Uutiset

Tarttuuko KaMa viimeiseen oljenkorteen vai jatkaako JymyJussit liitoaan?

 

Kankaanpään Mailan kausi jatkuu keskiviikkona kotiottelulla Seinäjoen JymyJusseja vastaan. KaMan edellä sarjataulukossa olevat seinäjokiset voittivat joukkueiden välisen kauden ensimmäisen kohtaamisen Seinäjoella reilu viikko sitten lukemin 2-0 (3-0, 4-1). Tuosta ottelusta alkaen JymyJussit on kiidättänyt itsensä jo kolmen ottelun voittoputkeen sekä lähelle nousua putoamiskarsintaviivan paremmalle puolelle.

Siipirikkoinen KaMa on jäänyt nuolemaan näppejään Superpesiksen jumbopaikalle kuudella pisteellään. Seinäjoen JymyJussit oli ennen joukkueiden viime viikkoista kohtaamista vain pisteen KaMaa edellä. Voitettuaan tuon ottelun seinäjokiset saivat hurmoksen päälle ja kaatoivat myös Koskenkorvan Urheilijat sekä Kouvolan Pallonlyöjät. JymyJussit saapuukin Kankaanpäähän janoisena tavoittelemaan jo neljättä peräkkäistä voittoaan.

Voittoputkensa myötä JymyJussit on kasvattanut kauden pistesaaliinsa jo 15:een pisteeseen. Sillä se on vain kahden pisteen päässä Koskenkorvasta ja kolmen pisteen päässä Pattijoen Urheilijoista. Puhtaalla voitolla KaMasta se nousisi siis putoamiskarsintaviivan paremmalle puolelle. Tätä tuskin moni pesäpalloa seuraava olisi veikannut puolisentoista viikkoa takaperin, kun KaMaa ja JymyJusseja veikattiin lähes varmaksi putoamiskarsintapariksi – olivathan he 10 pisteen päässä lähimmistä pelastusrenkaistaan.

Eniten kylmää hikeä tilanne aiheuttaa varmasti JymyJussien paikallisvastus Koskenkorvan Urheilijoiden toimistolla. Pesäpallon siirtotakaraja umpeutui vajaa viikko sitten ja tuolloin KaMa ja JymyJussit olivat vielä turvallisen välimatkan päässä ilmajokisista. KoU päästikin parhaan pelaajansa, Itä-Lännessäkin pelanneen, Aku Kettusen sekä hyvää kautta pelanneen etumies Aleksi Rantalan vaihtamaan seuraa. Irvileuat puhuivat jo jääkiekosta tutuista "tyhjennysmyyneistä". Jos tilanne oli tuo, olisikohan Kettusta ja Rantalaa päästetty pois nyt tässä tilanteessa, kun JymyJussit hönkii kahden pisteen päässä?

Nähtäväksi jääkin, mitkä seurat raastavassa puotamiskarsinnassa toisensa kohtaavat. Käytännössä KaMallakin on mahdollisuutensa nousta tuolta vielä pois, sillä loppukaudella sillä on yhteensä neljä ottelua vielä päävastustajia Koskenkorvaa ja JymyJusseja vastaan. Tuo vaatisi kuitenkin puhtaita voittoja ja 12 pisteen pottia noista otteluista sekä sen lisäksi vielä joitakin irtopisteitä muista vastustajista. Rehellisesti puhuen, nykyisessä loukkaantumis-, sairastelu- ja poissaolosumassa tuo vaatisi kuitenkin jo pienoista ihmettä. Niitäkin on kuitenkin urheilussa usein nähty.

288421724 445818570882156 1910537096110353014 n

Kapteeni Miikka Riikosella on vaikeahkon alkukauden jälkeen alkannut viime kierroksilla napsumaan. Edellisen Sotkamo-vierasottelun kaltaiset otteet ja nämä PattU-kotiottelussa nähdyt tuuletukset tulisivat olemaan KaMalle loppukaudella mittaamattoman arvokkaita. Kuva: Juha Levonen

Pesäpalloromantikot varmasti hykertelevät onnellisina saadessaan näin jännittävän kauden päätöksen myös sarjan putoamistaisteluun. JymyJussien, KoUn sekä PattUn välillä tulee olemaan raivoisa taistelu putoamiskarsintaan joutumisesta. Myöskään kuuden pisteen päässä KoUsta oleva Imatran Pallo-Veikot ei ole vielä turvassa. Ja toisaalta KaMallakin on vielä hiuksen hieno mahdollisuus nousta jumbopaikalta sotkemaan pakkaa.

