Uutiset

KaMa matkaa sunnuntaina kauden tärkeimpään otteluun Siilinjärvelle

 

Kankaanpään Mailan Superpesis-kausi jatkuu sunnuntaina vierasottelulla Siilinjärven Pesistä vastaan. Joukkueet kohtasivat kesäkuussa KaMan kotiottelussa Pomarkun pesäpallostadionilla. KaMa nappasi tuolloin kauden tähän asti ainoan kolmen pisteen pottinsa luvuin 2-0 (8-2, 4-3).

Joukkueet löytyvät sarjataulukosta peräkkäisiltä sijoilta 13 ja 14. Molemmat ovat keränneet otteluistaan 12 pistettä, mutta SiiPe löytyy taulukosta ylempää paremman pistekeskiarvonsa turvin, sillä se on pelannut ottelun KaMaa vähemmän. KaMa on kuitenkin tehnyt enemmän sekä päästänyt vähemmän juoksuja kuin SiiPe.

 – Tämä on niin sanotusti legendaarinen kuuden pisteen ottelu. Molemmat joukkueet ovat varmasti valmistautuneet otteluun hyvin, ja molemmilla on varmasti suunnitelmat kaikenlaisten tapahtumien varalle. Lopputulos on varmasti lopulta kiinni siitä, että kumpi suorittaa ottelussa paremmin, makusteli KaMan kapteeni Kari Kellokoski tulevaa ottelua.

SiiPellä paukahtaa pian 200 päästetyn juoksun raja rikki, sillä heidän kentästään on lyöty jo 198 juoksua. Enemmän Superpesiksessä on päästänyt vain Kiteen Pallo, joka on kuitenkin pelannut jo kolme ottelua siilinjärveläisiä enemmän. Esimerkiksi KaMa on päästänyt 28 juoksua SiiPeä vähemmän, vaikka on jo pelannut ottelun enemmän.

 – SiiPe pelaa aika railakasta ulkopeliä oman kotikenttänsä turvin, ja siihen pitää meidän kiinnittää huomiota. Jos on Kankaanpäässä suljettu kolmospuoli, niin vielä suljetumpi se on Siilinjärvellä eikä sieltä tule läpilyönnillä kuin vain yksi pesänväli. Meidän pitää huomioida se, miten he pelaavat eri tilanteita erityisesti kolmospuolella, ja kannattaa katsojienkin tuohon kiinnittää huomiota, mikäli tällainen kiinnostaa, vinkkasi "Kellari".

SiiPe onkin ollut kuluvalla kaudella hyvä kotijoukkue, sillä joukkueen kaikki neljä voittoa ovat kotiotteluista. Ja vaikeuksissa tuolla ovat olleet hyvätkin joukkueet, sillä esimerkiksi sarjakärki Kouvolan Pallonlyöjät jäi Siilinjärvellä pisteittä. Muut voitot ovat tulleet Kiteen Pallosta, Hyvinkään Tahkosta ja Seinäjoen JymyJusseista sekä Joensuun Maila menetti Mantulla pisteen.

 – Meillä on loppukaudella täydet mahdollisuudet ottaa täydet pisteet vaikka kaikista otteluista, mutta meidän pitää vain oppia voittamaan otteluita. Se on meiltä tähän asti puuttunut, sillä monessa ottelussa meille on oikein tarjottu mahdollisuutta, mutta ei olla siihen ihan kyetty, vaikka oltaisiin ensimmäinen jakso pelattu oikeinkin hyvin, kuten Koskenkorvaa ja Joensuuta vastaan, näkee Kellokoski.

KaMa kohtasikin jo runkosarjan alkupuolikkaallaan sarjan kärkinelikon Kouvolan, Sotkamon, Vimpelin ja Mansen kaikki kahdesti siinä missä pahimmilla kilpakumppaneilla Siilinjärvellä ja Koskenkorvalla on vielä useampi ottelu näitä joukkueita vastaan. Tämä antaa KaMalle mahdollisuuden parannella paljonkin sijoitustaan vielä loppukauden aikana.

 – Pitkä matka meillä vielä pudotuspelijoukkueeksi on, mutta mahdollisuus siihen on ehdottomasti. Ensisijainen tavoite kuitenkin loppukaudella on, ettemme joutuisi mihinkään karsintoihin. Kaikki kuitenkin otetaan vastaan, mitä loppukaudelta saadaan, jos vain peli lähtee kulkemaan. Mutta se kuitenkin vaatii meiltä hyviä ja tasaisia otteitta loppukaudella, komppasi KaMan kauden toiseksi paras kotiuttaja tehoin 0+14 oleva Kellokoski.

IMG 8300

Edellisessä SiiPe-ottelussa KaMalle kolme pistettä neljännen tasoittavalla varmisti kapteeni Kellokoski taidokkaalla hidastetulla, jolla kotiin kiisi Lauri Vierimaa. Nähdäänkö sunnuntaina déjà-vu? Kuva: Juha Levonen

KaMa on viime aikoina esittänyt hyviä otteita ja onnistunut nappaamaan monista otteluista pisteitä, mutta voitot ovat kiertäneet vielä joukkuetta harmittavan usein. KaMalla onkin eniten yhden pisteen potteja Superpesiksen joukkueista. Tappiot tietysti harmittavat niin joukkuetta kuin faneja, mutta noilla pisteillä KaMa on onnistunut pitämään itsensä iskuasemissa loppukautta ajatellen.

