Uutiset

KaMa joutui nöyrtymään Vimpelin vieraana

 

Kankaanpään Mailan pesis100-juhlakausi jatkui perjantaina vierasottelulla Vimpelin Vetoa vastaan. Alkukauden kova otteluohjelma ei antanut armoa tälläkään kertaa, vaan yksi kauden mestarisuosikeista oli vahvempi Saarikentällä 2-0 (8-1, 4-2).

Vimpeli löi alkutahdit ottelulle heti ensimmäisessä sisävuorossa mättämällä peräti viisi juoksua KaMan ulkokentästä. Tämän jälkeen ottelu etenikin rauhallisissa merkeissä kohti toista jaksoa. KaMan ainokaisen jaksolla löi kapteeni Miikka Riikonen toisen tasoittavalla. Vimpeli puolestaan teki kolmannessa ja neljännessä vuorossa yhteensä vielä kolme juoksua lisää.

Toiselle jaksolle saapui sisuuntunut KaMa ja alkukaudella hieman hankaluuksissa ollut sisäpeli osoitti paranemisen merkkejä, kun avaussisävuorossa rakennettiin nopeasti paloton ajolähtö. Ykköspalkittu Juuso Vuorenmäki ei jättänyt paikkaa hyödyntämättä, vaan kiskaisi pallon Savonjokeen kakkosluukusta kahden juoksun arvoisesti.

Vimpelin telaketjuosasto astui kuitenkin esiin ja iski juoksuja jokaisessa vuoroparissa. Kavennuksesta avausvuoroparissa vastasi viisi juoksua lyönyt ja isäntien ykköspalkinnon pokannut Jukka-Pekka Vainionpää. Toisessa vuoroparissa onnistuivat Vainionpää ja viime kauden paras yhdeksikön kotiuttaja Matias Rinta-aho. Kolmannessa vuorossa esiin astui puolestaan viime kauden lyöjäkuningas Janne Mäkelä.

Vaikean avausjakson jälkeen KaMa kokosi itsensä hienosti ja haastoi ViVeä ennakkoluulottomasti toisella jaksolla. Tästä kertovat mm. jakson kolmostilanteet, jotka tasattiin 7-7. Kauden alla harjoitusottelussa KaMa onnistui riistämään jakson Vimpeliltä, mutta tällä kertaa mitalisuosikin ulkopeli ja kotiutusosasto jouduttiin tunnustamaan vahvemmiksi. KaMan kakkospalkinnon nappasi upeaa alkukautta pelaava Joonas Peltomäki.

KaMan kausi jatkuu sunnuntaina kotiottelulla, kun vastaan asettuu yksi kauden päävastustajista, Imatran Pallo-Veikot. Ottelu Kankaanpää Areenalla alkaa kello 17 ja ennakkoliput otteluun myy Tiketti. Tervetuloa kannustamaan KaMa kauden avausvoittoon!

Ottelun tilastot

 -MK