Se toki vaatisi voittoa nyt tästä JymyJussit-ottelusta – mielellään 2-0 -lukemin. Mikäli sitä ei tapahdu, on kankaanpääläisyleisöllä silti hieno mahdollisuus päästä todistamaan eturivistä tätä kuumaa taistelua KaMan sarjaohjelman ansiosta. Ottelut JymyJusseja ja KoUta vastaan näyttelevät suurta roolia myös näiden joukkueiden loppukaudessa. Tappio JymyJusseille tietäisi sitä, että KaMa pääsee valmistautumaan rauhassa putoamiskarsintaan. Tuosta sarjasta puolestaan tulee mielenkiintoinen, mikäli taistelu KaMan otteluparista venyy runkosarjan päätöskierroksille. Tällöin KaMalla olisi sarjaan selvä etu ainakin valmistautumisen puolesta.

JymyJussien nousun takana on vahva KaMa-leima myös muutenkin kuin tuon käänteentekevän ottelun myötä. KaMa-kasvatit Joona Lehtinen ja Toni Marjamäki ovat olleet johtavia pelaajia ja arkkitehtejä JymyJussien nousun taustalla. Tämän lisäksi esiin täytyy nostaa myös jo lyöjätilaston 14:nneksi noussut Markus Hallasuo 0+33 lyödyllään sekä kärkilyöntitilaston 16. Tuomas Raunio, joka on mennyt kentälle loistavasti kärkilyöntiprosentin ollessa 73,43. Seurata kannattaa myös polttolinjassa häärivää huippulupausta Veeti Kettusta.

KaMan lähtökohdat otteluun ovat haastavat. Erinäisten syiden vuoksi huomisesta ottelusta sivussa varmuudella lienevät Jouni Mäki, Joonas Peltomäki, Henri Pulkkinen, Teemu Rouhiainen, Teemu Utunen, Joe Vartiamäki, Arttu Vilander sekä loppukauden lainalle tullut Samu Kyhyräinen. Myös muita pelaajia tarkkaillaan pelipäivän aamuun asti erinäisten vaivojen sekä joukkuetta vaivaavien sairastumisien vuoksi. Tämä tarkoittaakin, että Sotkamossa Superpesis-debyyttinsä tehnyt Niko Vesanko debytoi myös kotiyleisönsä edessä. Myös muita uusia nimiä saatetaan kokoonpanossa nähdä riippuen tilanteiden kehittymisestä huomisaamuksi.

 – Tautia on ollut nyt liikkeellä eikä tässä oikein auta harjoitella, vaan antaa pelaajille lepoa sekä aikaa itsensä kuntoon laittamiseksi. Tilanne on vaikea, kun tässä pitäisi kuitenkin pystyä pelaamaan sellaisella tasolla, ettei itseluottamus pääsisi romahtamaan, sillä sitä ei sitten ihan hetkessä pohjamudista nosta takaisin ylös. Mutta aika repaleistahan tämä on, kun miehiä tulee ja menee, sekä kokoonpanot vaihtuvat joka otteluun, eikä oikein ehdi harjoitella, tai jos ehtisi, niin ei pysty tai kannata poissaolotilanteen myötä. Jokainen tappio sitten osaltaan nakertaa aina pikkuhiljaa sitä itseluottamusta, puki pelinjohtaja Mika Kulmala KaMan nykyisen vähintäänkin haastavan tilanteen sanoiksi.

 – Mutta ei tässä auta kuin taistella. Yksittäisten, pientenkin, onnistumisten kautta täytyy kaivaa nyt iloa pelaamiseen, ja peli-ilon kautta kerätä energiaa otteisiin. Energian ja onnistumisten kautta voidaan sitten kääntää yksittäisiä tilanteita itselle voitollisiksi. Ja edelleen peräkkäisten onnistumisten kautta voidaan sitten kääntää ottelun kulkua itselle suotuisaksi, ja tätä kautta taistella sitten myös ottelun voitosta, kertoi "Kume", miten nykyinen haastava tilanne saataisiin käännettyä kuitenkin tulostaululla KaMalle suotuisaksi.

Kauden loppu lähenee ja tilanne taulukossa kuumenee! Panoksia siis riittää edelleen tässäkin ottelussa molemmille joukkueille. KaMan tilanne tällä hetkellä on kaikin puolin haastava, ja tämä tarkoittaakin sitä, että kotiyleisön tuki on jälleen kultaakin kalliimpaa! Nappaa siis ennakkolippusi kello 18 alkavaan otteluun Tiketistä, ja saavu kannustamaan KaMa voittoon sekä kääntämään kurssi kohti parempaa huomista. Tervetuloa!

 -MK


295709325 476888691108477 8907362118793872330 n