Uutiset

Raportti: KaMa joutui taipumaan kaimaseuralle kauden päätöskotiottelussa

 

 Kankaanpään Maila – Joensuun Maila 0-2 (1-8, 1-2)

Kankaanpään Mailan Superpesis-miehistö kohtasi runkosarjan viimeisessä kotiottelussa rakkaan kaimaseuransa, hallitsevan Suomen mestarin, Joensuun Mailan. KaMa joutui taipumaan puhtaasti kovalle vierailijalle, joka nappasi jo peräti 19. perättäisen voittonsa. Pisteittä jääminen tarkoitti myös viimeisten teoreettistenkin pudotuspelimahdollisuuksien murenemista ja kauden päättymistä runkosarjaan.

JoMa otti ohjat käsiinsä heti ensimmäisessä sisävuorossa, kun se siirtyi kahden juoksun johtoon Aleksi Rautiaisen tappikumuralla ja Lauri Kivisen näpillä. Toisessa sisävuorossa tuli lisää Mikko Kemppaisen iskettyä pystymailan millintarkasti väliin. Toisen tasoittavalla KaMa sai ottelun ainoat kolmostilanteensa, kun Kari Kellokoski ja Valtteri Hämäläinen siirtelivät Jouni Itävalon kolmospesälle ja ajolähtöön astellut Petteri Kortelainen kotiutti miehen mallikkaalla kumuralla. Toni Pomell pääsi vielä viimeisenä lyöjänä kotiuttamaan Kellokoskea, mutta toisen lyönnin kumura jäi linjaan kopiksi mailan pudotessa.

 – Monessa mielessä oikein hyvä esitys. Päivä olisi voinut olla hankala, kun kello 7:00 lähdettiin liikkeelle. Kantava teema ja yksi joukkueen pääarvoja oli tänään ammattimaisuus, ettei mennä tänään tuollaisten asioiden ja syiden taakse. Se piti, ja antoi tänään pohjan hyvälle matsille. Jäi oikein hyvä maku tästä päivästä ja pelistä. Voi lähteä hyvillä mielin nyt tuolle pitkälle kotimatkalle, kommentoi vieraiden viuhkavelho Mikko Korhonen tyytyväisenä ottelua.

Lopullinen ratkaisu jaksolle saatiin vieraiden kolmannen aloittavalla vuorolla. Ensin Lauri Kivinen puhkaisi ajolähdössä kakkossauman juoksun arvoisesti. Myöhemmin Topi Hurskaisen hurja keskilaakalyönti ykköskolmostilanteessa livahti takaa läpi kunnarin arvoisesti pallon osuttua kopparin räpylään takarajan tuntumassa. Viimeisissä kahdessa sisävuorossa KaMa jäi vaille kakkostilanteita ensimmäisen sisävuoron tapaan. Kun myös JoMa nollattiin viimeisessä sisävuorossa, kirjattiin avausjakso vierailevalle kaimaseuralle selvästi 1-8.

KaMa pitää JoMaa pihdeissään toisella jaksolla

Toiselle jaksolle asteli terästäytyneempi isäntäjoukkue ja avaussisävuorossa KaMa rakentelikin ajolähdön Petteri Kortelaiselle, mutta pussari ei tällä kertaa tuonut toivottua tulosta. Tasoittavalla rakenteli JoMakin ajolähdön, mutta Aleksi Rautiaisen mallikas tappikumura päättyi paloon 3-koppari ja ykköspalkittu Topias Liljan kiskaisun myötä. Toisessa sisävuorossa KaMa siirtyi ottelussa ensi kertaa johtoon, kun Arttu Ruuskan onnistuneen ohitusnäpin jälkeinen polttoheitto kakkospesään karkasi pesästä yli ja kolmospesälle ehtinyt Lilja livisti kotiin. Perään KaMa rakenteli vielä ajolähdön yhdellä palolla, mutta Kortelaisen yritys päättyi paloon ja Valtteri Hämäläisen kotiutuslyönti kantoi puolestaan kopiksi.

 – Pelin alku ei ollut sellainen kuin ajateltiin. Pitäisi pystyä vapautuneesti pelaamaan, kun ei ole panosta, mutta ei sitten kyllä pystytty. Ehkä se sitten meidän joukkueessa näyttää peli tuolta, kun ei ole panosta. Tauolla pidettiin lyhyt tarinatuokio ja nostettiinkin tasoa niin sisällä kuin ulkonakin sitten toiselle jaksolle. Ei mitään, Joensuu oli tänään parempi ja onnittelut heille, jutteli KaMan pelinjohtaja Jukka Karttunen ottelun jälkeen.

Tasoittavalla vuorolla JoMa rakenteli palottoman ajolähdön, mutta KaMa nollasi tilanteen mallikkaasti. Kolmannen aloittavalla isäntien sisäpeli tuotti edelleen tilannetta, mutta Kellokosken ja Kortelaisen kotiutukset päättyivät paloihin. Tasoittavalla JoMa puolestaan karkasi johtoon, kun Aleksi Rautiaisen upea rannekääntö kakkosrajaan painui läpi kahden juoksun arvoisesti. Tämän jälkeen KaMan parantunut ulkopeli onnistui kuitenkin nollaamaan Henri Litmasen, Juha Puhtimäen ja Mikko Kemppaisen yritykset. KaMa lähti viimeisestä sisävuorostaan hakemaan jaksovoittoon vaadittavia juoksuja, mutta lopulta kolme ykköspaloa vesittivät haaveet ja jakso kirjattiin vieraille niukasti 1-2 sekä koko ottelu 0-2.

 – Totta kai harmittaa, kun pudotuspelit olivat taas tavoitteena eikä se tällä kertaa toteutunut. Koitetaan kuitenkin vielä hoitaa kunnialla loput pelit, ja saada hyvä fiilis päälle, ettei jäisi niin kauhean huono maku tästä kaudesta, perkasi KaMan ykköspalkinnon napannut Topias Lilja kuluneen kauden lehdistötilaisuudessa.

Ottelun lopputulos tarkoittaa siis sitä, että miehistömme kautta on jäljellä enää kaksi vierasottelua. Seuraava peli on sunnuntaina Kouvolassa ja kausi päättyy ensi tiistaina Hyvinkäällä. Suuret ja lämpimät kiitokset jo tässä vaiheessa tärkeälle kotiyleisölle kaudesta!

Pesäpallonnälkäisten katseet kannattaa suunnata nyt pudotuspeleihin. Kankaanpään Mailajunioreiden edustusjoukkue Majuttarilla on Superpesiksen nousukarsintaottelu kotonaan huomenna Kankaanpää Areenalla kello 17. Tämän lisäksi farmiseura Ikaalisten Tarmo pelaa noususta Ykköspesikseen. Ottelut alkavat sunnuntaina Vimpelissä ja kotiottelu Ikaalisissa on vuorossa ensi viikon lauantaina 5.9. kello 16 alkaen.

Ottelun tilastot

Ottelun lehdistötilaisuus

Ottelun Twitter-liveseuranta

 -MK