Uutiset

JymyJussit vahvempi helteisellä TH-Kumi Areenalla.

KaMa sai tällä kaudella toistamiseen vieraita Seinäjoelta kun JymyJussit saapuivat pelaamaan tämän viikon revanssiotteluiden ensimmäistä osaa. Pohjalaiset olivat tylyjä vieraita tälläkin kertaa, sillä kolme pistettä lähti heidän matkaansa jaksojen päättyessä (1-5 ja 2-6).

Ottelun alku oli ilman joukkueen pääkotiuttajaa Jukka Lankista pelanneelle kotijoukkueelle nihkeä. KaMa ei nimittäin saanut ensimmäisellä sisävuorollaan miestä ykköspesää pidemmälle.

JymyJussit sitä vastoin aloittivat juoksujen teon heti omalla tasoittavallaan Mikko Vainionpään kotiuttaessa Ilari Siutlan hienolla merkkaamattomalla välilyönnillä. KaMan sisäpeli piristyi toisessa vuoroparissa ja tilannettakin saatiin luotua. Lopulta kahden palon tilanteessa viimeisellä lyönnillä Petteri Kortelainen laittoi pallon väliin ja Henri Pulkkinen juoksi lukemat tasoihin 1-1. JymyJussit ei tästä häkeltynyt vaan siirtyi heti seuraavassa vuorossa Jukka-Pekka Vainionpään ja Tero Viinamäen lyömillä juoksuilla 1-3 johtoon.

KaMa ei enää jakson aikana lisää juoksuja onnistunut tekemään. Ville Viita sekä Jukka Pekka Vainionpää kävivät puolestaan vielä neljännen aloittavalla lisäämässä vieraiden juoksusaldoa ja näin olivat ensimmäinen jakson juoksut nähty.

Toisen jakson KaMa aloitti ulkona ensimmäistä jaksoa terävämmin ja saikin vierailla aikaiseksi kaksi paloa. Tämän tuli kuitenkin eteen isäntien kannalta ottelun synkin hetki. Ajolähtötilanteessa Mikko Vainionpään lyönti tippui ensin KaMan kopparin Henri Pulkkisen eteen ja sirvahti tämän jälkeen miehen räpylästä maisemiin neljän juoksun arvoisesti. Tästä isännät eivät enää toipuneet.

Vieraat lisäsivät johtoaan toisessa ja kolmannessa vuoroparissa Ville-Pekka Jokisen ja Ilari Siutlan lyönneillä lukemiin 0-6. KaMa sai kolmannen tasoittavalle vielä aikaiseksi pientä kirin tynkää, kun ensin seinäjokisten polttoheitto karkasi kakkospesän taakse ja Mika Ihanamäki toi juoksun. Petteri Kortelainen löi vielä ottelun toisen juoksunsa kotiuttamalla Jussi Kivelän. Tämä jäi lopulta jakson viimeiseksi juoksuksi ja näin loppuluvuiksi kirjattiin 2-6.
Vieraiden ja koko ottelun hahmoksi kohosi 1+4 lyönyt ja totuttuun tapaan etukentällä tehokkaasti pelannut kokenut Mikko Vainionpää. Muita onnistujia vieraista olivat vahvasti kentälle mennyt kärki Ville Viita sekä 100% mailanvarressa esiintynyt sekä Vainionpään tavoin hyvin ulkona pelannut Joonas Eirola.
Kotijoukkueen Antti Rinnevuori meni kentälle jälleen ykköspalkinnon arvoisesti. Kakkospalkinnon pokkasi hyvin ulkona pelannut Jussi Kivelä. Ensimmäistä kertaa kotiyleisön edessä tällä viikolla lukkaroinut Ville Väliaho onnistui myös lautasen ääressä hyvin.

Ottelun ratkaisuksi muodostui ennen kaikkea se, että vieraat saivat laajemman sisäpelimateriaalinsa ansiosta rakennettua kotijoukkuetta enemmän tilanteita, joista repivät pääosin laadukkailla lyönneillä riittävästi juoksuja. Tappiosta huolimatta KaMankin pelissä oli hyviäkin suorituksia, mutta aivan viimeistä terävyyttä ei varsinkaan sisäpeliin tänään löytynyt kovaa vierasjoukkuetta vastaan.

Mahdollisuus revanssiin on siis edessä kuitenkin nopeasti, sillä joukkueet kohtaavat uudestaan jo ensi torstaina Seinäjoella.

Jarkko Huhtala