 – Olihan meillä haastava alkukausi, kun joukkue uudistui lähes täysin ja sitten vielä koronan takia meidän talvikausi oli todella repaleinen. Uskaltaisin sanoa, että kaikki tuo näkyy kaikista sarjan joukkueista eniten meillä, sillä koko pakka meni uusiksi ja talvella saimme huonosti hiottua mitään yhteisiä juttuja. Keväällä kuitenkin saimme paljon hommaa eteenpäin, mutta silloin oli hirveän hankala arvioida, mitenköhän kausi lähtee liikkelle, kertoi kapteeni KaMan talven ja alkukauden haasteista.

 – Näin jälkikäteen voi tietysti todeta, että meillä olisi ollut paljon pisteitä otettavissa, varsinkin viime aikoina. Noilla pisteillä voitaisiin olla paljonkin korkeammalla ainakin pistekeskiarvon suhteen, mutta tärkeintä kuitenkin on, että olemme nyt osoittaneet, että peli on koko ajan paranemaan päin, vaikka sisällä vielä hieman otteet heittelevät. Ottelun kriittisillä hetkillä pitäisi olla kuitenkin parhaimmillaan ja vielä tylympi, jotta pistekeskiarvo paranisi, mutta emme ole siihen vielä ihan pystyneet, hän lisäsi.

KaMan kokoonpano SiiPe-otteluun muuttuu sen verran, että Kellokoski palaa yhdeksikköön ja Jouni Mäki siirtyy jokeripaitaan. Formu on siis tuttu muutaman kierroksen takaa Manu Haukkalan siirtyessä linjaan ja Joona Anttilan koppariksi. Viime kierroksilla hyvin toimineet ykkös- ja kakkoskärki pysyvät siis muuten sisäpelissä muuttumattomina.

 – Itselläni oli tuossa pientä vammaa, jonka takia joutui olemaan hetken aikaa sivussa ulkopelistä. Ehkä olisin pystynyt jo tiistaina tai torstaina pelaamaan, mutta päätimme tuolloin vielä lepuuttaa hieman paikkoja ja sillä tavalla varmistaa, että loppukauden ajan paikat pysyvät täysin kunnossa. Eli nyt pääsen taas täysipainoisesti pelaamaan, paljasti "Kellari".

KaMa yllätti perjantaina varmasti fanit ja monet pesisihmiset uutisoimalla Jouni Itävalon paluusta pelikentille. Vielä Siilinjärvellä ei siis nähdä Itävalon tämän kauden ensiesiintymistä. Kapteeni Kellokosken mukaan Itävalon mukaantulo joukkueeseen on kuitenkin erittäin tärkeä ja hieno asia, mikä on otettu joukkueessakin riemuiten vastaan.

 – Todella hyvä juttu, että Jouni palaa remmiin. Saamme pelaajan, jolla on paljon näkemystä lajista sekä pystyy varmasti auttamaan linjassa ohjeillaan ja kokemuksellaan meidän uusia ja vähän kokemattomampia pelureita. Jouni tuo joukkueeseen oman pelaajaprofiilinsa lisäksi paljon muutakin, sillä hänen läsnäolonsa ja näkemyksensä tuo meidän peliin paljon enemmän kuin vain hänen omat suorituksensa. Jounin paluu on positiivinen asia pelaajille, mutta varmasti myös seurajohdolle sekä kannattajille.

Kellokoski on siis ollut kuluvalla kaudella KaMan toiseksi paras kotiuttaja. Omiin tehoihinsa hän ei ole kuitenkaan ollut täysin tyytyväinen, vaan olisi toivonut pystyneensä auttamaan enemmän joukkuetta erityisesti sisäpelissä. Kotiyleisön iloksi Kellokoskelta on kuitenkin nähty muutamia kokemuksen tuomia hienoja vastustajan hassutuksia, kun hän on tuonut parikin juoksua tällä kaudella pudotuksilla. Yhden esimerkiksi juuri edellisessä SiiPe-ottelussa.

 – Ulkopeli on ollut ihan stabiilia, siinä ei ole suurta muutosta ollut edellisiin kausiin. Sellainen puolihyvä plus. Sisällä kuitenkin olisi voinut ja pitänyt lyödä enemmän juoksuja, kun eihän nuo prosentit mitenkään mairittelevia ole. Se täytyy kuitenkin sanoa, että meidän ykköskärki tekee hyvin tilannetta, ja on antanut kotiuttajille mahdollisuuden olla otteluiden ratkaisijoita. Pitää vain itse parantaa nyt loppukaudella.

 – Kaikki apu kuitenkin meidän kolmen pääkotiuttajan ulkopuolelta on tervetullutta loppukaudella. Sillä se sisäpelikin usein aukeaa helpommin, kuten Manun kunnari Joensuuta vastaan osoitti. Muidenkin on siinä sitten helpompi seurata esimerkkiä ja lyödä hyvin. Tärkeintä on kuitenkin saada sisällä aina pää auki. Ensimmäiseen vuoroonkin kun yhden-kaksi juoksua tekee, niin koko loppujakso on paljon helpompaa kuin silloin, jos jäisi nollille.

Näillä kapteenin ohjein siis kohti Siilinjärveä ja Manttua. Ottelu alkaa kello 17 ja jaossa on ehkäpä kauden tärkeimmät pisteet tähän asti! Seuraava kotiottelu on vielä vuorossa ennen Itä-Länsi -taukoa, kun Kankaanpää Areenalle vieraaksi tiistaina saapuu Imatran Pallo-Veikot. Nappaa lippusi tuohon ottelun Tiketistä, ja saavu kannustamaan KaMa tärkeään voittoon. Tervetuloa!

 -MK