Uutiset

KaMa tarkkailijana runkosarjan jännittävälle päätöskierrokselle

 

Pesäpallon 100-vuotisjuhlakausi on edennyt jo niin pitkälle, että edessä on miesten Superpesiksen runkosarjan päätöskierros. KaMan vastustajaksi Kankaanpää Areenalle saapuu paikallisvastus Seinäjoen JymyJussit. Tilanne sarjan peräpäässä on huippujännittävä, ja tässäkin ottelussa panokset ovat kutkuttavat. Ottelu alkaa syysaikataulujen mukaisesti totuttua aiemmin, kun ottelu vihelletään käyntiin jo kello 17:30.

Runkosarjan päätöskierroksella ratkaistaan KaMan vastustaja perjantaina alkavaan putoamiskarsintaan. Joku kolmikosta Pattijoen Urheilijat, Seinäjoen JymyJussit ja Koskenkorvan Urheilijat joutuu pettymään. Tällä hetkellä ikävimmällä paikalla joukkueista on KoU, kun taas PattUlla ja JymyJusseilla säilymisen avaimet ovat omissa käsissä. Siihen tasapisteissä majailevat joukkueet tarvitsevat kuitenkin kolmen pisteen voiton, sillä KoU hönkii niskaan vain pisteen takamatkalta.

Jännittävästä tilanteesta putoamiskarsintaviivalla saisi eri tulosvaihtoehtoja spekuloidessa yhden uutisen verran tekstiä. Lyhyesti tilanne on kuitenkin se, että mikäli KoU ei saa Hyvinkään Tahkoa vastaan kotonaan pistettäkään ovat JymyJussit ja PattU turvassa KoUn kauden jatkuessa perjantaina KaMaa vastaan. KaMan ja JymyJussien ottelun lisäksi seurantaan kannattaakin siis ottaa myös KoUn ja Tahkon sekä PattUn ja Kiteen Pallon väliset ottelut.

KaMa kohtaa JymyJussit nyt kuluvalla kaudella jo kolmannen kerran. Aiemmista kohtaamisista JymyJussit on käärinyt mukaansa täydet pisteet. Heinäkuun puolivälissä se kaatoi KaMan kotonaan 2-0 (3-0, 4-1) ja saman kuun lopussa Kankaanpäässä lukemat olivat 0-2 (2-8, 0-2). Sarjapaikan varmistamiseksi JymyJussit tarvitsevat siis kolme pistettä tästäkin ottelusta, tai muussa tapauksessa se joutuu toivomaan apuja Hyvinkäältä sekä Kiteeltä.

 – Odotettavissa on samanlainen ottelu kuin viimeksikin oli. Me tiedämme oikein hyvin, miten JymyJussit pelaa, ja niiltä osin ei varmasti huomenna nähdä mitään yllättävää. Toivottavasti me saamme kuitenkin sisäpelin rullaamaan viime kertaa paremmin, jotta tulisi enemmän tilannetta ja saisimme sitä kautta enemmän kotiutusyrityksiä. Viimeksi jäimme aika pieniin niiden osalta, näkee KaMan pelinjohtaja Mika Kulmala asetelmat tiistain päätöskierrokselle.

IMG 8186

KaMan vaikea kesä tarjosi näytönpaikkoja nuorille lupauksille, ja Joe Vartiamäki käytti mahdollisuuden erinomaisesti. Hän on kiidättänyt itsensä tärkeäksi osaksi KaMan sisä- ja ulkopelipalettia. Runkosarjan päätöskierroksella hän esiintyy kultakypärä päässään ViVe-ottelun ykköspalkinnon myötä. Kuva: Juha Levonen

JymyJussit on yllättänyt tällä kaudella asiantuntijat positiivisilla otteillaan erityisesti ulkopelissä. Ensimmäisen KaMa-voiton myötä joukkueen ketsuppipullo aukesi myös pistesarakkeessa, ja pitkään alkukaudella sarjajumbona ollut joukkue on pelastamassa itseään pois karsijan paikalta. Tässä on auttanut erityisesti kotiuttajajokeri Markus Hallasuon tulikuuma loppukesän vire, kun alkukauden yhden juoksun jaksotappiot ovat alkaneet kääntyä voitoiksi.

