelu, kun Kankaanpää Areenalle saapuu kaimaseura ja hallitseva Suomen mestari Joensuun Maila. Ottelu alkaa syysaikataulun mukaisesti jo kello 17 ja lipun otteluun voit ostaa kätevästi Tiketistä. Tervetuloa Suomen kuumimmalle pesisstadionille kannustamaan KaMa makeaan voittoon vielä kerran kaudella 2020!

Ottelun tilastot

Ottelun lehdistötilaisuus

Ottelun Twitter-liveseuranta

 -MK