Uutiset

Loistava alku ei siivittänyt KaMaa pisteille

 

Kankaanpään Mailan Superpesis-kausi jatkui sunnuntaina kotiottelulla Kouvolan Pallonlyöjiä vastaan. Terävästi ottelun aloittanut isäntäjoukkue joutui kuitenkin lopulta nöyrtymään 0-2 (3-4, 0-6) tappioon. Loukkaantumismurheilta ei vältytty tässäkään ottelussa, vaan valmiiksi ohkaiset rivit harvenivat entisestään. Uusi mahdollisuus pistepussin lihottamiseen on tiistaina isossa ottelussa Seinäjoella.

KaMa aloitti ottelun upeasti, kun Antti Korttenperän kakkosrajaleikkuri ykköstilanteessa yllätti KPL:n ulkokentän kunnarin arvoisesti. Perään KaMa rakenteli ajolähdön, josta Miikka Riikosen pitkä kotiutusnäppi riitti juoksuun polttoheiton karatessa ohi kotipesästä. KaMa oli lähellä lukemien kaunistelua, mutta jatkotilanteista Riikosen painava kakkospuolen kumura venytettiin kopiksi ja Perttu Ollin livistys harhaheitolla kakkoselta kotiin päättyi niukkaakin niukemmin paloon kotipesän kynnykselle.

 – Se oli meille unelma-alku päästä 3-0 johtoon, mutta sitten päästettiin Kouvola heti seuraavassa ulkovuorossa mukaan peliin, ja sen jälkeen olimmekin perässä oikeastaan koko loppupelin ajan. Se oli semmoista tänään, kommentoi vähäsanainen KaMan ykköspalkittu Kortteenperä ottelua lehdistötilaisuudessa.

Tasoittavalla KaMan ulkovuoro sujui vahvasti, kunnes etutilanteessa selvä palo kolmoselta vaihtui juoksuksi harhaheiton myötä. Kopla väänsi ottelun väkisin vielä 3-3:een, kun kotiutuslyönnit polttelivat ulkopelaajien käsissä. KaMan seuraavat sisävuorot sujuivat kolmostilanteitta. KPL sen sijaan siirtyi johtoon toisen tasoittavalla, kun Ossi Meriläisen painavan kakkospuolen kumuran polttoheitto karkasi hieman kotipesästä sivuun ja Ville Pesu ehti kotipesän suojiin ennen lukkari Rasmus Paanasta. KaMa lähti viimeiseen vuoroon hakemaan kuskin paikkaa, mutta kahden palon ajolähdöstä syntyi kolmas ja avausjakso merkattiin vieraille niukasti 3-4.

 – Alku oli todella paha, mutta onneksi kaveri myös heitti meidät takaisin peliin mukaan. En ole ihan varma saimmeko ensimmäisessä vuorossa varsinaisesti lyömällä omia pinnojamme, vaan pääsimme vastustajan käsistä vähän puoli-ilmaiseksi mukaan. Täällä kun 3-0 pääsee vastustaja johtoon, niin sen tietää, että tiukkaa tulee olemaan päästä edes ohi. Sen verta nuhaista Kankaanpäässä yleensä vieraiden peli on, kehaisi täydellistä sisäpeliä ja loistavaa ulkopeliä esittänyt vieraiden ykköspalkittu Patrik Vartama vaikeaa Kankaanpää Areenaa.

294556089 471101378353875 7349677875187725362 n

Antti Kortteenperä tarjoili yleisölle lentävän lähdön otteluun. 1+1 lyötyä, 2 tuotua ja 7 kärkilyöntiä toivat lopulta myös ykköspalkinnon. Onnittelija Samu Kyhyräisen ottelu päättyi valitettavaan loukkaantumiseen toisella jaksolla. Kuva: Juha Levonen

Toinenkin jakso alkoi tapahtumarikkaasti, kun kouvolalaisilla oli vääntöä tuomariston kanssa. Hetkeksi vieraiden pasmat tästä myös sekosivat, mutta lopulta kokemus oli valttia Matti Latvalan kauniin kakkospuolen kumuran pudotessa takatilanteessa väliin. Meriläinen lisäsi vieraiden johtoa vielä 0-2:een. Tasoittavalla KaMa sai vietyä Rasmus Paanasen kolmospesälle, mutta Sami Mikkolanahon kotiutuslyönti pysähtyi polttolinjaan. Toisessa vuorossa Janne Kivipelto lisäsi vieraiden johtoa upealla keskikumuralla ja Juho Hacklin keskisaumaiskullaan.

 – Haastavan startin jälkeen pääsimme peliin mukaan ja sen jälkeen se olikin oikeastaan meidän hallintaa. Olen iloinen, että toisella jaksolla pystyimme tekemään tasaisesti juoksuja, vaikka viimeinen vuoro vähän lyhyeksi jäikin. Mielestäni tämä oli meiltä ihan ehjä esitys. Ensimmäinen ulkovuoro oli vaikea, mutta sen jälkeen homma oli ihan hyvin hallinnassa, kuului vieraiden pelinjohtaja Iiro Haimin analyysi ottelusta.

Ulkovuoronsa lopuksi KaMa sai lisää jobinpostia lainavahvistus Samu Kyhyräisen loukattua itseään. Henri Pulkkinen siirtyi jokeripaidasta takakentälle ja Arttu Vilander takaa linjaan. Ottelu jatkui loppuun asti vieraiden komennossa, kun kolmannessa vuorossa se lisäsi johtoaan Latvalan kauniilla kakkosjatkekumuralla ja Meriläisen komealla tappikumuralla. Tasoittavalla KaMa rakenteli palottoman ajolähdön, josta kuitenkin syntyi kolme paloa kotipesään. Kun kumpikaan joukkue ei enää lukemia pystynyt viimeisessä vuoroparissa muuttamaan, merkattiin toinen jakso vieraille 0-6 ja koko ottelu 0-2.

 – Hyvä startti ja jollain konstilla olisi pitänyt pystyä pitämään johto vähän pitempään kuin muutaman minuutin. Se kuitenkin suli nopeasti ja sen jälkeen Kouvola veikin peliä. Ehkä siinä sitten vähän usko lopahti, kun hyvä johto ei pitänyt laisinkaan. Vastustajan ulkopeli oli myös erinomaista, kun välillä meidän hyvienkin lyöntien jälkeen pillit soivat, harmitteli puolestaan KaMan pelinjohtaja Mika Kulmala menetettyä etsikkoaikaa.

 – Sisällä oli kuitenkin paljon hyviäkin asioita peilaten näihin viime aikojen tapahtumiin, kun aika ohkaisella rosterilla tässä mennään. Ja sitten putosi varmuuden vuoksi vielä yksi tänäänkin pois koosteesta. Voidaan kuitenkin sanoa, että viikolla saatujen ryöpytysten jälkeen olemme jälleen elävien kirjoissa, näki "Kume" positiivisiakin asioita tappion taustalla.

Kankaanpään Mailan kausi jatkuu seuraavaksi kahdella vierasottelulla. Tiistaina joukkue matkaa isoon otteluun Seinäjoelle JymyJusseja vastaan ja sunnuntaina puolestaan vuorossa on pitkä matka Sotkamoon Jymyn vieraaksi. Seuraava kotiottelu on luvassa puolentoista viikon kuluttua keskiviikkona, kun tärkeässä ottelussa vastaan asettuu jälleen JymyJussit. Ottelu alkaa kello 18 ja ennakoliput myy Tiketti. Tervetuloa kannustamaan KaMa voittoon!

Tilastot

Lehdistötilaisuus

 -MK