Lyöjätilaston kymmenentenä 1+54 lyödyllään olevan Hallasuon lisäksi joukkueen huippuonnistujia ovat olleet KaMa-kasvatit Toni Marjamäki sekä Joona Lehtinen. Marjamäki on kantanut isoa vastuuta etukentällä sekä pystynyt ainoana pelaajana sisäpelissä antamaan tulitukea Hallasuolle. Lehtinen taas on nousemassa Superpesiksen huippulukkareiden joukkoon, josta osoituksena valinta kuukauden lukkariksi heinäkuussa. KaMa-kasvattien lisäksi hyvin ovat onnistuneet nuori linjapelaaja Veeti Kettunen, joka on ottanut kehitysaskelia erityisesti sisäpelissä, sekä etenijäkoppari Tuomas Raunio.

KaMa sai perjantaiseen Vimpeli-otteluun iloisia uutisia, kun läpi kauden vaivoista kärsinyt Teemu Rouhiainen palasi kokoonpanoon ja yhdeksikköön aivan kauden tärkeimpien pelien kynnyksellä. Myös Sami-Jukka Korvola oli mukana kokoonpanossa pienehkön tauon jälkeen. KaMan kokoonpanossa on nähty loukkaantumissuman vuoksi kuluvalla kaudella jo peräti 22 pelaajaa. JymyJussit-ottelusta poissa vaivojen takia ovat kuitenkin enää vain Teemu Utunen ja Miikka Riikonen.

 – Joukkueessa on nyt aika odottava tunnelma. Ja ehkä vähän ihmettelyäkin ollut, kun koppi alkaa olemaan täynnä porukkaa. Läpi kesän saimme nippanappa 12 miestä kokoonpanoon, kun kaikki vähänkään pelikykyiset olivat mukana. Nyt kun lähes kaikki alkavat olemaan pikkuhiljaa terveinä, niin harjoituksissa onkin yhtäkkiä parikymmentä pelaajaa. Tilanne on nyt aivan erilainen kuin kertaakaan aiemmin koko kesänä, kertoo "Kume" puoliksi hämmästellen ja puoliksi myhäillen.

KaMa onkin saanut valmistautua jo hyvän tovin rauhassa perjantaina alkaviin putoamiskarsintoihin. Vaiherikkaan kauden jälkeen tärkeintä olisi päästä harjoittelemaan rauhassa ja vakioida ryhmitystä erityisesti ulkopelissä, jotta nykypesäpallossa tärkeä joukkuepelaaminen ja liikkumisen synkronisuus saadaan kuntoon. Kokoonpanon jatkuva eläminen onkin näkynyt karulla tavalla KaMan päästettyjen juoksujen määrässä kuluvalla kaudella ulkopelillisesti vahvan alkukauden jälkeen.

KaMan kannalta tärkeintä JymyJussit-ottelussa olisikin, että joukkue välttyisi loukkaantumisilta sekä ulko- ja sisäpelissä nähtäisiin aiempaa parempaa suorittamista ja tasaisuutta läpi ottelun. Karsintavastuskin selviää vasta tiistain kierroksella, joten mitään joukkuetta vastaan ei vielä erityisesti ole pystytty harjoittelemaan. Tärkeimmät pelit alkavat vasta perjantaina, joten niitä silmällä pitäen vahva kenraali loisi uskoa tekemiseen. Lisäksi hyvä peruspeli varmistaisi sen, että ennen perjantaita voitaisiin harjoituksissa keskittyä joukkuekohtaisiin nyansseihin eikä vain oman pelin korjaamiseen.

 – Hienoa olisi, jos saataisiin hyvä peli tähän karsintojen alle. Kokoonpano on elänyt koko ajan ihan viime kierroksille asti, joten sitä koitetaan nyt vähän vakioida, jotta päästäisiin sitten vain ihan pienillä hienosäädöillä lähtemään perjantain karsinta-avaukseen. JymyJussit pelaavat välttääkseen karsinnat, ja heillä on ottelussa todella iso ja meillä vähän toisenlainen panos, toteaa "Kume".

Viimeistä viedään! Jännitys tiivistyy aivan runkosarjan kalkkiviivoille ja tiistaina ratkeaa KaMan karsintavastustaja. Kutkuttavasti myös KaMalla on työnnettävänään lusikka tuohon samaan soppaan. Saavu siis kannustamaan KaMa voitokkaaseen runkosarjan lopetukseen sekä lentävään lähtöön kohti karsintoja! Otteluisäntä Satakunnan Osuuskauppa tarjoaa portilta ostettaviin lippuihin S-etukorttia vilauttamalla peräti neljän euron alennuksen. Tervetuloa!

 -MK


Jjj